Suomen Sotilas Extrat Jatkosota II/2021

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

alv 10%) TUNTEMATON JATKOSOTA • 80 VUOTTA • 1941–2021 Ensimmäiset MARSKIN RITARIT Suomi hyökkää Sotatoimet • Joukot • Taistelut MAALLA MERELLÄ ILMASSA 70 17 71 -2 10 2 PA L. 9,80 € (sis. V K O 20 21 -3
52 64 28 Isku taivaalta Marskin ritarit Suomi hyökkää Tavoitteena Muurmanni 86
040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 050 590 3964, toimitus@suomensotilas.fi • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. 6 Suomen tie jatkosotaan 13 Malli menneestä 17 Panttipataljoona 20 Uuteen sotaan 28 Suomi hyökkää 39 Elsoa Viipurissa 52 Isku taivaalta 64 Marskin ritarit 74 Kiovan taistelu 82 Schneller Heinz Guderian 86 Aseveljiä auttamassa 96 Hyökkäys merellä 104 Hangon vapautus 112 Kipupisteenä jatkosodan kuva. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Teksti: Timo Säyrinen • Toimitus: Jaakko Puuperä, puh. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • ISBN 978-952-9872-82-4 Julkaistava aineisto
Etummaisessa veneessä sotilaspastori Esko Kalevi Enkkelä keskustelee saksalaisen Wehrmachtin vuoristojoukkojen aliupseerin kanssa.. 6 OLIKO SUOMI AJOPUU VAI SAMASSA VENEESSÄ LIITTOLAISENSA KANSSA. Ainakin kuvassa erillisosasto Petsamon huoltokuljetusveneiden peräsimessä ovat suomalaiset. Kuva on otettu Luttojoella 12.7.1942
TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA. Yhä harvempi joukossamme muistaa sen enää omakohtaisesti. Neuvostoliitto antoi siihen myös hyvän syyn hyökkäämällä ensin kesäkuun lopussa 1941. SUOMEN TIE JATKOSOTAAN Vuolaassa virrassa . Sodan, johon Suomi ei halunnut mutta johon maan johto katsoi talvisodan ja sitä seuranneen katkeran ja vaaralliseksi osoittautuneen rauhan vuoksi maan pakotetuksi. 7 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Jatkosodan alkamisesta on kahdeksankymmentä vuotta
8 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Saksalaisia sota-aluksia tukeutui Suomen vesille. Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon kolme päivää aikaisemmin. Suomen alueella oli saksalaisia joukkoja, ja Luftwaffe käytti suomalaisia lentokenttiä palatessaan pommituslennoiltaan. Jälkeenpäin on puhuttu paljonkin siitä, kuinka Suomi taisteli uudessa sodassa Stalinin Neuvostoliittoa vastaan liittolais-, asevelitai kanssasotijasuhteessa demonisen Hitlerin Kolmannen valtakunnan kanssa, kun talvisodassa se oli kamppaillut Neuvostoliittoa vastaan hyvin pitkälti yksin. Niitä tekevät kaikki, jotka ylipäänsä toimivat. Suomi ei ollut ajopuu, vaan vähissäpä olivat vaihtoehtoiset ajoreitit kapeassa ja kiihkeässä ajan virrassa. Virheitäkin tehtiin. Toki jälkiviisastellen näyttää toiselta, varsinkin jos kommentointia motivoi enemmän historialla politikointi kuin tosiasioiden selvittäminen ja vakava tutkimus. Suomen virallisena päämääränä oli talvisodassa menetettyjen alueiden palautus, joskin sodan todellisuus edellytti pidemmällekin hyökkäämistä, jotta saavutettaisiin helposti puolustettavia maastolinjoja. Vanha ja tänään jo yleisesti hölynpölyksi tunnustettu kuvaus Suomen ajopuumaisesta lipumisesta Saksan rinnalle on suorastaan loukkaus tuon vaikean ajan luotseja, Suomen sotavuosien valtioja sotilasjohtoa kohtaan. Huomisesta ei kukaan voinut tietää. Oli teollisia ja taloudellisia tavoitteita mutta myös hyvin vähän tuolloin edes mahdollisilta tuntuneita vaihtoehtoja. Se tuntuu hiertävän suomalaisia niin oikealla kuin vasemmalla yhä, mikä näkyy myös siinä, kuinka tulenarkaa on yhä puhua Suomesta hyökkääjänä tai Saksan liittolaisena. Talvisodassa Suomi oli joutunut yksiselitteisesti Neuvostoliiton hyökkäyksen uhriksi. Hurskastelu siitä, olisiko pienen tasavaltaisen Suomen pitänyt toimia toisin ja olla myöntyväisempi Neuvostoliiton totalitaristisen hirmuvallan syksyn 1939 vaatimusten edessä sen jälkeen, kun toinen totalitaristinen valtakunta Saksa ja Neuvostoliitto olivat saavuttaneet sovun ja miehittäneet yhdessä Puolan, eivät muuta sitä tosiasiaa, että sodan ainoa syypää ja hyökkääjä oli Neuvostoliitto. Suur-Suomestakin unelmoivia piirejä maastamme löytyi. Toki vaihtoehtoja oli vähän ja kello kävi. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G S ota alkoi Neuvostoliiton tulenavauksella 25.6.1941 ja jatkui heinäkuun alussa Suomen hyökkäyksellä Neuvostoliittoon. Suomi ei ollut sen enempää välirauhan aikana kuin ennen talvisotaakaan tahdoton ja arviointikyvytön objekti vaan subjekti, aktiivinen toimija ajan vuolaassa virrassa. VirheetSuomi ei ollut ajopuu.
9 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA VARTIOMIES on valloittajalle kohta luovutettavassa Viipurissa 13.3.1940 ohjesäännön vastaisessa varustuksessa. Huomaa sapeli ja savuke.
rakennuksina. Kasarmit palasivat aikanaan 1941 suomalaisten käyttöön, kunnes ne menetettiin taas 1944. Kuvassa Huuhanmäen kasarmialueella Lahdenpohjassa poltetaan kasarmin kalusteita. 10 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA NEUVOSTOLIITOLLE LUOVUTETULLE ALUEELLE jäi valtaisat taloudelliset arvot mm. Ne ovat edelleen pystyssä mutta pahoin rapistuneena neuvostoarmeijan tyhjennettyä ne 90-luvulla.
11 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Kuhmon suunnan taistelijat siirtyvät uuden rajan taa. Antautumatta pitempiin akateemisiin pohdintoihin: ei olisi. Väistämätön Saksan ja Neuvostoliiton välinen välienselvittely oli tuloillaan, ja Suomi sijaitsi, jos ei ihan niin pahassa lävessä kuin Puola tai Baltia, joka tapauksessa suurvaltojen ja niiden miehittämien alueiden välissä. Nykyisen virallisen laskennan mukaan sotatoimissa menehtyi 26 662 suomalaista sotilashenkilöstöön luettavaa, noin tuhat siviiliä oli menettänyt henkensä ja yli 400 000 kotinsa. Aloitamme kuitenkin jatkosotaan johtaneilla tapahtumilla. Katsomosta on helppo huudella eritoten jälkikäteen. Mikä pahinta, puna-armeija sai rauhan myötä haltuunsa alueet Suomen pääpuolustuslinjojen takaa. Haavoittuneita oli 43 000, joista 23 000 Suomen sotilasta sai pysyvän vamman. Sotilaallisesti katsottuna sota oli päättynyt torjuntavoittoon – aselevon koittaessa Neuvostoliiton hyökkäykset oli pysäytetty kaikkialla, joskin vain täPE KK A N IE M IN EN. Kokonaan toinen kysymys on, olisiko Suomella ollut vuosina 1940–41 toisella tavalla toimimalla mahdollisuus välttyä jatkosodalta. Mukaillaksemme Tuntemattoman sotilaan sinänsä fiktiivisen kapteeni Kaarnan sanoja: meidän oli valittava jompikumpi osapuoli, ja niissä olosuhteissa valintaa tuskin tarvitsi epäillä. Välirauha Neuvostoliiton maahanhyökkäyksellä alkanut talvisota päättyi 13.3.1940 Moskovan rauhansopimukseen. Proosa on proosaa, mutta siltä tilanne varmasti silloin näytti, ja tänään kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin näyttää entistäkin enemmän, kun tiedossamme on valtavasti sellaista, mitä päättäjät eivät voineet välirauhan kuukausina tietää. Sotilasliittoihin kuulumattomatkin ovat konfliktin osapuolia sellaisen puhjetessa. Nykyisissä asetelmissa Skandinavian ja Baltian alueilla vallitsee luonnollisesti tietyssä määrin sama problematiikka. Sellu oli myös ruudin tärkeä raaka-aine, joten Karjalankannaksella oli Neuvostoliitolle sotataloudellistakin merkitystä. Noin 35 000 km 2 kokoinen maa-alue oli menetetty viljavine peltoineen, metsineen ja teollisuuslaitoksineen – esimerkiksi Vuoksenniskan selluteollisuuskapasiteetti siirtyi Neuvostoliiton haltuun. Joukot olivat lyömättömiä ja siirtyivät käskystä. tömiksi jäävät ne, jotka eivät koskaan mitään tee. Vilkaisu esimerkiksi vuodenvaihteen 1940 ja 1941 yleistilannetta osoittavaan Skandinavian ja lähialueiden karttaan on riittävä perustelu. Tässä Suomen Sotilaan erikoisjulkaisussa käsitellään jatkosodan hyökkäysvaihetta heinäkuusta suunnilleen marras-joulukuun vaihteeseen 1941
Näin jälkeenpäin voidaan ihmetellä myös Suomen valtioNikkeliä! N ikkeli on teräksen seosmetallina oleellisen tärkeä strateginen raaka-aine. n Kolosjoen nikkelikaivoksen suuaukko. Malmintuotanto alkoi – vielä vähäisessä määrin – saman vuoden joulukuussa. Viro antoi syksyllä 1939 periksi, ja kesällä 1940 Viroa ei enää ollut. Esiintymän kaupallinen hyödyntäminen viivästyi. Diktaattori Stalinin sanotaan pelänneen Britannian ja Ranskan pommittavan Lähi-idässä sijaitsevista tukikohdistaan käsin Neuvostoliiton Bakun öljyntuotantoalueita. Suomi taisteli ja säilyi. Joulukuusta 1940 syyskuuhun 1944 kaivoksen kokonaistuotannosta noin 80 % meni Saksaan. Varsinaisen kaivoksen lisäksi saksalaiset rakensivat malmisulaton ja vesivoimalaitoksen. 12 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA pärästi. Ilman terästä ei voida valmistaa panssarivaunuja, tykkejä eikä montaa muutakaan sotatoimissa tarvittavaa tärkeätä välinettä. On sitten toinen asia, kuinka pitkään Suomen äärimmilleen rasitettu armeija olisi kyennyt kestämään jatkuvaa voimakasta hyökkäystä. Suomalainen geologinen tutkimuskunta löysi vuonna 1921 Petsamon Kolosjoelta nikkeli-kupariesiintymän. Se oli pelkkä paperi, jonka perusteella kuitenkin kaadettiin suuret määrät varoja yhteisiin meripuolustusjärjestelyihin, joilta Viron poliittinen johto sitten veti maton alta jouduttuaan Neuvostoliiton painostuksen kohteeksi. Sodan jälkeen Petsamo jäi Neuvostoliitolle. Miksi Ruotsi olisi sekaantunut sotaan Suomessa, joka oli sille kiistatta tärkeä puskurivaltio, mutta ei niin tärkeä. Neuvostoliitto vaati kesäkuussa 1940 kaivosoikeuksia itselleen. Suomen laki edellytti kaivostoimintaan suomalaista yhtiötä, joten Mond perusti suomalaisen tytäryrityksen Petsamon Nikkeli Oy:n. Jälkimmäinen sijaitsi Jäniskoskella noin 80 kilometriä Kolosjoesta lounaaseen. Stalin ei tunnetusti luottanut kehenkään, ja hän on hyvin saattanut kuvitella tilanteen ja tulkinneen olemassa olevan tiedon oman mielensä värittämällä tavalla. Saksan varusteluministeri Albert Speer laski teräksentuotannon kannalta nikkeliä kriittisemmäksi raaka-aineeksi kromin, jota Saksa sai Turkista. Sen mukaan 60 % tuotannosta tuli toimittaa Saksalle. Kaivoksen rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 1937 ja keskeytyivät, kun talvisota syttyi. Sodan kestäessä ja Kolosjoen tuotannon kasvaessa kaivos tuli Saksan sotateollisuudelle yhä tärkeämmäksi. Oikeastaan se jopa paheni. Kaivoksen rakentaminen jatkui. Norja ei ollut tuolloin vielä öljyvaltio vaan rutiköyhä turskan tuottaja olemattoman heikkoine asevoimineen. Mutta niin säilyi Neuvostoliiton Suomelle muodostama sotilaallinen uhkakin. Tärkein ja turvallisin malmin kuljetusreitti oli Norjan rannikkoa myöten pienillä aluksilla. Alkuperäiset arviot esiintymän koosta ja metallipitoisuudesta osoittautuivat myöhemmin liian varovaisiksi: esiintymä oli noin 30 kilometrin pituinen. Täydellä teholla kaivoskompleksi toimi kesällä 1943. Ajatus tuntuu jälkikäteen, jos ei jo aikanaan, jotenkin epäuskottavalta. Loppu 20 % meni Suomeen ja Ruotsiin tai upotettiin hyisiin syvyyksiin Saksaan laivausten aikana. Brittiomistajan mahdollisuudet hyödyntää kaivosta katosivat, kun Saksa valtasi Norjan. SO TA TI ET EE N LA IT O S. Suomen itsenäisyys säilyi. Vuonna 1943 Kolosjoki tuotti 73 % Saksan sotateollisuuden käyttämästä nikkelistä. Sotatoimissa alue päätyi Neuvostoliiton haltuun, mutta rauhanteon yhteydessä se palautti alueen Suomelle. Hitler antoi vastahakoisesti luvan Petsamon alueesta luopumiseen. Luonnollisesti saksalaiset räjäyttivät alueelta kaikki rakenteet ennen vetäytymistään. n Hangon ”vuokra-alueen” rajalta: Suomen ja Neuvostoliiton rajavartijoita välirauhan aikana. Nykyään tutkijoiden vallitseva näkemys on, että kärsimiensä suurten tappioiden ohella Neuvostoliitto suostui neuvottelupöytään ja rauhaan, koska pelkäsi länsivaltojen puuttuvan sotilaallisesti tilanteeseen. Se tehosti vaatimuksiaan siirtämällä joukkoja Suomen rajalle Petsamon alueella. Se vaikutti myös pohdintoihin Berliinissä. Suomi selviytyi viime hetkellä kiitos sotilaittensa, suojeluskuntalaisten, reserviläisten, lottien ja kantahenkilökunnan sekä lopulta myös poliittisen tilanteen ja länsimaiden tuen ansiosta. Suomen valtio myi kaivosoikeudet vuonna 1934 brittiläiselle Mond Nickel Companylle. Suomen näkemys oli, että puolustusliitto lisäisi torjuntakykyä, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen, ja mahdollistaisi lännen, lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan, sotilasavun Suomelle samassa tapauksessa. Neuvostoliitto paljasti kohtalokkaasti sotilaallisen heikkoutensa. Suomella oli myös salainen sotilastason yhteistyösopimus Viron kanssa. Uni yhteistyöstä Ennen talvisotaa oli ollut valmisteltavana pohjoismainen puolustusliitto Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä. Tämän mahdollisuuden todenperäisyyttä on vaikea arvioida. Valloittaja antoi Kolosjoelle uudeksi nimeksi Nikel. Valmistelu jatkui talvisodan jälkeen. Suomi teki kuitenkin uuden kaivossopimuksen saksalaisen IG Farbenindustrien kanssa heinäkuussa 1940. Mikä olisi ollut oikeasti Norjan panos. Syksyllä 1944 luku oli 87 %! Neuvostoliitto aloitti Petsamon alueella suurhyökkäyksen lokakuun alussa 1944
13 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA S uuret päätökset tehdään usein pimeässä ja aina ilman kristallipalloa. Malli menneestä SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Jos Saksa nyt nujertaa Neuvostoliiton armeijan, saamme olla rauhassa ehkä vuosisadan. Mannerheimin näkemykseen yhtyi myös poliittinen johto. Mutta keväällä 1941 se näytti hyvin mahdolliselta, varsinkin sen tiedon valossa, mitä oli saatavilla. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Saksa on ainoa valtio, joka tätä nykyä pystyy lyömään Neuvostoliiton tai ainakin huomattavasti sitä heikentämään, eikä liene maailmalle vahingoksi, vaikka Saksakin leikissä heikkenisi. Saksa löisi Neuvostoliiton niin kuin se oli lyönyt vuonna 1918 Venäjän, ja sen jälkeen länsi löisi Saksan. Se osoittautui osittain virheeksi, mutta voidaan kysyä, olisiko paremmallakaan ennusteella ja kristallipallolla ollut tehtävissä yhtään sen parempia päätöksiä. Mannerheimia on helppo arvostella jälkiviisastellen hänen väärästä arviostaan. – – Suomen ainoa pelastus on tämä sota. Valtioviisas ja hyvin informoitu – jos kohta vuonna 1941 varsin iäkäs – kosmopoliitti Mannerheim uskoi, että kävisi kuin ensimmäisessä maailmansodassa. ”Jos Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Suomessa sinänsä varsin kaksijakoinen sodan ajan valtiojohto nojasi arviossaan, kuinka meneillään oleva sota tulisi päättymään, historian opetuksiin. Sodan jälkeen vetävät saksalaiset joukkonsa pois täältä”, lausui tasavallan presidentti Risto Ryti luottamuksellisesti poliittiselle sisäpiirille 21.6.1941 päivää ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto ei tule koskaan luopumaan pyrkimyksestään vallata Suomi ja lisäksi Skandinavian niemimaa
Saksan ja Neuvostoliiton yhteinen sotaretki Puolaan oli ohi, ja lännessä käytiin istumasotaa, Sitzkrieg. Lännen lupaukset Suomen avustusretkikunnasta talvisodan aikana lienevät olleen peitetarina suunnitellulle Ruotsin Kiirunan rautamalmikaivosten haltuunotolle tai ainakin rautamalmin Saksaan toimitusten estämiselle, millä olisikin voinut olla Saksan sotateollisuuden kannalta dramaattisen negatiivisia seurauksia. Molemmat olivat totalitaristisia suurvaltoja: Saksa ja Neuvostoliitto. Itsepetosta ei voinut enää jatkaa. Toisen jalkansa menettänyt vapautettu suomalainen autetaan rajalinjan yli. Ei ollut ydinasetta, Natoa eikä EU:ta. Ranskan ja Neuvostoliiton välillä oli lähinnä Saksaa vastaan tarkoitettu sotilaallisen yhteistyön sopimus vuodelta 1935 kuin kaikuna menneestä aikakaudesta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ei ainakaan taatusti yksin Suomen tapaisen pienen maan itsemääräämisoikeuden takia. Neuvostoliitto ilmoitti maaliskuun 1940 lopussa pohjoismaisen puolustusliiton olevan tarkoitettu Neuvostoliittoa vastaan ja näin olevan Moskovan rauhansopimuksen vastainen. Britannian jo vuosisataiseen strategiaan oli kuulunut liittoutuminen Euroopan mantereen pienempien valtojen kanssa estääkseen kulloistakin mantereen voimakkainta valtaa uhkaamasta saarivaltiota. Ovi, joka oli kenties avoinna vain suomalaisten unissa, oli sulkeutunut. 1930-luku ei ollut 2020-luku. Se oli myös siinä määrin housut kintussa sotaan joutuneiden länsivaltojen intressissä, että se olisi riittänyt syyksi purjehtia Suomen avuksi. No, Kansainliitto oli aivan kuten tänään YK. VANKIEN VAIHTO Vainikkalassa talvisodan päätyttyä. Lopullisen niitin puolustusliiton suunnittelulle löi operaatio Weserübung, Saksan hyökkäys Tanskaan ja Norjaan 9.4.1940 alkaen. Syksystä 1939 pakka oli entistäkin pahemmin sekaisin. Vajaa kuukausi talvisodan jälkeen, 9.4.1940, Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan estääkseen Britannian väliintulon Norjaan ja päästäkseen parempiin asetelmiin Britanniaa vastaan käytävässä merisodassa. Mutta sota laajeni, eikä sitä hallinnut enää kukaan. 14 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA johdon uskoa ja eräänlaista henkistä takertumista lännen sotilasapuun. Epäonnekseen Tanska sattui sijaitsemaan Saksan ja Norjan välissä. Taivas synkkenee Talvisota oli saanut kansainvälisesti enemmän huomiota kuin mikä sen merkitys koko maailman kannalta oli ollut. Maiden väliset linnoitusketjut, Länsivalli ja Maginot-linja, estivät suorat hyökkäykset puolin ja toisin. Itämerellä oli nyt yksiselitteisesti vain kaksi mahtia. Vainikkala 20.4.1940.. On epätodennäköistä, että Britannia ja Ranska olisivat olleet 1930–1940-lukujen vaihteessa valmiit sotaan Euroopan mantereen ei yhtä vaan jopa kahta voimakkainta valtaa vastaan. Japanin ja Kiinan välinen jo vuosia jatkunut sota oli kaukana. Yhdysvallat oli ulkona sodasta. Itämerellä oli nyt yksiselitteisesti vain kaksi mahtia
Maamme eli sodan jälkeen edelleen neuvostohyökkäyksen uhan alla. n Tämän miehen kautta kulki osa Suomen ja Saksan sodanjohtojen välisestä tiedosta: jalkaväenkenraali Waldemar Erfurth, Saksan asevoimien edustaja Suomen Päämajassa. Ylipäällikkö Mannerheim teki jo reilun viikon talvisodan päättymisen jälkeen päätöksen itärajan selusta-alueen linnoittamisesta. Rooli lienee sama tänäkin päivänä, sillä Venäjän konsulitoimisto Ahvenanmaalla tuskin myöntää montakaan viisumia vuosittain. Linnoitustyön alussa ruotsalaisten suurimmillaan 900-miehisellä Svenska Arbetskårilla (SAK) oli suuri merkitys. Linnoitustyöt keskeytyivät, kun jatkosota alkoi, ja jatkuivat kesällä 1944 aina sodan loppuun saakka. Kesäkuun puolivälissä Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Saimaan ja Sallan välillä linnoitettiin itä-länsisuuntaisten teiden ympäristöt vähintään kenttälinnoittein. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 15 Taistelut Norjassa päättyivät kesäkuun alussa, ja maa päätyi Tanskan tavoin Saksan miehittämäksi. Rannikolla linja nivoutui itäisiin rannikkolinnoitteisiin. Linnoitustyöt alkoivat huhtikuussa 1940, ja niitä oli parhaimmillaan tekemässä noin 35 000 miestä. Ranska pyysi ja sai aselevon, joka astui voimaan 25.6.1940. Britannian siirtoarmeija vetäytyi Euroopan mantereelta kotisaarelleen, ja loppukesällä seurasi niin kutsuttu Taistelu Britanniasta, raivokas ilmasota, jolla Saksa pyrki pakottamaan Britannian rauhaan. Linjaan kuului 728 teräsbetonista tai kallioon louhittua kantalinnoitetta, noin 3 000 kenttälinnoitetta, noin 200 kilometriä kivija 130 kilometriä kaivantoestettä. Kaksi ensin mainittua romahtivat nopeasti. Yhteensä linja oli 1 200 kilometriä pitkä. Sittemmin työvoimana käytettiin ajoittain myös rikosvankeja. Muutama Salpalinja S uomi menetti talvisodassa puolustuksen syvyyden muodostamiseen tarvittua maa-aluetta. Ystävyyttä oli kestänyt tuskin vuottakaan, mutta sitä kestäisi vielä toinen mokoma kesään 1941. Neuvostoliitto painosti heinäkuussa Suomen samanlaiseen kauttakulkusopimukseen Neuvostoliiton ja sen talvisodassa saaman Hangon ”vuokra-alueen” välillä. Linjan estearvoa lisättiin valmistelemalla tulvittamisia, suurimmat Luumäellä ja Ravijoella. Niin ikään Neuvostoliitto painosti Suomen vetämään talvisodan alussa Ahvenanmaalle vetämänsä joukot pois. Työosastojen muonituksesta ja osin muustakin huollosta vastasi noin 2 000 lottaa. Ahvenanmaalle perustettiin Neuvostoliiton konsulaatti, joka olisi saariryhmän haltuunoton avainpiste. päivänä 1940 Saksa aloitti hyökkäyksen lännessä puolueettoman Alankomaiden ja Belgian kautta Ranskaan. Tällä alueella sijaitsi noin 90 % linjan kiinteistä rakenteista. Saksan merivoimien näkemys oli, että maihinnousu ei voi onnistua, koska Saksalla ei ole riittävästi merikuljetuskalustoa siirtämään tarpeeksi joukkoja Kanaalin ylitse. Saksa ja Ruotsi laativat sopimuksen saksalaisten joukkojen henkilöstöja materiaalisiirtojen mahdollistamiseksi Saksan ja pohjoisen Norjan välillä Ruotsin alueen kautta. Saksa miehitti Ranskan pohjoisja länsiosat, ja virallisesti Ranska irtautui sodasta. Lisäksi sodan lopulla rakennettiin Lappeenrannan ja Virolahden välille 254 palloeli imubetonikorsua. n Lappeenrannassa sijaitsevan Rutolan luolan rakennustyöt ovat loppusuoralla kesäkuussa 1941.. Belgia kesti 18 päivää ja Alankomaat vain viisi päivää. Luolia oli – ja on – 25 kappaletta. Alueiden suojeluskunnat osallistuivat töihin merkittävällä panoksella. Kyseessä oli Suomen tähänastisen historian suurin rakennushanke. On kyseenalaista, oliko Saksalla koskaan todellista aikomusta nousta maihin Britanniassa, minkä valmisteluna ilmasotaa on usein pidetty. Toki meillä oli vielä Petsamon satama Jäämerellä, mutta merireitti oli saksalaisten valvovan silmän alla. Virallisesti ne liitettiin Neuvostoliittoon elokuussa. Linnoitustöiden painopiste oli Luumäen ja Virolahden välissä, ja linnoitteet rakennettiin yhtenäiseksi linjaksi, jolla oli lopulta myös jonkin verran taktista syvyyttä. Toukokuun 10. Vaaran kesä 1940 Syyskesästä 1939 asti vastentahtoisesti veljeilleet sosialistiset ystävykset Saksa ja Neuvostoliitto jatkoivat otollisten asetelmien luomista itselleen odotettavissa olevaa keskinäistä välienselvittelyään varten. Puolueettoman Suomen maantieteellinen yhteys länteen katkesi. Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler määräsi, että Neuvostoliittoon kohdistuvan hyökkäyksen suunnittelu aloitetaan elokuussa 1940, ja viimeistään se tarkoitti Saksan Suomea koskevien tavoitteiden voimistumista
Joulukuun 18. Ryhmän muistion mukaan valtioliitto estäisi Neuvostoliiton laajenemisen Skandinaviaan, eikä Saksalla olisi tarvetta estää liittoa. Saksakaan ei ollut liitolle myönteinen. Niin tai näin, ei Neuvostoliitto eikä myöhemmin Venäjä ole ikinä myöntänyt alasampumista saati sitä anteeksi pyydellyt, vaikka teolle löytyy lukuisia todistajia ja silminnäkijöitä. Tämä pantiin taatusti merkille myös Helsingissä. Ruotsin kansalaisista koostunut ryhmä, joka käytti itsestään nimeä Decemviri, lähestyi elokuussa 1940 Suomen ja Ruotsin hallituksia esittämällä maiden välistä valtioliittoa. Joka tapauksessa Neuvostoliiton tiedustelu sai hankkeen selville ja ilmoitti kummallekin maalle, että se ei tulisi hyväksymään liittoa. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G M U SE O VI RA ST O. Hanke keskeytyi vasta joulukuussa 1940. Pudotuksen todellinen syy on epäselvä tänäkin päivänä. Näistä kaksi, koneen miehistö, oli Suomen kansalaisia. Siihen Saksa tarvitsisi myös Suomea, ja se tiesi Suomen tarvitsevan Saksaa. Suomea Neuvostoliitto uhkasi ilmoittamalla liiton olevan Moskovan rauhansopimuksen vastainen. Tiedot osoittautuivat myöhemmin osittain liioitelluiksi, mutta ei ennen kuin ylipäällikkö Mannerheim oli esittänyt osittaista liikekannallepanoa mahdollisen Neuvostoliiton uuden hyökkäyksen torjumiseksi. päivänä 1941 Saksassa tehtiin lopullinen päätös aloittaa idän sotaretki, joka sai nyt pahaenteisen nimen Barbarossa. Saman kuun seitsemäntenä päivänä keskeytyi myös toinen hanke kaukana Helsingistä. Heinäkuun 1940 valoisat yöt tuntuivat pohjolassa painostavilta. Erääksi syyksi on arveltu koneen kuljettamaa mahdollisesti Neuvostoliitolle raskauttavaa tietoa sisältänyttä diplomaattipostia. Kaikki koneessa olleet yhdeksän henkilöä saivat surmansa. KORJATULLA T-28-PANSSARIVAUNULLA ajetaan Varkaudessa 1.4.1940. Sotasaalis-T-28:ssa oli lyhytputkinen 76 millin tykki ja viisi konekivääriä, joista kaksi pienissä etutorneissa. Hallituksemme ei kuitenkaan suostunut tähän, koska liikekannallepano olisi voinut ratkaisevasti heikentää välejä Neuvostoliittoon. Kaikkiaan armeijallamme oli seitsemän T-28:aa. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. n Neuvostoliittolaiset lentokoneet ampuivat alas Aero Oy:n Kalevan 14.6.1940. Vihamielinen teko saattoi olla myös ihan ”normaali” alkavaan miehitykseen liittynyt yhteyksien katkaisutoimi. 16 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA päivä ennen miehitystä, 14.6.1940, Neuvostoliittolaiset lentokoneet ampuivat alas Tallinnan ja Helsingin väliä lentäneen Aero Oy:n reittikoneen Kalevan. T-28:t sijoitettiin panssaripataljoonan raskaaseen vaunujoukkueeseen, myöhemmin -komppaniaan. Saksan Välimeren vaihtoehto oli romutettu, ja Hitler joutui peruuttamaan operaatio Felixin brittien ajamiseksi Gibraltarilta. Elokuun alussa Suomen tiedustelu selvitti, että osa Baltian miehitykseen osallistuneista Neuvostoliiton armeijan yhtymistä oltiin siirtämässä Suomen vastaiselle raja-alueelle. Kesäkuun lopussa Neuvostoliitto miehitti enemmän tai vähemmän verettömästi Romanialle kuuluneen Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan. Maidemme ulkoministeriöt arvioivat asiaa ja kävivät kolmisen kuukautta kirjeenvaihtoa. Espanjan diktaattori Franco ilmoitti, ettei suostuisikaan saksalaisten marssiin läpi Espanjan Gibraltarin valtaamiseksi. Kuinka vakavissaan maiden johdot liittoon suhtautuivat, on kyseenalaista
Esitys piti sisällään myös sen, millaisia vapaaehtoisia Saksa halusi. Suomen vaatimus oli, että vapaaehtoisia ei liitettäisi SS-organisaatioon vaan Wehrmachtiin. Pahoin taistelussa kulunut pataljoona vedettiin raskaiden taisteluiden jälkeen pois rintamalta huhtikuun alussa 1943, ja suomalaiset vapautettiin virallisesti SS:n palveluksesta alkuperäisen sopimuksen mukaisesti heinäkuussa 1943. Saksaan lähti lopulta 1 398 miestä, 1 197 kesän 1941 kuljetuserissä ja 201 miestä täydennysmiehinä syksyllä 1942. Heitä saisi käyttää sotatoimiin ainoastaan Neuvostoliittoa, ei länsimaita vastaan. ”Missä suomalainen SS-mies seisoi, vihollinen aina lyötiin”, lausui SS:n valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler kiitoksena suomalaisille. Joukkoon valittavien tuli edustaa koko kansaa ja olla epäpoliittisia henkilöitä. Valtaosa oli koulutuksessa Saksassa aina loppuvuoteen 1941. KA RI KU U SE LA N A RK IS TO PE KK A N IE M IN EN. Saksa ilmoitti maaliskuun 1941 alussa, että se olisi valmis antamaan suomalaisille sotilaskoulutusta omassa armeijassaan. Vapaaehtoiset siirrettiin touko-kesäkuun vaihteessa Saksaan ja liitettiin Waffen-SS:n 5. Entisistä SS-miehistä 113 kaatui jatkosodan lopun torjuntataisteluissa. Wiking-divisioonaan. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 17 Panttipataljoona S uomen sitoutumista Saksaan ilmensi osaltaan suomalaisen SSpataljoonan perustaminen. Osa suomalaisista taisteli divisioonan riveissä sen eri yksiköissä operaatio Barbarossan alusta aina talveen asti. Ensin mainittuun Saksa ei suostunut. Suomalaisia SS-miehiä kaatui Saksan asevoimien riveissä 256 ja eriasteisesti haavoittui lähes 700 miestä. Suomalaisista muodostettiin pataljoona, joka otti rintamavastuun Miuksella nykyisellä eteläisellä Venäjällä. Noin 2 000 ilmoittautui. Salainen vapaaehtoisten värväys alkoi huhtikuun lopussa. Kotimaahan sotilaat olivat palanneet jo kesäkuun alussa. Kesällä 1942 suomalaispataljoona eteni taistellen itärintaman eteläosalla aina Kaukasukselle asti, jossa se saavutti itäisimmän pisteen, mihin saksalainen sotilassaapas aseissa koskaan astui
Suomen ja Saksan sotilasjohtojen välinen yhteistyö oli alkanut jo lokakuussa 1940. Varsinainen päätös lyötiin lukkoon vasta joulukuussa, sekin tietysti erittäin salaisena ja edelleen sulkematta mahdollisuutta perääntyä suunnitellusta. Saksa rakensi tulevina kuukausina Pohjois-Suomeen etappiverkoston, josta tuli osa logistiikkaverkostoa seuraavana kesänä, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. n Vuoden 1940 peruutettujen Helsingin olympialaisten juliste. Yleisluontoinen informaatioyhteistyö jatkui kevään 1941. 18 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Uusi uljas aseveljeys Elokuussa 1940 Saksan Norjan-armeija sai tehtäväkseen ottaa haltuun Petsamon nikkelikaivokset siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. Saksa ei vielä kertonut hyökkäyssuunnitelmistaan, eikä se olisi voinutkaan. AUTOKUORMALLINEN RESERVILÄISIÄ Helsingissä Sturenkadun sillalla kesäkuussa1941. Varsinaisia turvatakuita käyttääksemme nykyistä muotitermiä Saksa ei tässä vaiheessa Suomelle antanut. Samaa julistetta käytettiin hieman muokattuna vuoden 1952 olympiakisoissa: Karjalaa pienennettiin ja Suomen toinen käsivarsi poistettiin kartalta, ja asia oli hoidettu.. Syyskuussa Saksa ja Suomi sopivat Saksan joukkojen ja materiaalin kauttakulusta Suomen kautta Pohjois-Norjaan. Saksa aloitti myös järjestelyt salaisten asetoimituksien mahdollistamiseksi Suomeen. Ne olivat vielä pelkkiä suunnitelmia. Ulkoasiain kansankomissaari Vjatšeslav Molotov vieraili marraskuussa 1940 Berliinissä. Ainakin se osoitti Suomen olevan siirtymässä Saksan ”suojelukseen”. Yhtenä käsiteltävänä asiana oli Neuvostoliiton aikomus saattaa maiden välinen salainen etupiirijakosopimus täytäntöön Suomenkin osalta. Estikö Hitlerin lausuma Neuvostoliiton uuden hyökkäyksen Suomeen. Tammikuun lopussa 1941 Saksan maavoimien esikunnan OKH:n (Oberkommando des Heeres) esikuntapäällikkö, kenraalieversti Franz Halder ilmoitti Suomen yleisesikunnan päällikölle, kenraaliluutnantti Heinrichsille, että Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan mahdollisuus oli otettava huomioon. Neuvostoliiton sotilaallinen kiinnostus Suomeen ei ollut tällä välin suinkaan haihtunut mihinkään. Hitler vastasi haluavansa pitää tilanteen pohjolassa rauhallisena. Suomi muun muassa luovutti omaan puolustussuunnitteluunsa liittyviä tietoja Saksalle. Suomalaisia kenraaleita kävi muutamaan otteeseen Saksassa neuvottelemassa
saksalaisetkaan eivät saisi olla sotatoimien aloittajia Suomen alueelta käsin. Saksa takaa Suomen itsenäisyyden, ja Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen on Saksalle sodan syy, 2. Suomi ei hyökkäisi Neuvostoliittoon ennen kuin jälkimmäinen olisi käyttänyt aseita Suomea vastaan ja 3. Historia tuli näyttämään, että kolmesta edellytyksestä toteutui vain yksi. Suomen liikekannallepanon syynä näyttäisivät olevan Saksan tekemät toimenpiteet, 2. Tuolloin kenraaliluutnantti Heinrichsin johtama delegaatio osallistui koordinaationeuvotteluihin Salzburgissa ja Berliinin eteläpuolella Zossenissa. Eräät saksalaiset sota-alukset siirtyivät tukeutumaan Suomen etelärannikon saaristoon. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 19 Revanssi Operaatio Barbarossasta, Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon, kerrottiin lopullisesti Suomen sotilasjohdolle vasta toukokuun lopussa 1941. Suomelle palautetaan vuoden 1939 rajat, tai Suomi saa korvaavia alueita muualta ja 4. Suomen armeijan liikekannallepano alkoi 18.6.1941.. Ykköskohdan toteuttamiseksi Suomi esitti, että Saksa miehittäisi Ahvenanmaan ennen sotatoimien aloittamista. Saksan yleisesikunnan, OKW:n (Oberkommando der Wehrmacht) päällikkö, sotamarsalkka Wilhelm Keitel ilmoitti 15.6.1941 suomalaisten vaatimukset ja edellytykset täytetyiksi. Petsamon nikkelikaivoksiin kohdistuvat Neuvostoliiton vaatimukset torjutaan. Vastaavasti Pohjois-Suomi siirtyi Saksan asevoimien operatiiviselle vastuulle. Suomi esitti Saksalle lisäksi seuraavia toivomuksia: 1. Suomi luovutti maan eteläosasta muutaman lentokentän Saksan Luftwaffen käyttöön, joskaan niille ei vakituisesti Luftwaffen lentoyksiköitä ryhmitetty muutamaa pientä tiedusteluyksikköä lukuun ottamatta. Saksa ei tähän suostunut. Saksa varmistaa elintarviketoimitukset Suomelle, 3. Suomen valtiojohto oli myötämielinen sodan aloittamiselle. Mutta Suomen tahto oli, että 1
Jatkosotaan lähti kesällä 80 vuotta sitten aivan toisen näköinen armeija kuin talvisotaan oli lähtenyt. Useimpien perustettavien divisioonien kantajoukkona oli vähintään yksi rauhan ajan joukko-osasto. Tietyissä sotatoimissa joidenkin armeijakuntien ja Päämajan väliseksi johtoportaaksi perustettiin kuitenkin armeija. Sodan ajan divisioonien perustamisvastuu kuului sotilaslääneille, joita oli niin ikään kuusitoista. Kuudennen sodan ajan armeijakunnan esikunnan perusti Rajavartiolaitoksen esikunta. Maavoimien sodan ajan perusyhtymiä olivat 16 divisioonaa ja kolme prikaatia. Välirauhan aika Neuvostoliiton uhan alla käytettiin koulutukseen ja uudelleen organisointiin. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA UUTEEN SOTAAN PE KK A N IE M IN EN. Sk-piirien tehtäväksi tuli kyseisten divisioonien osien ja muiden joukkojen perustaminen. . Suojeluskunnilla oli jälleen suuri merkitys, kun Suomi valmistautui pahimman varalle. 20 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA S uomen maavoimien sodan ajan joukkojen korkein yhtymätaso oli lähtökohtaisesti armeijakunta. Esikunnat, viisi kappaletta, olivat olemassa jo rauhan ajan kokoonpanossa. Suojeluskuntapiirien päälliköistä ja rauhan ajan joukko-osastojen komentajista tuli useimmiten sodan ajan Sotaan ei lähdetä soitellen. Ennen talvisotaa divisioonia ja sotilasläänejä oli ollut yhdeksän. Talvisodassa Karjalan menettäneen Suomen 34 suojeluskuntapiiriä alistettiin sotilaslääneille toukokuussa 1940. Välirauhan ajan 16 sotilasläänin komentajista tuli sodan alun 16 divisioonan komentajat. Lisäksi äskeisiin kuulumattomia erillisiä joukkoja olivat muun muassa kaksi jalkaväkirykmenttiä, neljä erillistä pataljoonaa, kuusitoista kenttätykistöpatteristoa sekä kahdeksan pioneerija kymmenen viestipataljoonaa
21 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Sotilaita odottamassa raitiovaunua Helsingissä 22.6.1941.
Sen enempää ei katsottu maan talouden rauhan tilassa kestävän. Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 vahvuus oli ollut noin 350 000 miestä, n Helsingin Sanomien erikoisnumero 22.6.1941 uutisoi maailmanhistorian tuhoisimman sotaretken alkamisesta. Suojeluskuntien rooli osana puolustuslaitosta oli korvaamattoman suuri liikekannallepanossa ja perustamisessa. Jäämerentie ja Petsamo olivat Suomen henkireikä lyhyen rauhan aikana. 22 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA rykmenttien komentajia. Tavoitteena oli rauhan säilyminen, mutta sotaankin oltiin valmiita. Sodasta sotaan Kesäkuussa 1941 oli Suomen armeijan miesvahvuuden supistaminen talvisodan jäljiltä edelleen käynnissä. Sekin kertoo siitä, kuinka suppean joukon tiedossa uuden sodan uhka oli. Suomi ei todellakaan ollut valmistautunut välirauhan aikana hyökkäämään vaan puolustautumaan ja selviytymään. Ja kun tarjottiin mahdollisuutta saada korvaus talvisodan kirveleviin menetyksiin korkojen kera, oltiin halukkaita revanssiin. Sodan ajan armeijaa ei demobilisoida päivässä. Talvisodan jälkeen oli armeijan rauhan ajan miesvahvuudeksi suunniteltu noin 75 000 miestä. Niitäkin vahti käytännössä Saksan kotkan katse. Meriyhteys vanhoihin kauppakumppanimaihin lännessä oli käytännössä poikki keväästä 1940 alkaen. Tavoitteena oli rauhan säilyminen, mutta sotaankin oltiin valmiita.. Talvisota ja leviävä sota Euroopassa kuritti myös vientivetoisen Suomen taloutta
Tähän vaikuttivat osaltaan varusmiesten palvelusaikojen pidentyminen ja tietysti uhkaava turvallisuuspoliittinen tilanne. Tämä vaihe alkoi todellisuudessa jo 12.6.1941 eli kuusi päivää ennen 18.6. Pohjoisimmat neljä divisioonaa ovat saksalaisia ja kuuluvat Wehrmachtin AOK Norwegeniin, samoin kuin Suomen kapeimmalle kohdalle ryhmitetty kaksidivisioonainen Suomen III armeijakunta. Ylipäällikön reserveinä olivat armeijakuntien taakse ryhmitetyt 1., 5. Organisaatio ja ryhmitys muuttuivat vielä ennen hyökkäysvaiheen alkua. Samana päivänä aloitti Saksan Norjan-vuoristoarmeijakunta suomalaisten tukemana hyökkäyksensä, joka tyrehtyi nopeasn Kartassa on sinisellä sotilasläänien rajat ja divisioonien perustamisvastuut. divisioona ryhmitettynä Hangon ”vuokra-aluetta” vastaan. Sillä oli myöhemmin kohtalokkaat seuraukset Saksan surkealle sotamenestykselle pohjoisen korvissa. Maantieteellisen kiireysjärjestyksen peruste oli lännessä perustettujen joukkojen keskittäminen itärajalle ennen kuin Neuvostoliiton ilmavoimat mahdollisesti pommittaisi joukkojen siirron kannalta oleellisen tärkeän rautatieverkkomme ei-liikennöitävään kuntoon. Mustalla on yhtymien perustamisen jälkeiset ensimmäiset puolustusryhmitysalueet. Uusi liikekannallepano tapahtui seuraavassa kiireysjärjestyksessä: 1. alkaen, mutta vaikutus oli vähäistä, ja vihollisen toiminta melkoisen ponnetonta. Joukot ryhmitettiin aluksi puolustusryhmitykseen. divisioona. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan joukkojen perustaminen ja siirto operaatioalueille saatiin tehtyä häiriöittä. Punailmavoimat pommitti kohteita Suomessa 25.6. Suomen asevoimien joukot olivat toiminta-alueillaan suunnilleen 29.6.1941 mennessä. Itä-Suomessa perustettavat divisioonat. Kun sodan ajan joukkojen perustaminen alkoi kesäkuussa 1941, oli miesvahvuus painunut jo noin 95 000:een. Puna-armeijalla oli murheet muualla, kun Saksa hyökkäsi yllättäen sotaa julistamatta Neuvostoliittoon koko rintaman leveydeltä Itämeren ja Mustanmeren välillä 22.6.1941. tapahtunutta yleistä liikekannallepanoa. 23 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA ja vuoden lopulla 1940 se oli edelleen noin 110 000. 2. rauhan ajan joukko-osastojen siirtyminen sodan ajan kokoonpanoon ja niiden henkilöstön täydentäminen reserviläisillä määrävahvuuteen. Merivoimille alistettuna oli 17. Kiireinen kesäkuu Kesäkuussa 1941 tuli sotaväen tyyliin taas pirunmoinen kiire. Pielisjärven pohjoispuolella oli lisäksi rintamavastuussa suoraan ylipäällikön johdossa ollut 14. ja 19. Tämän eteläpuolelle oli ryhmitetty neljä Suomen maavoimien armeijakuntaa, joiden johdossa oli yhteensä yhdeksän divisioonaa ja niihin rinnastettava yhtymä eli VII armeijakunnan johdossa ollut ryhmä Oinonen (RO). SO TA TI ET EE N LA IT O S. Suomessa olleet saksalaiset joukot eivät osallistuneet sopimuksen mukaisesti Barbarossan h-hetkeen. divisioonat. Suomi oli siis ollut määrätietoisesti rauhan tiellä kohti tavoiteltua rauhan ajan vahvuutta, mutta kansainvälisen politiikan käänteet ajoivat toiseen suuntaan. Länsi-Suomessa perustettavat divisioonat ja 3
Elokuun lopulla 23.8.1941 se jaettiin Laatokan pohjoispuoliseen Karjalan rintamaan ja etelässä syyskuusta alkaen osittain saarretun Leningradin rintamaan. Porkkalan ja Turun saaristoihin hajaryhmitetyt kuusi saksalaista miinalaivaa pudotti Suomenlahden ensimmäiset miinoitteet Porkkalan kapeikkoon ja Hangon ja Viron väliselle merialueelle aamuyöstä 22.6.1941. Siis 17 divisioonaa Suomen ja Saksan 23 divisioonaa ja prikaatia vastaan. Suomi oli ollut välirauhan ajan puolustuskannalla. Toteutumatta jäänyt Suomen ja Viron meripuolustusyhteistyö jäi nyt saksalaisten hoidettavaksi. Voima ei yksinkertaisesti riittänyt. Sukellusveneet Vesihiisi, Vetehinen ja Iku-Turso lastasivat kukin 20 miinaa ja kävivät pudottamassa ne Viron rannikkoväylälle niin ikään jo 22.6.1941 aamuyöllä. Välirauhan aikana neuvostojoukoille oli valmisteltu hyökkäystehtävät, esimerkiksi Laatokan Karjalan 7. Tilalle tulisi muita yhtymiä, mutta niiden perustaminen veisi vielä aikaa. Neuvostoliiton ilmavoimien osasto pommitti joukkoja kuljettaneita aluksia aamulla 22.6.1941 osumatta kuitenkaan niihin. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Itämerellä saksalaiset olivat aloittaneet miinoitukset jo pari päivää aiemmin. Neuvostoliitto ei. Hyökkäys Neuvostoliittoon Suomen alueelta oli alkanut. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon mitätöi jälkimmäisen laatimat operatiiviset suunnitelmat. Miinoittamiseen Suomenlahdella osallistui alusta lähtien tietysti piskuisen Suomen merivoimat. Siitä oli tarkoitus jatkaa Kuopioon. Vihollinen Puna-armeijassa Suomen suunnasta vastaava johtoporras oli heinäkuun alusta 23.8.1941 asti pohjoinen rintama. Perusyhtymiä näillä johtoportailla oli 13 jalkaväki-, yksi moottoroitu ja kolme panssaridivisioonaa. Itämerestä tulisi maailman miinoitetuin meri. Merialueiden miinoittaminen ei sitten kai ollut hyökkäyssotatoimi. 24 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA ti armottomissa korpioloissa Litsajoelle. Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota oli alkava pohjolassa Suomen ja sen aseveljen lukumääräisen ylivoiman vallitessa. Kesäkuussa 1941 pohjoisen rintaman alaisina Suomen rajoilla oli kolme armeijaa: Kuolan niemimaalla 14.A, Vienassa ja Laatokan Karjalassa 7.A ja Karjalankannaksella 23.A. Neuvostoliiton armeijassa oli talvisodan seurauksena käynnissä divisioonien organisaatiouudistus, mistä johtuen useat yhtymät olivat vajaavahvuisia. n Helsingin rautatieasema 20.6.1941. Neuvostoliitto tarvitsi lisää joukkoja Suomenlahden ja Mustanmeren välille, ja Suomen vastaiselta rajalta siirrettiin etelään kaikki panssaridivisioonat ja yksi jalkaväkidivisioona. Suomi oli siis nyt hyökkääjä, ja se toimi todellisuudessa jo ennen Neuvostoliiton ilmaiskuja Suomen alueelle. armeijan piti saavuttaa Savonlinna–Joensuu-tasa 12 päivän kuluessa hyökkäyksen alkamisesta. Ristiretki bolševismia vastaan! Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Suomen joitakin viikkoja aiemmin Saksalle antama vaatimus oli, että Saksa ei saisi käyttää Suomen aluetta hyökkäyssotatoimiin, ennen kuin Neuvostoliitto olisi ryhtynyt vihollisuuksiin Suomea vastaan. Eikä Saksa. Arveltiin, että puna-armeija yrittää ottaa maakunnan haltuunsa, kun Saksan ja Neuvostoliiton väliset vihollisuudet puhkeaisivat. Suomi oli joka tapauksessa nyt mukana veneessä kokka kohti uuden sodan kuohuja. Merivoimien pinta-alusten ensimmäinen operaatio oli operaatio Kilpapurjehdus, omien joukkojen nopea siirtäminen demilitarisoidulle Ahvenanmaalle. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Tavoitettaan Muurmannia saksalaiset eivät koskaan saavuttaneet, niin kuin eivät muitakaan Barbarossan ylimitoitettuja utopistisia tavoitteita. Hyökkäys Neuvostoliittoon Suomen alueelta oli alkanut. Punaiset yhtymät saivat nyt puolustustehtäviä
Suojeluskuntien rooli osana puolustuslaitosta oli korvaamattoman suuri liikekannallepanossa ja perustamisessa.. 25 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA YLEINEN LIIKEKANNALLEPANO ON JULISTETTU
Saksan ilmahyökkäykset koskivat osin Suomeakin: saksalaiset pommikonelaivueet starttasivat tukikohdistaan Itä-Preussista ja pudottivat aikaisina aamutunteina merimiinoja Leningradin satamaan ja Laatokan ja Suomenlahden väliseen Neva-jokeen. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi massiivisilla ilmahyökkäyksillä, joiden tärkeimpinä kohteina olivat punailmavoimien lentotukikohdat Mustanmeren ja Itämeren välisellä alueella. rannikkoprikaatin. Operaatiota voidaan toki pitää täysin puolustuksellisena ja neuvostoilmavoimien puuttumista siihen yleistilanteen huomioiden sotilaallisesti perusteltuna mutta kansainvälisoikeudellisesti oikeudettomana aggressiona. Onkohan tässä jäänyt maidonhakureissu kesken vai ollaanko tultu ihastelemaan koneita ihan eväitten kera. Tämä lienee päiväkohtainen ennätys koko ilmasodan historiassa. Mutta ei hätää, pudotettuaan kuormansa ne kaartoivat kohti Suomea ja laskeutuivat Uttiin tankkaamaan. 26 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Neuvostoliitto ei osoittanut kiinnostusta Ahvenanmaan suuntaan, joten joukkojen siirto toteutettiin lopulta enemmittä välikohtauksitta. Kuvan on värittänyt Tommi Rossi (www.facebook.com/ HistoryColoring).. Pommikoneiden toimintasäde ei riittänyt lentoon takaisin tukikohtiinsa. Ahvenanmaalle siirretyt joukot muodostivat Merivoimien rannikkojoukkojen 7. Järjestelystä oli luonnollisesti sovittu etukäteen, ja Utti ILMAVOIMIEN KONEET olivat luonnollisesti suuri ihmetyksen aihe. Paikka Joensuu 2.7.1941. No, pata kattilaa soimaa. Noin 1 800 neuvostoliittolaisen lentokoneen on arvioitu tuhoutuneen 22.6
divisioonan. Siitä on turha kiistellä. ja 2. Karjalan armeija saisi tuekseen myös Saksan Wehrmachtin vajaavahvuisen 163. ja 19. Päämaja katsoi, että hyökkäyksen painopistealueella Laatokan Karjalassa tarvitaan yksi taistelutoimia johtava organisaatiotaso ylijohdon ja armeijakuntien väliin. Lisäksi perustettiin uusi armeijakunta, VI AK, komentajanaan kahden vuosikymmenen takaisen Aunuksen retken veteraani, kenraalimajuri Paavo Talvela. Heinäkuun alkupäivinä Suomen ja Neuvostoliiton yhtymät olivat vastakkain maiden välisellä rajalla kovat piipussa, ylläpitivät valmiutta ja tiedustelivat. Leningradin sataman miinoitus toistettiin samoilla järjestelyillä 23.6.1941. päivänä 1941 perustettiin Karjalan armeija, jonka komentajaksi nimitettiin rauhan ajan yleisesikunnan päällikkö ja Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Erik Heinrichs. Sen esikunnasta tuli VI AK:n esikunta, ja siihen ainoana kuulunut yhtymä, 10. Kannakselle ryhmitetty V armeijakunta lakkautettiin. Tämä oli Suomelta melkoisen ilmeinen osallistuminen hyökkäyssotaan ja sen valmisteluunkin. Yhtymien siirto selustasta oman johtoportaan yhteyteen alkoi. Kesäkuun 29. Eduskunta totesi Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Joukkojen perustamisen jälkeisessä taistelujaotuksessa ylipäällikön reserveiksi määrätyt 1., 5. Karjalan armeijalle alistettiin VI ja VII armeijakunta sekä kahden prikaatin vahvuinen ryhmä Oinonen. Neuvostoilmavoimat pommitti 15:tä Suomen paikkakuntaa.. Hävittäjämme starttasivat niitä vastaan ja ampuivat alas 26 punatähtistä lentokonetta ilman omia tappioita. Neuvostoilmavoimat pommitti 15:tä Suomen paikkakuntaa. Kaikkiin hyökkäysmuodostelmiin eivät hävittäjämme ehtineet kiinni ilmavalvonnan viestiyhteyksissä ilmenneiden viiveiden takia. divisioonat sekä 1. Suomi liittyy sotaan Aamulla 25.6.1941 Suomen ilmavalvonta havahtui idästä lentäviin pommikonemuodostelmiin. 27 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA oli luovutettu joitakin päiviä aikaisemmin saksalaisten käyttöön. Se on tosiasia. Nämä järjestelyt eivät tietenkään lisänneet taistelujoukkojen määrää, vaan niillä luotiin Laatokan Karjalasta vastaava komento-organisaatio. Tämä päätti maiden välisen talvisodan jälkeisen rinnakkaiselon, joka oli ollut parhaimmillaankin epäluuloinen eikä edellisinä päivinä enää edes kovin rauhallinen. Aktiiviset sotatoimet antoivat joitakin päiviä odottaa itseään. jääkäriprikaatit alistettiin niin ikään Karjalan armeijalle, joka alisti ne edelleen omille alajohtoportailleen. Suomen tavoite oli vapauttaa talvisodassa menetetyt alueet ja työntää puolustus eteen helposti puolustettaville luonnon muodostamalle Äänisen–Syvärin– Laatokan–Suomenlahden pohjukan muodostamalle vesistökannaslinjalle. divisioona, liitettiin aluksi IV armeijakuntaan
Siviiliväestölle neuvostojohdon valinnat koituivat kohtalokkaiksi, mutta sotilaallisesti Suomen ja SakSUOMI HYÖKKÄÄ . S euraavaksi Suomenlahden rantaan ryhmitetty IV armeijakunta hyökkäsi kohti Viipuria. ja johti Viipurin vapauttamiseen puoltatoista viikkoa myöhemmin. Laatokan luoteisrannalla ja Itä-Kannaksella hyökkäys johti Käkisalmen ja Sortavalan vapauttamiseen elokuun puolivälin jälkeen ja Vuoksen ylitykseen samoihin aikoihin. Pietari) uloimman puolustuslinjan edustalle. Leningrad oli saarrettu maalta, mutta se oli vahva, ja sitä huollettiin yli Laatokan. heinäkuuta 1941 Karjalan armeijan ja II armeijakunnan tunkeutumisella Laatokan Karjalaan ja itäiselle Karjalankannakselle. Hyökkäys pysähtyi syyskuun alkupuolella Neuvostoliiton Leningradin (nyk. Verta oli vuotanut jo pienen kansan kestokykyyn nähden sietämättömästi, ja ylimobilisaatio rokotti sotataloutta. Suomalaisten tulivoiman puute ei riittänyt pidemmälle. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA. Armeijalta puuttui riittävä määrä raskasta ja järeää tykistöä, ja ilmasta maahan -kyky oli riittämätön. Laatokan Karjalassa hyökkäys pysähtyi hetkeksi Tuulosjoelle kuukausi sodan alusta. 28 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Suomen hyökkäys itään alkoi toden teolla vasta 5. Päävoimilla operaatio käynnistyi vasta viisi päivää myöhemmin 10.7. Elintarvikepula uhkasi, kun viljan korjaajat olivat kivääri kädessä toisenlaisessa savotassa. Hyökkäys alkoi 21.8. Syyskuussa 1941 voimasuhde Kannaksella oli divisioonina laskettuna kahdeksan hyökkäyksen kuluttaman suomalaisen divisioonan suhde kuuteen puolustavaan, täydennettyyn ja linnoitetuissa asemissa odottavaan puna-armeijan divisioonaan. Se ei riittänyt menestyksekkään hyökkäyksen jatkamiseen. IV AK jatkoi yhdessä ItäKannakselle hyökänneiden II AK:n joukkojen kanssa etelään vanhalle valtakunnanrajalle ja hieman sen yli
Kk-komppania tuskin koskaan taisteli kokonaisuutena: konekiväärijoukkueet alistettiin pataljoonan kiväärikomppanioille.. Jalkaväkipataljooniin kuului määrävahvuisena 12 aseen vahvuinen konekiväärikomppania. 29 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA KONEKIVÄÄRIRYHMÄÄN kuului ryhmänjohtaja ja neljä muuta sotilasta
30 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Haavoittuneiden evakuointia Junkers W34 -koneilla Tiiksjärvellä Rukajärven suunnalla.
Pysyhän mukana! Jälkimmäiseen paneudumme tuonnempana tässä erikoisjulkaisussa. Motin puhdistus kesti kolme päivää, minkä jälkeen divisioona jatkoi hyökkäystä itään. Tässä vaiheessa rajaln ”Haavoittunut ryssä Omelian kylässä.” Näin kuului tämän alkuperäisen SAkuvan kuvateksti. Divisioonan hyökkäyskaista oli leveä, noin 150 kilometriä, ja hyökkäyksen painopiste oli kaistan keskivaiheilla Lieksajärven kohdalla. Liikkuvassa korpisodassa Raappanan lukumääräisesti ylivoimaiset joukot saarsivat pääosan vastassaan olleista vihollisista Omelian mottiin Lieksajärven itärannalle 21.7.1941. Kohti Vienanmerta Eversti Erkki Raappanan komentaman vahvennetun 14. Samana päivänä Britannia julisti sodan Suomelle. divisioonan hyökkäys itään alkoi jo 4.7.1941, päivä ennen suomalaisten päähyökkäyksen alkua. Suomen vuoden 1941 hyökkäyssodan viimeinen – kolmas vaihe – alkoi syyskuun alussa, kun Karjalan armeija tunkeutui syvemmälle Laatokan Karjalaan, Syvärille ja 1.10.1941 valtauksen jälkeen Äänislinna-nimen saaneeseen Petroskoihin. Myös Suomen mielenkiinto ja painopiste oli toisaalla. Saksalla oli kova kiire kohti Moskovaa ja Kiovaa. 31 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA san voimat eivät riittäneet kaupungin kukistamiseen. Divisioonaa vastassa oli puna-armeijan jalkaväkirykmentti ja vähäisiä rajavartioston joukkoja. Neuvostoliitto keskitti divisioonaa vastaan kaksi jalkaväkirykmenttiä, ja hyökkäys pysähtyi hieman Rukajärven itäpuolella 13.9. Yhdysvallat ei kuitenkaan koskaan julistanut sotaa Suomelle. Suomessa yhä tiukasti erillissodaksi kutsutun jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 erillisiksi kokonaisuuksiksi muodostuivat edellä mainittujen päähyökkäysten lisäksi suoraan Päämajan johdossa olleen 14. Hyökkäys pysähtyi itsenäisyyspäivän aattona 1941 Karhumäkeen ja itsenäisyyspäivänä siitä itään, Poventsaan. päivänä Japani hyökkäsi Pearl Harboriin, ja muutamaa päivää myöhemmin Hitler teki kenties yhden kohtalokkaimmista virheistään julistaessaan Yhdysvalloille sodan. Hyökkäysalueen vasemmalla reunalla Miinoan alueella ja oikealla reunalla Lentieran alueella hyökättiin yhteensä noin yhden rykmentin voimin. divisioonan hyökkäys Rukajärven suuntaan ja Saksan Norjan-armeijan Armee-Oberkommando Norwegenin komennossa olleen suomalaisen III armeijakunnan taistelut Uhtuan ja Kiestingin suunnilla. PE KK A N IE M IN EN. Joulukuun 7
Yhtymä säilyttikin saavuttamansa asemat aina jatkosodan loppuun saakka. divisioona aloitti aktiiviset sotatoimet Laatokan Karjalassa hyökkäämällä Värtsilän pohjoispuolella. Hyökkäyksen painopiste oli Korpiselässä 5. n Jalkaväkisotilas käsikranaatin heittopuuhissa Änkilänsalon taistelussa. Raappanan joukot saarsivat pääosan vastassaan olleista vihollisista Omelian mottiin Lieksajärven itärannalle 21.7.1941.. jääkäriprikaatin komentajan, eversti Ruben Laguksen. divisioonan hyökkäyskaistalla. divisioonan ja 1. mennessä, jolloin Karjalan armeija hyökkäsi lähes kaikilla voimillaan; 1. Laatokan Karjalaan Karjalan armeijan VI armeijakuntaan kuuluva eversti Kaarlo Heiskasen komentama 11. Räiskyväluonteinen Talvela ylitti valtuutensa, sillä yhtymän komentajien nimittäminen kuului ylipäällikölle. divisioonan hyökkäyksen aloitukseen. Korpiselän taistelussa nähtiin jatkosodan ensimmäinen tapaus, jota voitiin kutsua johtamiskriisiksi: armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Talvela ei ollut tyytyväinen 5. 32 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA ta oltiin hyökätty noin 120 kilometriä, ja Vienanmeri oli suunnilleen saman matkan päässä. Ylipäällikkö käski divisioonan ryhmittyä puolustukseen. Se sai haltuunsa noin 10 x 10 kilometriä laajan alueen 10.7. Hän erotti divisioonan komentajan, eversti Koskimiehen ja määräsi tilalle 1. jääkäriprikaatin armeija piti toistaiseksi reservinään
parin viikon hyökkäystaisteluiden jälkeen kärki saavutti Tuulosjoen. Laatokan luoteisrannalle ja Itä-Kannakselle Karjalankannaksen suunnassa vallitsi asemasotamaiset olosuhteet heinäkuun loppuun saakka. Heinäkuun 31.. Palataanpa komentopaikoilta sotatoimiin. Suomen armeija oli saanut haltuunsa noin 150 x 70 kilometrin laajuisen kaakko–luode-suuntaisen alueen. Armeijakunta saavutti Laatokan rannan 16.7. Keskisen Laatokan Karjalan alueella sijaitseva Suojärvi oli edelleen neuvostoarmeijan hallussa, ja Päämaja näki sen muodostavan sivustauhan Laatokan koillisrannalla oleville suomalaisjoukoille. Tällä alueella sotatoimien jatko edellytti sivustauhan eliminointia. Hyökkäys pysähtyi. No, Talvela ei ollut muutenkaan helpoimpia alaisia. Hyökkäys jatkui järven rantaa pitkin kaakkoon, ja 25.7. Viides divisioona pääsi parin päivän sisällä läpimurtoon Korpiselässä, minkä jälkeen kärkiyhtymäksi painoi tilapäisesti eversti Merikallion komentama 1. jääkäriprikaati. Eikä esimiehiä. 33 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Mannerheim määräsikin divisioonan komentajaksi eversti Ilmari Karhun, joka käytännössä otti tehtävän vastaan vasta noin kuukauden päästä
Se johti kahden neuvostodivisioonan saartamiseen Laatokan luoteiskulmassa. Armeijakunnan oikealla eli länsilaidalla 18. parikymmentä kilometriä Käkisalmen luoteispuolella. divisioonan naapurista IV AK:sta 4.8. Armeijakunta toppuutteli Pajaria: tarkoitus oli varmistaa Käkisalmen alueen valloitus ennen Vuoksen ylitystä. ja Vuoksen pohjoispuolinen alue 23.8. Puna-armeijan vastahyökkäys vaihtui nopeasti vetäytymiseksi etelään ja lounaaseen. armeija, käynnisti 10.8. Räisälässä nelisenkymmentä kilometriä Käkisalmesta länteen 10. divisioonan osien hyökkäys pysähtyi Enson ja Jääsken itälaidoille 17.8. Hopeasalmella noin 15 kilometriä Äyräpäästä luoteeseen. Ylipäällikkö vahvensi alun perin kolmidivisioonaista armeijakuntaa siirtämällä sille eversti Jussi Sihvon komentaman 10. Kaksi divisioonaa hyökkäsi vailla selkeätä painopistettä ja vailla menestystä. Kymmenes divisioona saavutti Laatokan rannan 8.8. mennessä. Tarkoitus oli iskeä neljän divisioonan voimin kolmesta suunnasta noin 50 x 50 kilometrin alueelle hyökännyt Laatikaisen armeijakunta takaisin rajalle. Karjalankannaksesta vastaava puna-armeijan johtoporras, 23. Huonojen viestiyhteyksien takia koillisesta, Laatokan luoteiskulman motista hyökkääväksi tarkoitetut puna-armeijan joukot eivät saaneet ikinä hyökkäyskäskyään. Laatokan rantaan saarretut divisioonansa Neuvostoliitto kykeni evakuoimaan proomukalustolla Huiskonniemen–Kilpolansaaren alueelta vesitse Laatokan ylitse. Äyräpään luoteispuolella. vastahyökkäyksen Hiitolan suuntaan. Vuoksen ylitys alkoi aamuyöllä 18.8. Suomen tieETENEMINEN KOHTI RAJAJOKEA lähti käyntiin Porlammin motin lauettua, jolloin 7 000 venäläistä kaatui ja 9 000 vietiin jonoissa vankileireille. Huolto ylittää Vuoksea ennen Äyräpään ponttoonisillan valmistumista.. n Taistelulogistiikkaa. Käkisalmi päätyi Suomen haltuun 21.8. divisioonan hyökkäys saavutti Vuoksen 14.8. Eversti Aaro Pajarin komentaman 18. 34 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA päivänä aloitti kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen komentama II armeijakunta hyökkäyksen Parikkalan–Ruokolahden alueelta kohti Laatokan luoteiskulmaa, Hiitolaa ja Käkisalmea. divisioona motitti ja tuhosi kaksi puna-armeijan jalkaväkirykmenttiä
Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava Kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.” Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky 10.7.1941.. Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Kaksikymmentäkolme vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala kunniakkaan talvisodan jälkeen autiona odottanut aamun sarastusta. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 35 Miekkaani en pane tuppeen! ”Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Vapaussodan taistelijat, talvisodan mainehikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimissä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuvaisiin naisiin
Armeijakunnan kahta divisioonaa vastassa oli aluksi yksi puna-armeijan divisioona. Panssarintorjuntakivääri tähtää maalia.. Yllätyksen varmistamiseksi 18. Raskas kalusto ja huolto pääsivät yli, ja hyökkäys Vuoksen eteläpuolella saattoi jatkua toden teolla. moottoroitu divisiKIVINIEMEN ALUE on päätymässä Suomen haltuun. Pian sotilaamme olivat saaneet haltuunsa 4 x 2 kilometriä laajan sillanpään. Karjalan armeijaan kuuluvan VII armeijakunnan etelään kohti Sortavalaa suuntautunut hyökkäys pysähtyi heinäkuun 20. Heinä-elokuun vaihteessa Neuvostoliitto siirsi alueelle vastahyökkäystä varten toisenkin, mutta 198. pioneerit rakensivat ponttoonisillan Äyräpäähän. divisioonan joukot ylittivät joen ruuhikalustolla ilman tykistövalmistelua. 36 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA dustelu oli todennut alueella joen etelärannan heikosti miehitetyksi. päivän tienoilla parikymmentä kilometriä kaupungin pohjoispuolelle. Sitä laajennettiin, ja 24.8
Joulukuun alusta lähtien prikaati ryhmittyi puolustukseen Kannaksen rannikolle. Väliaikana tehdään sitten jotain muuta. Neuvostoliitto aloittikin Virolahden saariston evakuoinnin 24.8. Todellisuus oli toinen. Todellisuudessa operaatiot suunnitteli ja lopulta myös johti eversti Valo Nihtilä, kun Laatikainen oli taistelun kiivaimpina hetkinä tavoittamattomissa. divisioonalle. Aloite säilyi hyökkääjällä. Armeijakunnan komentajaksi tuli eversti, lokakuusta alkaen kenraalimajuri Einar Mäkinen. vastahyökkäyksen Viipurin eteläpuolelta kohti itää tavoitteenaan Vuoksi. Suomen armeijassa tehtiin elokuun alussa johtosuhdemuutoksia. Prikaati T, divisioonien nopeista joukoista muodostettu tilapäinen yhtymä, koukkasi osin naapuriarmeijakunnan vastuualueen kautta ylittäen Vuoksen Hopeasalmen kohdalla ja jatkoi hyökkäystä kohti Suomenlahden rantaa Viipurin eteläpuolella. Hyökkäys jatkui 29.8. Sen osat ylittivät Viipurinlahden Piispansaaren–Lihaniemen kohdalla. Viimein Oesch palasi sairaslomaltaan 28.8. mennessä. Osin sen joukoista muodostettiin taisteluosasto M sen komentajan, majuri Martti Miettisen mukaan. Vastahyökkäys ei Merivoimien jalkaväkitaistelijat PE KK A N IE M IN EN. Neuvostoliitolla oli Viipurin alueella kolme divisioonaa. Elokuun 30. divisioonat, ja lisäksi II armeijakunnalta siirretty 2. Kun keskivertolukija näkee termin ”rannikkotykistö”, saattaa mielikuvaksi muodostuakin betonija teräsrakenteiden suojaan ryhmitetty tykistö, joka ampuu kantamalle saapuvia vihollisaluksia. TstOs M saavutti Viipurinlahden länsirannan muutamaa päivää myöhemmin. Taavetti Laatikainen oli siirretty armeijakunnan komentajaksi toisesta armeijakunnasta, kun sen varsinainen komentaja, kenraaliluutnantti Lennart Oesch sairastui juuri hyökkäyksen alkaessa. divisioona hyökkäsivät pohjoisesta, jälkimmäinen koukkasi Viipurin itäpuolitse. Eversti Viljasen 4. divisioona hyökkäsi lännestä. Suurin osa sen raskaasta kalustosta jäi suomalaisten sotasaaliiksi. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 37 K uten tänäänkin kuului sotiemme aikana rannikkotykistö tai oikeammin rannikkojoukot Merivoimiin. Niistä kahden voimin teki Neuvostoliitto 24.8. Hyökkäys kohdistui kuten muutkin puna-armeijan vastahyökkäykset jatkosodan alussa suoraan hyökkäävää joukkoa vastaan, ei sen sivustaan tai selustaan. Kotkan–Haminan rannikolla aluevastuussa oli jatkosodan alussa 2. Jatkosodan alussa rannikkojoukkojen sodan ajan kokoonpanoon kuului seitsemän rannikkoprikaatia. Osaston taistelujoukkoihin kuului prikaatin joukoista koottu rannikkopataljoona 2, kaksi Maavoimilta siirrettyä linnoituspataljoonaa, kranaatinheitinkomppania, tykkikomppania, kaksi kenttätykistöpatteria sekä ilmatorjuntajaos. Prikaati hyökkäsi Koivistolle, jonka se valtasi marraskuun alkuun mennessä. Sortavala jäi suomalaisten haltuun 15.8., ja alueella vielä taisteleva neuvostodivisioona evakuoitiin vesitse 20.8. Nihtilän suostuttelemana. Lisäksi Maavoimien perustamia joukkoja oli Merivoimille alistettu 17. ja 19. divisioona ja eversti Einar Vihman 12. Eversti Winellin komentama 8. Viipuriin Suomen armeijan ryhmityksessä lähimmäksi Suomenlahtea ryhmitetty IV armeijakunta aloitti hyökkäyksensä vasta 21.8. divisioona. Rannikkoyhtymillä oli myös rannikkovesien miinoituskyky. Prikaati alistettiin IV armeijakunnalle, joka alisti sen edelleen 8. Lisäksi prikaatin johtoon siirrettiin rannikkopataljoona Hangon alueelta. rannikkoprikaati. Sortavalan alueelle perustettiin I armeijakunta, jonka johtoon tulivat VII armeijakunnan 7. Armeijakunta otti rintamavastuun alueella 13.8. ja aloitti hyökkäyksen Sortavalaan seuraavana päivänä. oona siirrettiin kuitenkin pian takaisin Laatokan länsipuolelle Suomen II armeijakunnan hyökkäystä vastaan. Tämä oli yksi esimerkki siitä, kuinka kesällä 1941 Suomen armeija pakotti vastassaan olevan punaisen operaatiojohdon tempoileviin ja reagoiviin ratkaisuihin ennakoivien ratkaisujen sijasta. päivänä Merivoimat perusti uuden rannikkoyhtymän, rannikkoprikaati 8:n, jonka johtoon taisteluosasto M alistettiin. Rannikkoprikaateihin kuului kiinteän tykistön lisäksi jalkaväki-, siirrettäviä tuli-, ilmatorjunta-, pioneeri-, alusja huoltoyksiköitä. Tarpeen mukaan prikaatien joukoista muodostettiin liikkuvaankin sodankäyntiin kykeneviä joukkoja. TstOs M hyökkäsi 22.8.1941 alkaen Suomenlahden rannikkoa pitkin itään. Näillä joukoilla prikaati hyökkäsi Viipurinlahden ylitse 2.9. ylimenona Teikariin, josta puna-armeija vetäytyi 12 tunnin taistelun jälkeen. Ensimmäinen tavoite oli Viipuri, vanha Karjalan pääkaupunki. Rannikkoprikaatien kokoonpano vaihteli niiden pohjana olleiden kiinteiden rannikkotykistöyksiköiden määrän mukaan. divisioona, joka toimi pari kuukautta Hankoniemen rintamalla ennen siirtoaan Laatokan Karjalaan, ja kaksi erillistä jalkaväkirykmenttiä
Kaksipuolinen suomalaishyökkäys muodosti Viipuria puolustaville punajoukoille saarrostusuhan. 38 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA saavuttanut tavoitetta. n Oik.: Panssarintorjuntatykki asemissa Sortavalassa. Porlammin motti oli sotiemme suurin motti saarrettujen joukkojen määrässä laskettuna. Suomen armeija vapautti Viipurin 29.8. Suurehko osa saarretuista pääsi soluttautumaan omiensa yhteyteen vesitse Koiviston kautta syyskuun alkupäiviin mennessä, mutta neuvostoyhtymät menettivät kaiken raskaan kalustonsa. Kolmen neuvostodivisioonan tuhoutuminen Viipurin taistelussa avasi Suomen armeijalle jatkohyökkäysmahdollisuuden etelään. Puna-armeijan pääesikunta Stavka antoi evakuointiluvan 28.8. JATKUU SIVULLE 40 >. puolustavien yhtymien kannalta liian myöhään. n Alla: Huoltokolonna lähestyy etulinjaa Sortavalan taistelujen aikana. Kenraaliluutnantti Oesch otti vastaan paraatin, ja Viipurin linnan torniin nousi Suomen sotalippu kello 17.35. ja Siestarjoen–Valkeasaaren–Metsäpirtin tasan 9.9. mennessä. Kaupunkia puolustaneiden kolmen neuvostodivisioonan joukot jäivät saarroksiin Porlammin mottiin. Kannaksen läpijuoksu Neuvostoliiton luoteisen suunnan ylipäällikkö, marsalkka Vorošilov käski aluksi pitää Viipurin hinnalla millä hyvänsä. Puna-armeijan komentavan esikunnan luonnehdinnan mukaan vastahyökkäys epäonnistui liian vähäisten voimien sekä joukkojen päättämättömyyden ja uneliaisuuden takia. Kaksi suomalaista armeijakuntaa hyökkäsi viiden divisioonan voimin Vuokselta ja Viipurista koko Kannaksen leveydeltä ja saavutti vanhan valtakunnanrajan 3.9
Mutta vihollislähetin oli Viipurista kaukana. Pohjanpalo arvioi vastapuolen signaalien tulevan kymmenkertaisella teholla radioauton yhtä kilowattia vastaan. saatiin Viipuriin lisää ja tehokkaampia lähettimiä Ylen lähettimen tueksi ja korvaamiseksi. Laitteen käyttämäksi taajuudeksi mitattiin 715 kiloherziä, siis Yleisradion taajuusalue. n Vuoksen Kuukaupin silta neuvostoliittolaisen radiomiinan jäljiltä. Ilmeisesti sotavankitiedot 300 miinasta olivat raakasti liioiteltuja. Sen purki luutnantti Lauri Sutela, tuleva Puolustusvoimain komentaja. n Viipurin radiomiinan laukaisulaite. Samaan aikaan suomalaisjoukkojen vapauttamassa Viipurissa tapahtui vastaavia salaperäisiä räjähdyksiä. Säkkijärven polkan soittamisen aloituksen jälkeen yhtään radiomiinaa ei räjähtänyt. Lappeenrannassa oli Yleisradion autoon sijoitettu radiolähetin. Yhtä ja samaa levyä soitettiin keskeytyksettä kolmisen vuorokautta, arviolta 1 500 kertaa peräkkäin. Sillan ehjäksi jääneen pään maatuen alta löytyi entisten ”isäntien” asentama 600 kilon räjähdelataus. Enempiä räjähdyksiä ei Viipurissa enää tullut. Soitettiin Vili Vesterisen nopearytmistä Säkkijärven polkkaa, joka sattui löytymään äänilevyllä radioauton varastokaapista. Edessä äänirautayksikkö ja kellokoneisto. Pioneerimme löysivät Viipurista joitakin radiomiinoja. Tähän mennessä oli Viipurissa räjähtänyt muutama miina lisää aiheuttamatta kuitenkaan henkilötappioita. Sieltä lähdettiin kohti Viipuria, jonne lähetinauto pääsi 2.9. puolenpäivän aikoihin. Ne aiheuttivat kohtalaista tuhoa, ja pakottivat saksalaiset kehittämään kuunteluja häirintätoimintaansa. 39 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA V iipurin taistelujen aikana Kannaksen pohjoisosan Antreassa, joka oli vapautettu neuvostomiehityksestä hieman aikaisemmin, räjähti Vuoksen ylittävän Kuukaupin sillan toinen pää. Muun muassa linnan silta lensi taivaan tuuliin. tutkintaan asiantuntijaksi. Sotavankien kuulusteluissa saatiin tietää, että neuvostoliittolaiset olivat ennen vetäytymistään kaivaneet Viipurin alueelle 300 radiomiinaa. Myös saksalaiset joutuivat vastaavien radiomiinojen kanssa tekemisiin vallattuaan eräitä kaupunkeja itärintamalla. Pohjanpalo kiiruhti Päämajan viestiosaston johtajan, eversti Winterin luvalla kaupunkiin ja otti lähettimen johtoonsa. Pohjanpalo pohti, voitaisiinko radiomiinojen käyttämä taajuus tukkia omalla radiosignaalilla. Muutama lähellä ollut oma sotilaskin menehtyi. Säkkijärven polkka Elsoa Viipurissa Säkkijärven polkka tukki neuvostosignaalin pääsyn radiomiinojen antenneille.. Pioneerit laitettiin tutkimaan asiaa – tuho ei ollut aiheutunut ilmahyökkäyksessä, tykistökeskityksessä tai muussakaan havaittavassa asevaikutuksessa. Latauksen laukaisin toimitettiin Päämajan pioneeriosastolle tutkittavaksi. Pohjanpalo sai 4.9. Mikäli vastaanotin havaitsi äänirautojen taajuudella tulevan radiosignaalin, alkoivat ääniraudat värähdellä sulkien samalla virtapiirin ja räjäyttäen latauksen. Pari miinaa oli löydettykin ja tehty vaarattomaksi. Nykypäivän mittapuulla melko alkeellinen elektroninen puolustussodankäynti oli kuitenkin estänyt joitakin materiaalija ehkä henkilötappioitakin Viipurissa. Ylen auto kytkettiin voimakoneeseen, antenni pystytettiin, ja lähetin ryhtyi puskemaan signaalia taivaalle. Näitä laitteita käytettiin yötä päivää kevääseen 1942 saakka, johon mennessä arvioitiin radiomiinojen paristojen tehon loppuneen. Kellokoneisto kytki vastaanottimen päälle joka neljäs minuutti. Rakennuksiin majoittuminen oli kielletty miinavaaran takia. Helsingistä radiokuuntelun saaman tiedon, jonka mukaan vihollinen lähetti omalta alueeltaan jatkuvasti räjäytyssignaaleja kohti Viipuria, mutta Säkkijärven polkka tukki neuvostosignaalin pääsyn radiomiinojen antenneille. Laukaisimessa oli paristo, radiovastaanotin, kellokoneisto ja kolme äänirautaa. Seuraavana päivänä, 5.9. Sähköisestä laitteesta oli kysymys, joten Päämajan viestiosaston insinöörikapteeni Jouko Pohjanpalo komennettiin 30.8
Sama oli nähty jo pohjoisessa joitakin viikkoja aikaisemmin. Kenraaliluutnantti Oesch otti vastaan paraatin, ja Viipurin linnan torniin nousi Suomen sotalippu kello 17.35.. Suomen armeija vapautti Viipurin 29.8. Sotatoimi ei saavuttanut menestystä – saksalaisten korpisotataito ei saanut suomalaisilta juurikaan kehuja. kaksi divisioonaa rinnan noin 30 kilometrin levyisellä kaistalla Laatokan rannalla Tuulosjoen ylitse. Divisioonalle alistettiin ryhmä Oinonen, jonka jälkeen yhtymä hyökkäsi Suojärvelle. 40 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Vuoden 1944 vetäytymisvaiheesta on joskus puhuttu Kannaksen läpijuoksuna. Voittamattoman maineessa ollut Wehrmacht aiheutti suomalaisille jo sodan alkuhetkinä karmivan ja pahaenteisen pettymyksen. Karjalan armeijan oli aika jatkaa hyökkäystä tärkeimmässä suunnassaan. Neuvostojoukot asettuivat nyt puolustukseen 1930-luvulla Leningradin suojaksi rakennetulle kantalinnoitetulle linjalle aluksi vain neljän divisioonan voimin. divisioonan, sen yksi jalkaväkirykmentti oli jätetty Norjaan. Tämän jälkeen saksalaisdivisioona vedettiin Laatokan rantaan ylipäällikön reserviksi. Divisioona oli alun perin tarkoitettu hyökkäykseen Hankoniemelle, mutta 16.7. Itse asiassa sitä oli paremminkin vuoden 1941 hyökkäysvaiheen eteneminen, joskin toiseen suuntaan. mennessä. ylipäällikkö alisti sen monessakin mielessä viisaasti painopistesuuntaan Karjalan armeijalle. Kannaksella alkoi kahden kuukauden hyökkäyksen jälkeen asemasotavaiheen valheellinen rauha, joka loppuisi vasta kesäkuussa 1944. divisioonan, mikä johti Suojärven valtaukseen lähiympäristöineen 28.8. Talvelan VI armeijakunta hyökkäsi 4.9. Sortavalan taistelun jälkeen Karjalan armeija keskitti alueelle myös 11. Syvärille Saksa luovutti Suomen armeijan johtoon vajaavahvuisen 163
41 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Tiedotusvälineiden edustajat tutustuvat Porlammin motista sotasaaliiksi saatuihin raskaisiin haupitseihin.
Lokakuun 1. Kaikkiaan neljä divisioonaa ja vahvennettu prikaati. Tähän 1. ja jatkoi järven rantaa luoteeseen katkaisten samalla kaupungin eteläpuolella puolustautuvan puna-armeijan divisioonan selustayhteydet. Ylipäällikkö alisti saksalaisen 163. Mutta sen aika tuli vasta kesällä 1944 ja silloinkin aina vain palasina eikä yhtenäisenä sotatoimiyhtymänä. Osasto Lagus saavutti Äänisen rannan kolmisenkymmentä kilometriä Petroskoista kaakkoon 24.9. divisioona lännestä. divisioona. jääkäriprikaatin pohjalle muodostettuun yhtymään kuuluivat sen itsensä lisäksi panssaripataljoona, 5. Etelän suunnasta Petroskoita kohti hyökkäsivät VI armeijakunnan osasto Lagus – jälleen kärjessä – ja 7. Puolustamassa oli kolme puna-armeijan divisioonaa. divisioonan VI armeijakunnalle, ja armeijakunta ryhmittyi kolmen divisioonan voimin puolustukseen Syvärin varrelle. alkaen Suojärven suunnasta kohti Petroskoita aluksi kahden divisioonan voimin ja myöhemmin kolmen, kun Kannakselta siirrettiin armeijakunnan johtoon 4. divisioonan joukot tunkeutuivat parissa kohtaa joen eteläpuolellekin, mutta tällä rintamanosalla liike pysähtyi syyskuun puolivälissä. Kaikki neuvostoyhtymät olivat huomattavan vajaavahvuisia. Puolustavat neuvostojoukot olivat vetäytyneet kaupungista. päivänä Laguksen joukot hyökkäsivät kaupunkiin kaakosta ja eversti Paavo Paalun 1. Tämä merkitsi samalla Leningradin ja Murmanskin välisen suoran rautatieyhteyden katkeamista. Suomalaisjoukot pyrkivät muodostamaan saartorenkaan Petroskoin ympärille 26.–28.9. Sitä vastassa joen eteläpuolella oli yksi puna-armeijan divisioona. Viidennen ja 17. Petroskoihin Kenraalimajuri Woldemar Hägglundin VII armeijakunta hyökkäsi niin ikään 4.9. divisioona. Neljäs oli saapumassa korpien kautta lännestä hävityn Suojärven suunnan taistelun jälkeen. Ensimmäisestä jääkäriprikaatista ja panssariprikaatiksi kehitetystä panssaripataljoonasta muodostettiin sittemmin kesällä 1942 panssaridivisioona, toistaiseksi Suomen ainoa taisteluja nähnyt panssariyhtymä. Syväri, helposti puolustettava luonnoneste, oli saavutettu. Lagus puski vauhdilla eteenpäin ja valtasi Aunuksen kaupungin jo hyökkäyksen alkua seuraavana päivänä. täysin siinä onnistumatta. divisioonalta alistettu jalkaväkirykmentti 44 ja eräitä aselajijoukkoja. 42 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Läpimurron jälkeen Talvela käski hyökkäyksen kärkeen osasto Laguksen. Lotinapellon kohdalla, noin 70 kilometrin päässä hyökkäyksen lähtöasemista. Syvärinjoelle kärki pääsi 7.9
43 TIETTÖMILLÄ ALUEILLA huolto hoidettiin muilla kuin moottoriajoneuvoilla ennen kenttäteiden valmistumista. Vasen sivu: HYÖKKÄYS ON SAAVUTTANUT SYVÄRIN. Kuva on Rukajärven suunnalta. Vastarannalla on eräs 1930-luvun bolševistisen teollisuustuotannon ylpeys ja stahanovilaisen työn sankaruuden taidonnäyte: voimalaitos kymmenen kilometriä Lotinapellosta koilliseen.
JPr 7.D IIAK 2.D 15.D 18.D 18.D 2.D I AK 15.D 10.D IV AK 8.D 12.D 4.D 10.D 8.D 12.D 4.D 14.D III AK (Saksan AOK Norwegenin johdossa) 3.D 6.D 3.D 6.D Merivoimien johdossa 17.D Ylipäällikön reservinä 163.D (Saksalainen) 163.D (Saksalainen) Suomen maavoimien taistelujaotus. 44 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Karjalan armeija Hyökkäysvaiheen alkaessa Elokuun lopussa VII AK 19.D 7.D 1.D 11.D VI AK 11.D 5.D 17.D 5.D Os Lagus RO Rv.Pr 2.JPr Rv.Pr 2.JPr Armeijan reservinä 1.D 1
Äänislinnan, entisen Petroskoin, pohjoispuolella piti vielä ottaa haltuun Äänisen ja Seesjärven välinen viitisenkymmentä kilometriä leveä Maaselänkannas. II armeijakunta hyökkäsi Maaselänkannakselle lännen suunnasta ja VII armeijakunta 1. divisioona. Ensin mainitulle alistettiin jälkimmäinen samoin kuin VII armeijakunnalta 4. Karhumäkeen Suomen hyökkäys oli nyt saavuttanut vesistölinjan Rajajoki–Laatokka–Syväri–Ääninen. Hyökkäys sujui hitaasti, ainakin verrattuna aikaisempaan hyökkäysvaiheen sotatoimien tempoon. divisioonan ja ryhmä Oinosen voimin etelästä Äänislinnan suunnasta. Samalla vallankumouspäällikön patsas hävitettiin, ja tilalle jalustan päälle asennettiin kenttätykki.. Myös maasto oli tällä suunnalla hyvin vaativaa ja suosi puolustajaa. 45 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA joitakin tunteja aikaisemmin ja pääsivät osin livahtamaan saartorenkaasta Solomannin kautta pohjoiseen ja koilliseen. Tähtikokardisten miehistöjensä hylkäämiä panssarivaunuja. Olivatko syynä pitkittyneet huoltoyhteydet vai taisteluväsymys. divisioona. Karjalan armeijan komentaja Erik Heinrichs ylennettiin jalkaväenkenraaliksi 3.10.1941. n Yllä: Matkailunähtävyys Petroskoissa. Alueen oleellisena maastonkohtana oli Aänisen pohjoispäässä, siis Maaselänkannaksen eteläpäässä sijaitseva Karhumäen kaupunki. Puna-armeijalla oli vastassa neljä, myöhemmin viisi vajaavahvuista divisioonaa. Kaupungin nimi muuttui Äänislinnaksi sen päädyttyä Suomen haltuun. Hyökkäystä varten Karjalankannakselta siirrettiin lokakuun puolivälissä II armeijakunnan esikunta ja 8. Eikä vuodenaikakaan ollut enää hyökkäyssodankäyntiin sopiva vain muun Alla: Tiellä Petroskoihin
jääkäriprikaati eversti Alonzo Sundman 1. 46 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA IV armeijakunta kenraalimajuri Lennart Oesch 4. divisioona eversti Aaro Pajari Karjalan armeija kenraaliluutnantti Erik Heinrichs VI armeijakunta kenraalimajuri Paavo Talvela 5. Sitten se pysähtyi. jääkäriprikaati eversti Ruben Lagus 14. Se torjuttiin. Ja sitä ilman ei hyökkäys suju. päivänä kaupunki jäi suomalaisten haltuun, joskin sen osissa puna-armeijan joukot puolustautuivat vielä joidenkin päivien ajan. divisioona eversti Jussi Sihvo 12. Pääosa aluetta miehittäneistä neuvostojoukoista vetäytyi itään. divisioona eversti Kaarlo Heiskanen VII armeijakunta kenraalimajuri Woldemar Hägglund 7. divisioona eversti Eino Koskimies 11. divisioona eversti Viljanen 8. Neuvostoarmeija teki tammikuussa vastahyökkäyksen Karhumäen takaisinvalloittamiseksi. Huolto ja raskas kalusto ei tahtonut pysyä mukana. Rintamalinjat jähmettyivät täälläkin. jääkäriprikaati. Eräs jääkäripataljoona jouduttiin vetämään välittömältä taistelualueelta selustaan joukkokieltäytymisten heikennettyä taistelukykyä. divisioona eversti Antero Svensson 19. Yhtä kaikki marraskuun lopussa suomalaiset yhtymät olivat Karhumäen puolustajien ympärillä kolmella suunnalla. divisioona eversti Erkki Raappana III armeijakunta kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo 3. divisioona eversti Aarne Snellman Suomen maavoimien yhtymien komentajat hyökkäysvaiheen alussa taman kelirikon pehmentämän tieuran halkoessa lukuisten vesistöjen rikkomaa loputonta salomaata. divisioona eversti Niilo Hersalo 18. divisioona eversti Einar Vihma II armeijakunta kenraalimajuri Taavetti Laatikainen 2. Takana länttä, Eurooppaa; suojelen, vartija, sitä!” Suomalainen jalkaväen sotilas Karhumäen alueella.. divisioona eversti Hannu Hannuksela ryhmä Oinonen kenraalimajuri Woldemar Oinonen ratsuväkiprikaati eversti Gustav Ehrnrooth 2. Taisteluväsymyksestä oirehtivat marraskuun puolivälin jälkeen esiintyneet joukkokieltäytymiset. divisioona eversti Bertel Winell 10. n ”Raja railona aukeaa, edessä inha itä. Jääkäriprikaati pyrki pitämään kosketusta: sen kärkipataljoona, jääkäripataljoona 2, otti itsenäisyyspäivänä haltuun Poventsan kaupungin Äänisen vastarannalla noin 20 kilometriä Karhumäestä itään ja eteni vielä hieman matkaa sen tuollekin puolen. Joulukuun 5. divisioona eversti Paavo Paalu 1. Tulikasteen jälkeen joukon komentajan kannalta kaikkein kriittisimpiä tapahtumia ilmeni ainakin neljässä eri joukossa kolmen taisteluvaiheen aikana. divisioona eversti Aarne Blick 15. divisioona eversti Uno Fagernäs 6. Kaupunkiin hyökkäsi ensimmäisenä jälleen kenraalimajuri Laguksen 1. divisioona eversti Verner Viikla 17
Murtokohdassa puolustaja tuli täysin lamautetuksi, ja hyökkäyksemme läpäisi sen melko vaivattomasti. Ei mitään niin hyvää etteikö kehitettävääkin olisi ollut: myöhempien tulen tehoanalyysien mukaan samalla ampumatarvikemäärällä olisi voitu saavuttaa kaksinkertainen vaikutus puolta pienemmässä ajassa. Tykistötulella yli Tuuloksen Suomalainen kenttätykistö ampui tulivalmistelussa kaikkiaan noin 20 000 kranaattia.. Suomalainen kenttätykistö ampui tulivalmistelussa kaikkiaan noin 20 000 kranaattia. Ylimenohyökkäystä varten keskitettiin 14 patteriston (joista kaksi saksalaista) ja yhden erillisen järeän patterin tykistövoima. Tykistön tuliasemat ryhmitettiin mahdollisimman eteen, jotta murron jälkeen olisi kyetty tukemaan eteneviä joukkoja mahdollisimman pitkään. Vastarinta tiukkeni kyllä sitten syvyydessä. Tulivalmistelu alkoi keskiyöllä, kun vuorokausi vaihtui syyskuun neljänneksi. Kello 3.20 tykistötuli siirrettiin jokivarren puolustusasemiin. Sitten tuli keskitettiin puolustajan komentopaikoille ja majoitusalueille. Ryhmityksessä kaukaisin tuliyksikkö sijaitsi vain noin viiden kilometrin etäisyydellä Tuulosjoesta. Mutta paljon opittiinkin. Murron jälkeen ammuttiin saattoammuntaa hyökkäävien joukkojemme eteen. Puna-armeijan tykistö aloitti vastatulituksen, jonka seurauksena tykistömme siirsi tulen puolustajan tykistön asemiin. Ensin ammuttiin kevyellä tykistöllä koko hyökkäysalueella häirintäammuntaa kahden ja puolen tunnin ajan. H-hetki oli aamulla 4.9.1941 kello 5. Kymmentä minuuttia ennen h-hetkeä tuli keskitettiin murtokohtaan. 47 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA L aatokan rannalla yli kuukauden vallinnut asemasota oli mahdollistanut puna-armeijan puolustusryhmityksen perinpohjaisen tiedustelun, jonka perusteella kyettiin valitsemaan tykistölle otollisimmat maalit. n T-26-panssarivaunut ylittävät ponttoonisillan Tuuloksessa 5.9.1941
48 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Kevyt osasto Kenttätykistörykmentti Raskas patteristo Tykkikomppania Ilmatorjuntajoukkue Pioneeripataljoona Viestipataljoona Esikuntaja huoltoyksiköt Jalkaväkirykmentti Komentaja ja esikunta Jalkaväkidivisioona, määrävahvuuksia Päällikkö ja johto-osa Panssarintorjuntaryhmä Toimitusjoukkue Kiväärijoukkue Johtaja ja johto-osa Kivääriryhmä Pst-kivääri 2 Kivääriryhmässä oli ryhmänjohtaja ja kahdeksan sotilasta. Kevyt osasto oli statukseltaan pataljoonan tasoinen mutta pienempi, kevyemmin aseistettu ja kokonaan mobilisoitu moottoriajoneuvoilla ja polkupyörillä. Prikaati luokiteltiin (kuten nykyäänkin) yhtymäksi millä ymmärretään sen kykyä kokoonpanonsa puolesta itsenäisiin sotatoimiin. Kevyttä osastoa käytettiin usein sivustakoukkauksiin ja muilla joukoilla vahvennettuna taisteluun erillisessä suunnassa. Jääkäriprikaatiin ja Ratsuväkiprikaatiin ei kuulunut panssarijääkäripataljoonaa. Divisioonaan verrattuna jääkäriprikaati oli kuitenkin kooltaan ja taistelukyvyltään heikompi, oikeastaan vahvennettu rykmentti. Luonnollisesti divisioonasta saatettiin myös irrottaa joukkoja alistukseksi muille yhtymille tai taistelemaan erilliseen suuntaan suoraan armeijakunnan johdossa. Ryhmän aseistuksena oli 1-2 konepistoolia, pikakivääri ja lopuilla miehillä kiväärit. Sillä voitiin vahventaa divisioonan painopistesuunnassa taistelevaa jalkaväkirykmenttiä ja useasta kevyestä osastosta ja muista joukoista voitiin myös muodostaa tilapäisyhtymiä.. Tähän joukkoyksikköön kuului kolme panssarivaunukomppaniaa à 16 kevyttä panssarivaunua, kahden vaunun vahvuinen raskas panssarijoukkue ja viiden vaunun vahvuinen liekinheitinpanssarivaunujoukkue. Palstatilan säästämiseksi ei tässä erikoisnumerossa, paria poikkeusta lukuunottamatta, ole esitetty prikaatia alempien organisaatioiden alistuksia. 16.8.1941 lähtien komppanian kokoonpanoon kuului enää kolme kiväärijoukkuetta. Panssarijääkäripataljoonaan kuului kolme tykkikomppaniaa joista jokaisessa kuusi panssarintorjuntatykkiä. Esimerkiksi konepistooleita ei ollut jakaa määrävahvuuksiin asti. Jääkäripataljoonat vastasivat jalkaväkipataljoonia kuitenkin niin että ne oli täysin mobilisoitu moottoriajoneuvoilla ja polkupyörillä. Oli harvinaista, että divisioona taisteli kaavion mukaisessa peruskokoonpanossa. jääkäriprikaati Divisioonan kevyt osasto Henkilöstö 16 348 Kivääri Konepistooli Pikakivääri Konekivääri 12 657 1 511 432 126 Panssarintorjuntakivääri Panssarintorjuntatykki Kevyt kranaatinheitin Raskas kranaatinheitin 108 24 27 18 Kenttätykki Ilmatorjuntakonekivääri Moottoriajoneuvo Hevonen 48 6 470 2 088 T ykistörykmenttiin kuului kolme patteristoa à 12 tykkiä. Jääkäriprikaatia vahvennettiin heinäkuun lopussa alistamalla sille panssaripataljoona. Esimerkiksi ei ollut tavatonta alistaa divisioonalle kolmekin patteristoa omien orgaanistensa lisäksi, taikka jalkaväkirykmentti naapuridivisioonasta. Komentaja ja esikunta Panssarijääkäripataljoona Tykkikomppania Kevyt patteristo Esikuntaja huoltoyksiköt Jääkäripataljoona Komentaja ja esikunta Konekiväärikomppania Esikuntaja huoltoyksiköt Jääkärikomppania Komentaja ja esikunta Konekiväärikomppania Kranaatinheitinjoukkue Kiväärikomppania Komentaja ja esikunta Konekivääri 12 Kevyt krh 3 Kranaatinheitinkomppania Tykkikomppania Esikuntaja huoltoyksiköt Jalkaväkipataljoona Raskas krh 6 Pst-tykki 6 Suomalainen jalkaväkidivisioona 1941 Jalkaväkirykmentti ja kivääripataljoona Kiväärikomppania ja kiväärijoukkue 1. Varsinkin painopistealueilla taisteleville divisioonille alistettiin tarpeen mukaan vahvennuksia. Suomen kuudestatoista divisioonasta vain kymmeneen kuului kaavion mukainen raskas patteristo. Kiväärijoukkueen miesvahvuus oli 41. Erillinen tykkikomppania oli vastaava. Taulukon mukaiset materiaalimäärävahvuudetkaan eivät käytännössä toteutuneet. 1. Muihin Suomen hyökkäysvaiheen prikaateihin, 2. Kranaatinheittimiä divisioonille jaettiin oikeasti yhdeksän raskasta ja kolmekymmentäkuusi kevyttä
Slovakiaan päti sama, mutta sitä ei Suomen kaltaisena suvereenina valtiona voinut pitääkään. Yhdysvaltoja vastaan Suomi sen sijaan ei koskaan ollut sotatilassa, mikä oli ainutlaatuista Saksan puolella taistelleiden maiden joukossa. Heinäkuun 31. Sodanjulistukset jäivät enemmänkin symbolisiksi. Suomi vastasi siihen itsenäisyyspäivänä. päivänä 1941 Royal Navy teki kahdelta lentotukialukselta ilmahyökkäyksen Petsamon satamaan Liinahamariin ja Norjan Kirkkoniemeen. Iso-Britannia julisti Suomelle sodan 5.12.1941. 49 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Tiedustelupataljoona Panssarintorjuntapataljoona Ilmatorjuntapatteristo Pioneeripataljoona Viestipataljoona Esikuntaja huoltoyksiköt Jalkaväkirykmentti Komentaja ja esikunta Neuvostoliittolainen jalkaväkidivisioona, määrävahvuuksia Neuvostoliiton jalkaväkidivisioona, kesä 1941 Henkilöstö 14 483 Kenttätykki Jalkaväkitykki Hevonen 78 18 3 039 Moottoriajoneuvo Panssarivaunu Panssariauto 558 16 13 Tykistörykmentti Panssarintorjuntatykki Kranaatinheitin Ilmatorjuntatykki 54 66 12 Ilmatorjuntakomppania Komentaja ja esikunta Neuvostoliiton jalkaväkirykmentti ja jalkaväkipataljoona Tiedustelukomppania Kranaatinheitinkomppania Panssarintorjuntakomppania Tykkikomppania Viestikomppania Pioneerikomppania Esikuntaja huoltoyksiköt Jalkaväkipataljoona Komentaja ja esikunta Konekiväärikomppania Kranaatinheitinkomppania Kiväärikomppania Konekivääri 12 Kevyt krh 6 Esikuntaja huoltoyksiköt Panssarintorjuntajoukkue Raskas krh 4 Pst-tykki (45 mm) 6 Kanuuna (76 mm) 6 It-konekivääri 27 Pst-tykki (45 mm) 2 Uusi vihollinen S uomella oli aikomus pitää länsivaltoihin hyvät suhteet, eikä maamme liittyminen suursotaan ollut tarkoitettu aggressioksi niitä vastaan. Diplomaattisuhteetkin Suomen ja Yhdysvaltojen välillä säilyivät kesään 1944 saakka.. Suomi katkaisi kuitenkin diplomaattisuhteet Britanniaan elokuun 1941 alussa mitä ilmeisimmin Saksan painostuksen seurauksena. Brittiläisen kansainyhteisön maat Australia, Uusi-Seelanti, Kanada ja Intia seurasivat emämaansa esimerkkiä. Suomen ja Britannian välillä käytiin vain yksi sotatoimi, sekin paradoksaalista kyllä ennen brittien sodanjulistusta
Vuoksen pohjoispuolinen alue Suomen haltuun. Panssarilaiva Ilmarinen ajaa miinaan ja uppoaa. 13.9. VII AK vapauttaa Sortavalan 18.8. 9.9. Saksan AOK Norwegenin hyökkäys Neuvostoliittoon alkaa. 8.8. Osasto Lagus ja 1.D valtaavat Petroskoin. D aloittaa Vuoksen ylityksen Hopeasalmella. III AK:n hyökkäys kohti Uhtuaa ja Kiestinkiä alkaa. 24.8. 25.6. 50 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 22.6. 7.9. Suomi lähettää joukkoja Ahvenanmaalle. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittaa Suomea. Hyökkäys Karjalan kannaksella pysähtyy Siestarjoki – Valkeasaari – Metsäpirtti – tasalle. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittaa joukkojenkuljetusta. 10.8. 1.10. 15.9. 14.–23.8. Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. IV AK:n hyökkäys kohti Viipuria alkaa. 15.8. 10.D saaavuttaa Laatokan rannan Käkisalmen luoteispuolella: 2 neuvostodivisioonaa saarroksiin. 2 neuvostodivisioonan tulokseton vastahyökkäys koillisella Karjalan kannaksella. 14 D:n hyökkäys pysähtyy Rukajärven itäpuolella. II AK vapauttaa Käkisalmen. 14.D:n hyökkäys kohti Rukajärveä alkaa. Puna-armeijan tulokseton vastahyökkäys Viipurin eteläpuolelta kohti itää. 29.6. 18. Neuvostoliitto ampuu ja pommittaa Suomen aluetta Hankoniemen alueella. Karjalan Armeija perustetaan. Eduskunta toteaa maamme olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Osasto Lagus saavuttaa Syvärin Lotinapellon kohdalla. Lokakuun loppu Yhdysvaltain nootti Suomelle.. Karjalan Armeijan hyökkäys pysähtyy Syvärin saavutettuaan joen alajuoksulla. Suomalaiset sukellusveneet miinoittavat Viron rannikon edustalla. 1.7. 21.8. Elokuun alku Uhtua ja Kestinki III AK:n hallussa. 24.9. Merivoimien harhautushyökkäys operaatio Nordwind Hiidenmaan suuntaan. Os Lagus saavuttaa Äänisen rannan Petroskoin kaakkoispuolella. 4.7
Neuvostoliitto evakuoi Hankoniemen usealla laivasaattueella. II AK:n hyökkäys itäiselle Karjalan kannakselle alkaa. 17.11. VI AK:n ylimenohyökkäys Tuulos-joen yli. 25.7. IV AK vapauttaa Viipurin. 26.7. Kolme puna-armeijan divisioonaa Porlammin motissa Viipurin eteläpuolella. Iso-Britannia julistaa Suomelle sodan. Osasto Lagus valtaa Aunuksen kaupungin. Saksan hyökkäys Murmanskin suunnassa pysähtyy. 31.7. Karjalan Armeijan hyökkäys Laatokan itärannalla pysähtyy Tuulosjoelle. VII AK valtaa Karhumäen. Saksa keskeyttää aktiiviset sotatoimet Kiestingin – Louhin suunnalla. 16.7. 29.8. 4.9. 3.9. 21.–24.7. Hyökkäys jähmettyy Maaselän kannaksenkin suunnassa.. 6.12. Marraskuun alku III AK:n hyökkäys kohti Louhia alkaa. 5.12. Karjalan Armeijan hyökkäys Laatokan Karjalaan alkaa täydellä voimalla. Suomen hyökkäys saavuttaa Karjalan kannaksella vanhan valtakunnanrajan. 28.8. Rukajärven suunnan Omelian mottitaistelut. -2.9. 3.12. 5.9. Neuvostoliitto evakuoi meritse Tallinnan ja kärsii vakavat tappiot Jumindan miinasulussa. JPr valtaa Poventsan. Syyskuun alku III AK hyökkäys pysähtyy 50 km Louhista länteen. 11.D vapauttaa Suojärven Laatokan Karjalassa. 30.10.–3.12. 1.JPr saavuttaa Laatokan rannan Sortavalan kaakkoispuolella 17.7. Bengtskärin taistelu. 1. 10.7. 29.8. 11.D:n hyökkäys Värtsilän alueella alkaa. 51 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 5.7. Hangon vuokra-alue Suomen haltuun
Kesäkuun liikekannallepanon yhteydessä Ilmavoimien koneisiin maalattiin omakonetunnuksiksi Saksan itärintamatunnukset, keltainen runkoraita ja keltaiset siipien alapintojen kärjet ja useimmiten myös nokkaan keltainen vyöhyke. 52 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Morane-Saulnier M.S.406 Naarajärvellä 28.6.1941. SUOMI HYÖKKÄÄ ISKU TAIVAALTA
Mutta riittäisikö voima sittenkään. Kaikkea oli enemmän kuin talvisodan alla, ja meininki oli sen mukainen. Rykmenttiin kuuluivat majuri Magnussonin llv 24 Vesivehmaalla ja Selänpäässä kalustonaan amerikkalaisvalmisteiset Brewster (BW) -hävittäjät, majuri Harju-Jeantyn llv 26 Joroisissa aseistettuna italialaisilla Fiat G50 (FA) -hävittäjillä sekä Naarajärvellä kapteeni Sirenin llv 28, joka lensi ranskalaisilla Morane Saulnier (MS) -hävittäjillä. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. 53 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA L entorykmentit 2 ja 3 olivat hävittäjärykmenttejä. Konekanta oli parantunut huimasti talvisodasta niin määrällisesti kuin laadullisestikin, mutta ilmasodan kehitys laukkasi sitäkin lujempaa, ja kalustokirjavuus aiheutti sinilaattaisille miehille harmaita hiuksia niin operaatioiden suunnittelussa kuin Suomen Ilmavoimien taisteleviin osiin kuului jatkosodan alussa kolme lentorykmenttiä, joiden johdossa oli yhteensä kahdeksan lentolaivuetta (llv) ja lisäksi neljä erillistä llv:tä ja yksi erillinen lentue. . Nyt Suomi antaisi takaisin korkojen kera. Everstiluutnantti Lorentzin komentaman lentorykmentti 2:n esikunta oli Pieksämäellä. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN KUVAT: SA-KUVA PIIRROKSET: KARI STENMAN n Ilmavoimien yksiköiden ryhmitys 25.6.1941. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Rykmentin tehtävä oli aluksi liikekannallepanon keskityskuljetusten ja liikennesolmukohtien suojaus kaakkoisessa Suomessa
Lentolaivue 24 lensi BW:illä aina alkuvuoteen 1944 saakka, jolloin laivue sai saksalaisia Messerschmitt Bf 109 -koneita. Ilmataisteluissa tuhoutui 16 BW:tä. Siivellä istuvat Jorma Vuorela ja Veikko Rimminen. Ensimmäinen vasemmalta: Jorma Sarvanto, 5. Laivueet oli aseistettu 21 brittiläisellä Bristol Blenheim (BL) -pommikoneella ja neljällä Iljušin DB-3 (DB) -sotasaalispommikoneella. BW:t luovutettiin lentolaivue 26:lle. Kapteeni Heinilän komentama llv 32 oli ryhmitetty Hyvinkäälle, ja se oli aseistettu niin ikään FR-koneilla. Jatkosodan alussa ne olivat suorituskykyisimpiä hävittäjiämme. Oulusta etelään Majuri Holmin llv 12, majuri Larjon llv 14 ja majuri Pajarin llv 16 olivat ajan LUUTNANTTI SARVANTO PITÄÄ OPPITUNTIA LENTUEELLEEN. Selänpään lentokenttä, 2./Lentolaivue 24, 24.6.1941. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G n Fokker D.XXI Hyvinkäällä heinäkuun alussa 1941, ohjaajanaan vänrikki Ture Mattila. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Rykmentin kaksi muuta laivuetta, majuri Eskolan llv 42 ja majuri Stenbäckin llv 44, olivat Siikakankaalla. Lentorykmentti 4:n tehtävä oli vastapuolen joukkoja materiaalikuljetusten häiritseminen, hyökkäykset lentotukikohtiin sekä kaukotiedustelu. Brewster model 239 (BW) lentolaivue 24 Amerikkalaisvalmisteiset BW-hävittäjät, 44 kappaletta kaikkiaan, saatiin maahamme talvisodan loppuvaiheista lähtien. Eino Myllymäki ja 8. Suomen päähyökkäys Itä-Karjalaan on juuri alkanut.. Eino Peltola. Talvisodassa ne eivät kuitenkaan sotatoimiin ehtineet. Siihen kuuluivat kapteeni Bremerin llv 30 ryhmitettynä lentueittain Poriin, Hollolaan ja Turkuun kalustonaan brittiläiset Hawker Hurricanet (HC) ja alankomaalaiset Fokker D.XXI:t (FR). Suomessa kevyt kookookin vaihdettiin raskaaseen. 54 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA erityisesti huollossa. Matti Heimo, 7. Päätoimintasuunnaksi oli käsketty Karjalankannas. (Lisää Suomen konehankinnoista ja kalustosta maalla, merellä ja ilmassa Suomen Sotilaan kesäkuussa ilmestyvässä numerossa.) Lentorykmentti 3:a, jonka esikunta oli Porissa, komensi everstiluutnantti Nuotio. Everstiluutnantti Somerto komensi lentorykmentti 4:ää, joka oli pommitusja kaukotoimintarykmentti. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Ne niittivät jatkosodan kahtena ensimmäisenä vuonna runsaasti mainetta ja punatähtistä saalista: lähteestä riippuen ne ampuivat alas kaikkiaan noin 470 viholliskonetta. BW:ssä oli 950 hevosvoimaa kehittävä Wright-Cyclone-9-sylinterinen tähtimoottori ja aseistuksena kolme raskasta ja yksi kevyt konekivääri. Edessä kolmas vasemmalta Paavo Heimo. Lentorykmentti 3:n tehtävä oli liikekannallepanon keskityskuljetusten, EteläSuomen teollisuusalueiden ja Turkuun suuntautuvan meriliikenteen suojaus. Kesällä 1944 BW:t eivät enää olleet ajanmukaisia hävittäjiä, mutta lentäjien hyvän koulutustason ja oikean taktiikan ansiosta ne saavuttivat edelleen jonkin verran menestystä. Sen esikunta oli Luonetjärvellä, johon oli niin ikään ryhmitetty majuri Jusun llv 46
Ilmavoimamme saavutti sillä kuitenkin hyviä tuloksia. Enempää kalusto, johtamisvälineet ja tulivoima eivät sekalaisella kevyellä kalustolla mahdollistaneet. Fokker D.XXI (FR) lentolaivue 30, Suomi hankki Alankomaista Fokkereita syksyllä 1936. Se oli alistettu Merivoimille, ja sen tehtävä oli meritiedustelu, sukellusveneentorjunta ja hyökkäykset merimaaleja vastaan. Niiden tehtävät olivat lähitiedustelua ja häirintäluonteisia pommituksia – ilmatukea – useimmiten yksittäisin konein sekä tulenjohto ja pienet henkilöja materiaalikuljetukset. Talvisodassa tuhoutui yhdeksän FR:ää ilmataisteluissa ja jatkosodassa 43 kaikista syistä johtuen.. Ilmavoittoja FR:t saavuttivat 187 kappaletta, joista talvisodassa 127. Näistä 90 valmistettiin lisenssillä Suomessa, pääosa jatkosodan aikana. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 55 termillä yhteistoimintalaivueita. Kalustona olivat Polikarpov I-153 (VH) -hävittäjät, Tupolev SB-2 (VP) -pommikoneet ja Koolhoven 52 (KO) -meritiedustelukoneet. Turkuun sijoitettua majuri Ilangon komentamaa llv 6:ta voitiin kutsua meritoimintalaivueeksi. Laivueiden kalustona olivat Gloster Gladiator (GL) -hävittäjät, ja Fokker CX (FK)ja Westland Lysander (LY) -tiedustelukoneet. Vuoden 1942 alkupuoleen mennessä FR:t siirrettiin tiedustelutehtäviin. Kaikkiaan 145 valmistetusta Fokkerista 97 palveli Ilmavoimissa. FR oli jo talvisodassa tosiasiassa vanhentunut hävittäjä. FR oli aseistettu neljällä kevyellä konekiväärillä, ja voimalaitteena oli 9-sylinterinen joko Wright Cyclonetai Twin Wasp -tähtimoottori
Sota alkaa... Ilmataisteluissa tuhoutui 18 Moranea.. Oulun pohjoispuolinen alue oli Saksan lentolaivasto 5:n vastuualuetta, eikä sinne oltu ryhmitetty Suomen ilmavoimien yksiköitä. Pommikuormien osalta luvut ovat teoreettisia maksimilukuja, joihin ei aina meidän olosuhteissamme päästy jo lentotukikohtien kiitoratojen pituuden takiakaan. Moranessa oli 860 hevosvoiman Hispano-Suiza-rivimoottori. Jatkosodan aikana Suomi osti Saksan sotasaalisvarastoista 57 Moranea lisää. Suomessa potkuriaseeksi asennettiin 12,7 millin konekivääri tai saksalainen 20-millinen kuten Messerschmitt 109:ssä. Hävittäjien pääosa oli jo talvisodasta tuttuja Polikarpov I-16ja I-153-koneita. Loput muutostyöt valmistuivat sentään vuoden 1945 loppuun mennessä. SOTIEMME POMMIKONEET Morane-Saulnier (MS) Kuvan Morane talvisodan ja välirauhan aikaisessa maalauskaaviossa. Niitä käytti meillä sotiemme loppuun saakka lentolaivue 28, ja parina viimeisenä sotavuonna lisäksi lentolaivue 14. Itänaapurilla oli myös pieniä määriä huomattavasti suorituskykyisempiä LaGG-3ja MiG-3-koneita. Pommikonekaluston pääosa oli SB-2-koneita, nekin niin ikään jo talvisodan vakiokalustoa. Lentueen kalustona oli muutama vanhentunut vesitaso, ja sen tehtävä oli aluksi Pohjanlahden merivalvonta. 56 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Kapteeni Malisen johtama erillinen lentue X oli ryhmitetty Vaasaan. Moranen aseistus vaihteli version mukaan. Neuvostoliiton ilmavoimilla ja meri-ilmavoimilla oli Suomea vastassa noin 500 lentokonetta. Tehtaalla ja varikolla oli lisäksi satakunta lentokonetta erilaisissa huolto-, muutostyöja käyttöönottovalmistelutoimenpiteissä. Osa oli kiinteällä öljynjäähdyttimellä varustettuja Morane 410 -versioita. Neuvostoliiton ilmavoimille, toisin kuin Suomen, oli taattu jatkuvat täydennykset sodan kulutuksen korvaamiseksi, jopa punatähtisten ilmavoimien katastrofaalisten tappioiden kesänä 1941. Konetyyppi ehti talvisodan lopun ilmataisteluihin. Syksystä 1942 alkaen Suomi ryhtyi asentamaan Moraneihin neuvostoliittolaista 1 100 hv:n Klimov M105 -sotasaalismoottoria. Esimerkiksi meillä Junkers 88:n pommilasti oli käytännössä 1 000-1 500 kilon suuruusluokassa. Varsinkin aseistusja suoritusarvotietoja on pidettävä vain ohjeellisina, koska annetut tiedot vaihtelevat koneversiosta ja lähteestä riippuen. Blenheim Mk I Blenheim Mk IV Dornier 17 Z Junkers 88 A-4 Miehistö 3 3 4 4 Pituus 12,12 m 12,98 m 15,8 m 14,4 m Kärkiväli 17,17 m 17,17 m 18 m 20,13 m Korkeus 2,98 m 3,0 m 4,56 m 4,85 m Tyhjä / starttipaino 4 126 / 6 960 kg 4 450 / 6 545 kg 5 210 / 9 000 kg 8 000 / 14 000 kg Huippunopeus 430 km/h 430 km/h 425 km/h lähteestä riippuen 430-500 km/h Lakikorkeus 8 000 m 9 600 m 8 200 m 8 200 m Toimintasäde 1 800 km 3 200 km 1 200 km 1 800 km Moottorit 2 x Bristol Mercury VIII tähtimoottori, 2 x 840 hv 2 x Bristol Mercury XV tähtimoottori, 2 x 920 hv 2 x Bramo 323P Fafnir tähtimoottori, 2 x 986 hv 2 x Junkers Jumo 211J rivimoottori, 2 x 1340 hv Aseistus 2 x 7,7 mm konekivääri 450-900 kg pommeja 3-5 x 7,7 mm konekivääri 450-900 kg pommeja 6-8 x 7,92 mm konekivääri 1 000 kg pommeja 3-6 x 7,92 ja 13 mm konekivääri 2 500 kg pommeja Tiedot on koottu useista ilmailuteoksista. Moranet ampuivat alas noin 135 punatähtistä lentokonetta. Ranska lahjoitti Suomelle 30 Morane-Saulnier 406 -hävittäjää talvisodan aikana. Työ oli hidasta, jatkosodan loppuun mennessä vain kolme niin sanottua MörköMoranea valmistui. Siivissä ja moottoripeltien alla oli kaksi tai neljä kevyttä konekivääriä, ja potkurinnavan läpi ampui vielä yksi samanlainen tai hyvin häiriöaltis 20 millin tykki. Äsken lueteltujen yksiköiden käytössä oli kaikkiaan 126 hävittäjää, 28 pommikonetta ja 40 tiedustelukonetta tai vastaavaa GL:t mukaan laskettuna
Sääolosuhteet ja viiveet ilmavalvonnan viestitoiminnassa aiheuttivat, että hävittäjiämme ei kyetty täydellä teholla keskittämään hyökkääjää vastaan. Ilmataistelut olivat pääosin rintama-alueella tapahtuneita hävittäjien välisiä taisteluja, joissa sinisillä hakaristeillä varustettu osapuoli veti poikkeuksetta pitemmän korren. Tätä ennen Ilmavoimien ryhmitystä siirrettiin lähemmäksi itärajaa. Viitenä seuraavana päivänä samoilla asioilla liikkuneita punapommikoneita harvennettiin vielä useilla kappaleilla. Neuvostoliiton tiedustelu havaitsi kenttäarmeijamme joukkojen keskitykset, ja punailmavoimat aloitti ilmahyökkäykset niitä vastaan heinäkuun alussa pienehköin muodostelmin. Maataistelulentoja vältettiin lentokaluston ilmatorjuntaja jalkaväen tulelle altistumisen välttämiseksi. n BL-pommikoneet nousevat Mikkelin kentältä 30.7.1941. Hyökkäysvaiheessa hävittäjälaivueemme lensivät Maavoimien suojauslentoja, joilla oli tarkoitus estää neuvostoilmavoimien pommitukset ja lentotiedustelu. päivänä alkoi Maavoimiemme varsinainen päähyökkäys Laatokan Karjalassa. Neuvostoliitto lähetti noin 150 pommikonetta hyökkäämään useita kaupunkejamme vastaan. Lentorykmentti 2:n laivueet siirrettiin Joroisiin, Rantasalmelle ja Joensuuhun, ja rykmentin toiminta-alueeksi määrättiin Laatokan Karjala. Neuvostolentäjät toki ilmoittivat tuhonneensa tänä aikana 130 suomalaista ja saksalaista lentokonetta. Todelliset tappiomme olivat muutama vaurioitunut hävittäjä. Lentorykmentti 3:n tehtävään lisättiin Vuoksen lounaispuolella olevien kenttäarmeijan joukkojen suojaus ja Lappeenrannan–Imatran alueen suojaus. Lentorykmenttien 2 ja 3 operaatioalueiksi vakiintuivat vastaavasti Laatokan Karjala ja Karjalankannas. Iljushin DB-3 Iljushin-4 Tupolev SB-2 Petljakov-2 Miehistö 3 4 3 3 Pituus 14,22 m 14,76 m 12,57 m 12,66 m Kärkiväli 21,44 m 21,44 m 20,33 m 17,16 m Korkeus 4,19 m 3,6 m 3,5 m 3,9 m Tyhjä / starttipaino 5 030 / 9 450 kg 5 800 / 12 120 kg 4 800 / 6 300 kg 5 900 / 7 600 kg Huippunopeus 440 km/h 410 km/h 450 km/h 580 km/h Lakikorkeus 9 600 m 8 700 m 9 300 m 8 800 m Toimintasäde 3 800 km 3 800 km 2 300 km 1 160 km Moottorit 2 x Nazarov M-87 tähtimooottori, 2 x 950 hv 2 x Tumanski M-88B tähtimoottori, 2 x 1100 hv 2 x Klimov M-103 rivimoottori, 2 x 960 hv 2 x Klimov M-105PF rivimoottori, 2 x 1210 hv Aseistus 3 x 7,62 mm konekivääri 2 500 kg pommeja 2 x 7,62 mm ja 1 x 12,7 mm konekivääri 2 700 kg pommeja 4 x 7,62 mm konekivääri 600 kg pommeja 4-5 x 7.62 mm ja 2 x 12,7 mm konekivääri 1 000 kg pommeja Ilmatoiminnan painopiste oli Laatokan Karjalassa.. Lisäksi ne suojasivat pommitusja tiedustelulentoja. …ja Suomi hyökkää Heinäkuun 10. Hävittäjämme olivat vastassa ja torjuivat hyökkäyksiä resurssiensa puitteissa. Ilmatoiminnan painopiste oli Laatokan Karjalassa. Hävittäjämme olivat vastassa ilman hävittäjäsuojaa lentäneitä muodostelmia ja ampuivat alas 26 punatähtistä pommikonetta ilman omia tappioita. 57 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Aamulla 25.6
Ja siihen päälle vielä tappiot. Tehokas ilmasta maahan -toiminta edellyttää resursseja ja tappionsietokykyä. Tämä korostuu, kun sotatoimet pidentyvät. Vuodenvaihteessa 41–42 Suomen pommitusilmavoimat oli kaikkein heikoimmassa kunnossaan koko sotiemme aika huomioiden. Laivueesta tuli toistaiseksi koulutuslaivue, ja sen uudeksi komentajaksi tuli kapteeni Artola. CU oli erittäin liikehtimiskykyinen mutta suoritusarvoiltaan heikohko hävittäjä. Äänislinnan valtauksen jälkeen lentorykmentti 4:n päätehtäväksi käskettiin Murmanskin rautatien liikenteen tiedustelu ja häirintä sekä Äänisen ja sen itärannan liikenteen tiedustelu. Sotatoimissa menetettiin vuonna 1941 kolmetoista Blenheimiä. Sota ei loppunutkaan syksyn maatöihin mennessä, ja kalustoa sekä miehiä kului yli odotusten. Siis laadun lisäksi riittävän runsasta kalustoa ja materiaalia. Alkujaankin vähäinen ilmasta maahan -vaikuttamiskyky oli ollut koetuksella. Syksyllä pommituslaivueiden käytössä olevan taistelukelpoisen kaluston Curtiss 75 Hawk (CU) Suomi osti välirauhan aikana 29 Curtissia Saksan sotasaalisvarastosta, ja loppuvuonna 1943 viisitoista lisää. Niiden pääsy rintamakäyttöön jäi kuitenkin helmikuuhun 1942. Suomessa vaihdettiin moottoripeltien alla sijainneet kaksi konekivääriä 12,7-millisiksi. Laivue lensikin niillä sodan loppuun asti. päivänä llv 32:n uudeksi komentajaksi tuli majuri Ehrnrooth, ja laivue ryhtyi vaihtamaan Fokkereitaan amerikkalaisvalmisteisiin Curtiss 75 Hawkeihin (CU), jotka Suomi oli ostanut Saksan sotasaalisvarastoista. Tuolloin lentorykmentti 4:n käytössä oli vain yhdeksän toimintakuntoista Blenheimiä. CU:ssa oli joko Wright Cyclonetai suoritusarvoiltaan huonompi Twin Wasp -tähtimoottori. Ei edes sen vertaa kuin sodan alussa. Kone törmäsi laskurullauksessa Joensuussa 3. Jatkosodan alussa kahdesta yhteistoimintalaivueestamme yksi lentue kummastakin aseistettiin näillä hävittäjillä, kunnes parin viikon kuluttua kaikki CU:t siirrettiin lentolaivue 32:lle. Llv 46:ta käytettiin aluksi vain tiedusteluun, kunnes jo heinäkuun puolivälissä se vedettiin pois taistelutoimista. Ilmasotateknologinen kehitys oli laukalla, eikä siinä voitu pysyä mitenkään mukana Suomen resursseilla. Ilmasta maahan Omista pommituksista tehtyjen näköhavaintojen perusteella llv 42:n pomLENTOLAIVUE 12:N FOKKER C.X kesäkuussa 1941 Mikkelissä. CU:lla saavutettiin 190 ilmavoittoa, ja kahdeksan CU:ta tuhoutui ilmataisteluissa. Pääosan sotaa laivue toimi Laatokan Karjalassa. Muutamaan otteeseen pommitettiin lentotukikohtia. määrä oli laskenut jo siten, että kuhunkin tehtävään lähetettiin enää muutama lentokone kerrallaan – ei siis voitu puhua missään tapauksessa enää tuloksellisesta pommitustoiminnasta. Ongelmana oli myös vielä hankintahetkellä ennen sotaa suorituskykyisen kaluston nopea vanheneminen käsiin. Göringin lahja Pommitukset toteutettiin kesä-heinäelokuussa yleensä koko laivue koossa, ja usein omien hävittäjien suojaamana. Llv 26 siirrettiin lentorykmentti 2:n johdosta lentorykmentti 3:n johtoon ja siirrettiin Kannakselle 16.9. 58 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Heinäkuun 12. Lisää kalustoa oli tosin tulossa Saksasta: liittolainen oli luvannut ilmavoimien komentajansa marsalkka Göringin ”lahjana” Suomelle 15 Dornier 17 -pommikonetta. Pommituslaivueidemme pääkohteet olivat hyökkäysvaiheen taisteluissa Neuvostoliiton rautatieyhteydet Kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Aseistuksena oli kuusi tai neljä kevyttä konekivääriä. heinäkuuta kasteluautoon, onnettommudesta selvittiin rikkoutuneella potkurilla.
Joskin muun muassa pommikonehankintoja kritisoitiin jo ennen sotia asiaa tuntevissakin piireissä. Edessä oli kaksija puolivuotinen asemasota kaikkine lieveilmiöineen. FK palveli koko sotiemme ajan talvisodan alusta Lapin sotaan saakka. FA:t ampuivat alas 101 neuvostokonetta, joista 13 talvisodassa. Suomalaiset hävittäjälaivueet olivat vuoden 1941 kestäessä ampuneet alas 347 punatähtistä lentokonetta, ja muut laivueet joitakin siiFiat G50 (FA) Suomi osti Italiasta 25 Fiatia noin kuukausi ennen talvisotaa ja talvisodan aikana 10 lisää. Lukuja kaunistaa se, että lentokoneen yhdenkin pommin osuttua maaliin koko pommikuorma laskettiin osumiksi. Kannaksella operoinut llv 14 alistettiin lentorykmentti 3:lle syyskuun puolivälissä. Ennen laivueen lakkauttamista maaliskuussa 1942 se toimitti muun muassa vajaat 1 600 haavoittunutta taistelualueilta hoitoon. Suomalaisissa FK-koneissa oli Bristol Pegasus XXItai XII-9-sylinterinen 830 hv:n tähtimoottori. Se ryhmitettiin Rukajärven suunnalle Tiiksjärvelle ja alistettiin aluevastuussa olleelle Maavoimien 14. n Mannerheimristin ritari nro 6, lentomestari Oiva Tuominen esittelee Fiathävittäjänsä peräsintä ilmavoittomerkkeineen.. Hävittäjätorjuntaa Ylipäällikkö oli pysäyttänyt Suomen hyökkäyksen kaikissa suunnissa. Elokuun 12. divisioonalle. FK:ta käyttivät olemassaolonsa jossain vaiheessa kaikki yhteistoimintalaivueemme lyhytikäistä llv 15:tä lukuun ottamatta. Fiat oli liikehtimiskykyinen ja helppo lennettävä mutta muidenkin hävittäjiemme tapaan suorituskyvyltään heikohko. meista 48 % osui maaliin, 31 %:n osuvuutta ei voitu todentaa ja 21 % meni maalista ohi. Hävittäjätorjunnan osalta varmasti, mutta miten mahtoi olla sen kaiken muun laita. Ne lensivät tiedustelua, tykistön tulenjohtolentoja, kevyitä pommituksia ja kevyen materiaalin toimituksia. 59 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Fokker CX (FK) lentolaivue 16 Suomi osti Alankomaista neljä FK:ta keväällä 1936. Fiatia käytti lentolaivue 26 aina alkuvuoteen 1944 saakka, jolloin kone vedettiin pois rintamatehtävistä ja laivue vaihtoi BW:hen. päivänä perustettiin uusi yhteistoimintalaivue, llv 10. Aseistuksena oli kaksi eteenpäin ampuvaa ja taka-ampujalla yksi kevyt konekivääri. Jälkiviisastelua kenties. Tärkeä tehtävä tämäkin, mutta voidaan kysyä, oliko satsaus Ilmavoimien kalustoon haukkunut aina hintansa. Yhteistoimintalaivueet alistettiin Maavoimien yhtymille kesä-heinäkuun vaihteessa. Ensimmäiset ehtivät taistelukäyttöön talvisodan lopussa. Se toimi Vienassa ja Itä-Karjalassa lähinnä sissien huoltolentoyksikkönä, kunnes elo-syyskuun vaihteessa se siirrettiin Sortavalaan tehtävänään tiedustelu Laatokalla. Lisäksi Suomessa valmistettiin lisenssillä 35 kappaletta. Syöksypommituskykyisen kaksitason pommikuorma oli lähteestä riippuen 200–400 kiloa. Yksikön kalustoksi tuli Fokker D.XXI-, Fokker CV (FO)ja Blackburn Ripon (RI) -koneet. Sotatoimissa tuhoutui 19 FK:ta. Llv 44:llä vastaavat prosentit olivat 41, 26 ja 33. Fiatissa oli 14-sylinterinen 740 hv:n Fiat A.74 -tähtimoottori, ja hävittäjä oli aseistettu varsin kevyesti: moottoripeltien alla oli kaksi raskasta konekivääriä. Ilmataistelutappioina kuitattiin vain kolme FA:ta. Erillinen lentue X:stä muodostettiin kesä-heinäkuun vaihteessa llv 15
n Yllä: Junkers K 43f -vesilentokone lähtee kuljettamaan kornetti Hämäläisen kaukopartiota tehtäväänsä Tiiksjärvellä 6.9.1941. Konetta käytettiin tiedusteluun, kuljetuksiin sekä yhteyskoneena ja jopa pommitustehtäviin. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Koneita käytettiin myös merija rajavartioinnissa aina vuoteen 1950 asti. Suomen ilmavoimilla oli käytössään vuosina 1930-1952 yhteensä kaksitoista “Pikku Junnua” eli Junkers W 34 -konetta ja sen kuvassa näkyvää sotilasmuunnosta K 43f. heinäkuuta 1941. Kaukopartiokuljetuksiin koneen kuormanottokyky ja lentosäde olivat aivan liian lyhyet, mutta sillä oli toimittava, mitä oli tarjolla. 60 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Alla: aukeaman kuvassa 1/Lelv 16:n Gladiatorit Joensuussa Linnunlahden työkentällä 1
Laivueista Brewstereilla lentäneen llv 24:n osuus oli paras: 135 ilmavoittoa – ja mikä oli Suomen pienen ilmavoiman tapauksessa tärkeää – ilman omia ilmataisteluissa kärsittyjä tappioita. hen päälle. Kaikkien Ilmavoimien ilmoittamiin ja vahvistettuihin ilmavoittoihin tulee tässäkin tapauksessa suhtautua varauksella. 61 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Gloster Gladiator Mk II Suomen Ilmavoimilla oli käytössään 30 konetta vuosina 1940–45. n Ilmavoimien yksiköiden ryhmitys 10.7.1941. Kaikkiaan Ilmavoimat menetti hyökkäysvaiheen sotatoimissa tuhoutuneina ja kadonneina, siis onnettomuudet pois lukien, 64 lentokonetta, joista varmistettuna vain 29 punaisten hävittäjien pudottamina. Suurin nopeus merenpinnassa 330 km/h ja 4 300 metrissä 400 km/h, matkanopeus 310 km/h, nousuaika 5 000 metriin noin seitsemän minuuttia, lakikorkeus 10 000 metriä. Lentojoukkojen alas ampumista punalentokoneista noin 2/3 oli hävittäjiä. Vanhentuneella Gladiator-hävittäjillä osallistuttiin talvisodan viimeisten viikkojen taisteluihin. Jatkosodassa konetta käytettiin tiedustelukoneena, viimeinen sotalento heinäkuussa 1944. Luvut tulee ymmärtää suureina ja suuntaa antavina, kun muodostetaan kokonaiskuvaa ilmasodan tuloksesta. Kummankaan osapuolen käytössä ollut lentokonemäärä ei mahdollistanut massiivista maavoimien tukemista, joukkojen liikkeen hidastamista ja huollon katkaisua, ainakin jos sitä verrataan esimerkiksi Saksan salamasotaan Puolaa ja Ranskaa vastaan, Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon tai itärintaman ete. Aseistuksena neljä 7.7 mm:n konekivääriä. Unohdetut sankarit Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Ilmavoimien osuus kokonaissodankäyntiin ei ollut ratkaiseva. Kun operaatio Barbarossassa ilma-ase näytteli nimenomaan ratkaisevan tärkeää osaa, oli tilanne Suomen rintamilla toinen. Onkin hyvä huomioida, että samana aikana ilmatorjuntajoukot pudottivat taivaalta alas suunnilleen saman määrän punatähtisiä koneita. Tätä suhdelukua on hyvä verrata talvisotaan, jossa hävittäjiemme ilmavoitoista noin 3 /4 oli pommikoneita. Voimalaite 840 hv:n Bristol Mercury -tähtimoottori. Toimintamatka 740–1 100 km. Onnettomuuksissa menetykset tietysti aina kasvavat, kun toimeliaisuus kasvaa. Oleellista on ymmärtää, onnistuiko esimerkiksi hävittäjätorjunta torjumaan vastustajan ilma-aseen, eikä niinkään se, kuinka monta viholliskonetta ammuttiin alas, vaikka jälkimmäiselläkin on tietenkin aina vaikutuksensa vastustajan voimaan
Vasemmalta oikealle kapteeni Bremer, laivueen komentaja majuri Ehrnroth, kapteeni Kalaja, kapteeni Lahtela ja luutnantti Nurminen.. Oma osansa oli varmasti myös rautatieliikenteen häirinnällä ja Neuvostoliiton ilmahyökkäyksien torjunnalla. Syksyllä 1941 Ilmavoimien hävittäjäkalusto ei ollut suorituskyvyltään koko maailman mittapuulla mitenkään loistokasta. Sodan aikana hän saavutti niitä kaikkiaan 44. Miksi siis Ilmavoimamme pärjäsi niin hyvin. Miten meni. Parhaimpiin neuvostohävittäjiin verrattuna hävittäjämme olivat laadullisesti alakynnessä. Myöntämisaikana hän oli Ilmavoimien menestyksekkäin hävittäjälentäjä 18 ilmavoitollaan. Pommituslaivueen määrävahvuus oli yhdeksän konetta. Suomen ilmavoimien tärkein panos sotatoimille vuonna 1941 lieneekin ollut lopulta onnistunut lentotiedustelu. n Yllä kuvassa Lentolaivue 32:n johtoa CU-hävittäjän edessä Lappeenrannassa elokuussa 1941. Laivueiden käytettävissä olevien lentokoneiden määrä vaihteli lähes aina määrävahvuudesta ylöstai alaspäin. Hän toimi Blenheim-lentäjänä lentolaivue 44:ssä. Kuten määrävahvuudet aina ja kaikkialla olivat nämäkin määrävahvuudet vain erilaisten materiaalija henkilöstötarvelaskelmien ja sotaharjoitusten perusteita, joilla ei todellisten kirjaja taisteluvahvuuksien kanssa ollut juurikaan tekemistä. Kesän 1944 tapaiset massiiviset ja vaikuttavat ilmasotatoimet antoivat odottaa itseään vielä reilut kaksi vuotta. Mainittakoon esimerkkinä, että 25.6.1941 llv 24:llä oli 33 BW:tä jaettuna neljään lentueeseen ja llv 32:lla 12 FR:ää jaettuna kahteen lentueeseen. Tärkein syy oli 1930-luvun alkupuolelta lähtien käytetty tehokas koulutusohjelma, jossa kuhunkin maalitilanteeseen tarvittavat optimaaliset lentoliikkeet suunniteltiin ja laskettiin ensin pöydän ääressä ja sitten harjoiteltiin ilmassa riittävän monta kertaa. 62 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA läosan puolustustaisteluun alkuvuonna 1943, saatikka sitten myöhempiin Normandian taisteluihin kesällä 1944 tai Suomen taisteluihin taakse jääneessä talvisodassa ja tulevissa kesän 1944 taisteluissa. Lentomestari Oiva Tuominen oli ensimmäinen päivämäärällä 18.8.1941 (ritari nro 6). Ilmataisteluita ei tuohonkaan aikaan voitettu taitolentoliikkeilHävittäjälentolaivue Ilmavoimien hävittäjälaivueen 27 lentokoneen määrävahvuus oli jaettu kolmen hävittäjän esikuntaruotuun ja kolmeen kahdeksan hävittäjän lentueeseen. Yhteistoimintalaivueeseen kuului 17 lentokonetta, jotka oli jaettu esikuntapariin ja kolmeen viiden koneen lentueeseen. Laivue jakautui kolmeen kolmen koneen lentueeseen. Lentomestari Viljo Salminen (ritari nro 33) sai ristinsä 5.11. Kesällä ja syksyllä 1941 hän lensi lentolaivue 26:n riveissä Fiatilla. Hyökkäysvaiheen aikana nimitettiin kaksi Ilmavoimien sotilasta Mannerheim-ristin ritareiksi
Sotiemme aikana lentäjämme näyttivät osanneen nuo asiat. Aholan takaisin laivueen tukikohtaan Rantasalmelle.” n Ilmavoimien yksiköiden ryhmitys 1.10.1941. Itse asiassa ensimmäiset neuvostoilmavoimien konetyypit, joiden jokaisessa koneyksilössä oli radio, olivat länsiapuna loppuvuodesta 1941 alkaen käyttöön saadut tyypit. Magnusson on saapunut Aavarannalle BW-380:lla 22. Laivueen sotapäiväkirjan mukaan Brewsterit sijoittuivat kuitenkin Linnunlahdelle: ”Lelv. Punalentäjien yhteistyötä ilmataistelussa haittasi se, että hävittäjissä useimmiten ei ollut radioita – jos niitä oli, niin vain muodostelmanjohtajien hävittäjissä. 63 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Aukeaman kuvassa lentolaivue 24:n komentaja majuri G.E. Juutilainen ampui BW-364:lla alas 28 viholliskonetta.. siirtyneen os. Neuvostolentäjiä pidettiin peruslentotaidoltaan hyvinä mutta useimmiten surkeina ampujina. Menestyksekäs ilmataisteluliikehdintä oli yksinkertaistesti sanottuna optimaalisella kaartosäteellä ja -nopeudella tehtyjä kaartoja, jotka päättyivät hyvään ampuma-asemaan viholliskoneeseen nähden. lä. Neuvostolentäjät sen sijaan vaikuttivat aina pyrkivän nopeillakin hävittäjillä kaartotaisteluihin liikehtimiskykyisempiä suomalaishävittäjiä vastaan, mikä on yksi hävittäjälentäjän pahimmista virheistä. Ohjaamon etupuolella on laivueen ilves-tunnus. 24 siirtää 30.7. heinäkuuta 1941. Suomalaisilla näytti olleen myös kyky valita kulloinenkin taktiikka vastustajan mukaan: nopeita vihollishävittäjiä, kuten MiG-3-koneita, vastaan hyödynnettiin omaa parempaa liikehtimiskykyä, ja liikehtimiskykyisiä Polikarpovin hävittäjiä vastaan käytettiin heiluritaktiikkaa. Erityinen huomio koulutuksessa kiinnitettiin ilmaammuntoihin koko ajan vaikeutuvine harjoitteineen: seuraavaan tasoon ei lentäjä päässyt, ellei ollut suorittanut edellistä hyväksytysti. n Yllä tyyppikuvassa oleva BW-364 oli lentomestari Eino Ilmari “Illu” Juutilaisen nimikkokone. kuluessa Joensuun Linnunlahteen 22.7. Näin oli toisen maailmansodan loppuvaiheisiin saakka
Seurauksena syntyi Vapaudenristin Mannerheim-risti. Mannerheim piti tätä puutteena ja halusi luoda palkitsemismenettelyn, joka koskisi kaikkia tasapuolisesti. 64 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Hyökkäysvaiheen 1941 ensimmäiset MARSKIN RITARIT Talvisodan aikana Suomen armeijan ylipäällikkö marsalkka Mannerheim kiinnitti huomiota siihen, että armeijallamme ei ollut palkitsemismenetelmää, joka olisi kohdistunut tasapuolisesti kaikkiin sotilaisiin. Ensimmäiset Mannerheim-ristit myönnettiin 80 vuotta sitten, kun oli Suomen vuoro hyökätä.. Myönnettävät kunniamerkit oli pitkälti sidottu asianomaisten sotilasarvoihin: mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaampia merkkejä jaettiin
Kakkosluokan Mannerheim-risti on vastaava mutta kooltaan 46x46 mm ja rintataskun päälle kiinnitettävässä toisen luokan ristissä ensimmäisen luokan ristin yläpuolella olevaa, ristin nauhaan kiinnittävää solkea vastaava seppelkuvio miekkoineen ja käsivarsineen on ristin päällä. n Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. Ristin yläosassa on kultainen 26 x 20 mm kokoinen laakeriseppele, jossa on Karjalan vaakunan käsivarret ja miekat. Sen luonnosteluun osallistui useakin henkilö, mutta lopullinen muoto muodostui Mannerheimin ja Tillander oy:n johtajan Herbert Tillanderin neuvonpidossa. n Akseli Gallen-Kallelan luonnos Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkiä varten 1918–1919. Toistamiseen myönnetystä Mannerheim-rististä merkkinä on ristin yläpuolelle kiinnitettävä solki, jossa on marsalkan sauvat ristissä. Risti kiinnitetään kaulaan 41 mm leveällä punavalkoisella nauhalla. 65 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA A setusteksti, joka määritti ristin myöntämisperusteet, kuuluu näin: ”Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA n Marsalkan sauvat ristissä.. Sitä kannetaan asepuvussa vasemmassa rinnassa. luokan Mannerheim-risti on mustasta emalista valmistettu risti, kooltaan 49 x 49 mm. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.” Samalla 16.12.1940 annetulla asetuksella muodostettiin maaliskuussa 1918 perustetun Vapaudenristin saaneista ritarikunta. Taiteilija Oskar Pihl suunnitteli Mannerheim-ristit alkuperäisten Gallen-Kallelan Vapaudenristien pohjalta. tai 2. Mannerheim-ristin ulkomuoto syntyi kesällä 1941. . Sen keskustassa on mustalla pohjalla valkoisesta emalista tehty kultareunainen heraldinen ruusu kultaisen renkaan ympäröimänä. Ristin haaroissa on hakaristi. Mannerheim luonnollisesti teki lopullisen hyväksynnän. Vapaudenristin 1
Kuvassa näkyvä kappale on numeroimaton. ja 2. Mannerheim-ristin myöntäminen Kun sotilas oli erityisesti kunnostautunut taistelussa tai sotatoimen johtamisessa, teki hänen esimiehensä esityksen Mannerheim-ristin myöntämisestä. Komentoesikunta lähetti esittelylistan ritarikunnan kanslerille, puolustusministeri Rudolf Waldenille lausuntoa varten. Vapaudenristin ritarikunnan 1. Mannerheim tai hänen ollessaan estynyt joku Päämajan kenraali luovutti ristit ja nimityskirjat ritareille. E. Ensimmäinen oli 1. 66 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Ristiin kuului 50 000 markkaa verottomana kunniapalkkiona. luokan Mannerheim-ristit 7. • Jalkaväki/kivääri 23, • Jalkaväki/panssarintorjunta 4, • Panssari 2, • Jalkaväki/kranaatinheitin 1, • Jalkaväki/tiedustelu 1, • Lääkintä 1. Vapaudenristin kunniamerkkejä alettiin jakaa keväällä 1918 ylipäällikkö C. luokan ritariksi nimitettiin kaksi henkilöä: ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim ja yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Mannerheim sai samalla kertaa sekä 1. Talvisodassa palvelleita komentajia kehotettiin esittämään ritarikandidaatteja. Miehistä 11 oli divisioonan komentajia tai sitä korkeampia esimiehiä, mukaan luettuna Mannerheim itse. jääkäriprikaatin komentaja, eversti Ruben Lagus päivämäärällä 22.7.1941. lokakuuta 1941 presidentti Risto Rytin ja siihen mennessä nimitettyjen 17 ritarin esityksestä. Ensimmäisen luokan Mannerheimristi on hierarkiassa Suomen viidenneksi korkein kunniamerkki. Jaon jälkeen lounastettiin yhdessä. M U SE O VI RA ST O. Lausunnon jälkeen komentoesikunta viimeisteli esittelylistan ja esitteli sen Mannerheimille hyväksyntää varten. Hylätyistä voitiin tehdä jatkossa uusia esityksiä, mikäli heille oli kertynyt lisäansioita. Toisaalta moni talvisodan sankari sai ritarinimityksensä jatkosodassa jatkuneesta kunnostautumisesta, ja talvisodan ansiot varmasti tuntuivat taustalla. luokan Mannerheim-ristejä valmistettiin vain kahdeksan kappaletta, joista viisi oli numeroituja ja kolme numeroimatonta. G. Loput 34 vuoden 1941 ritarivalintaa jakautuivat puolustushaaran, aselajin ja koulutushaaran mukaan seuraavasti: Maavoimista tuli vuonna 1941 yhteensä 32 ritaria. Neljäkymmentäviisi Vuonna 1941 ritareiksi nimitettiin 45 sotilasta. Sen edellä ovat Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen, Vapaudenristin suurristi, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ja Suomen Leijonan suurristi. Sellaisia löytyikin lähes viisisataa, mutta tuntemattomasta syystä asian käsittely Päämajassa jäi kesken. Alkuperäinen tarkoitus oli, että talvisodassa saatujen ansioiden perusteella olisi jaettu Mannerheim-ristejä takautuvasti. luokan Mannerheim-risti 1. Vertailuna mainittakoon, että vuonna 1943 luutnantin vuosipalkka oli 49 500 markkaa. Ensimmäisistä ritareista oli upseereita 23, aliupseereita 13 ja miehistöön kuuluneita yhdeksän. Mannerheim-risti on Vapaudenristin kunniamerkkeihin kuuluva erikoiskunniamerkki, jota jaettiin jatkosodan aikana sotilaallisista ansioista. Ylipäällikkö saattoi hyväksyä tai olla hyväksymättä yksittäisiä esitettyjä. Ilmavoimista ristinsä sai 80 vuotta sitten hyökkäysvaiheen taisteluista kaksi miestä: hävittäjälentäjä ja pommituslentäjä. Kunniamerkkien jako lopetettiin 1919 ja tilalle perustettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta. Mannerheim-risti on olemassa vieläkin, ja periaatteessa sitä voitaisiin yhä jakaa tilanteen tullen myöntämisperusteet täyttäville. Mannerheimin aloitteesta, koska tarvittiin jotain palkintoja jaettavaksi sisällissodassa taistelleille vapaussotureille. Usein komentoesikunta pyysi lisäselvityksiä asianomaiselta yhtymältä ennen esitettävän liittämistä esittelylistalle. Esitys toimitettiin Päämajan komentoesikuntaan, joka laati ritarikandidaateista esittelylistan. Talvisodassa myöntämisperusteet täyttäneitä olisi kyllä varmasti löytynyt. Poikkeustapauksissa, esimerkiksi taistelutilanteen vaatiessa, ritari ei matkustanut Päämajaan, vaan risti toimitettiin rintamalle, jossa ritarin esimies luovutti sen hänelle. 1. Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. Vapaudenristien jako aloitettiin uudestaan 1939-1940, jolloin myös ritarikunta virallisesti perustettiin
Vuonna 1941 niitä ei vielä tullut. luokan Mannerheim-ristin. Sen korkeimman hinnan. Kysymyksessä oli puna-armeijan paikallisen vastahyökkäyksen torjunta. tykki otetaan. Sotamies Vilho Rättö (10.3.1913–21.1.2002) ritari nro 4 Puolustusvoimain Ylipäällikkö on myöntänyt sotamies Vilho Rätölle, joka taistelussa 3.8.41 ripeällä toiminnallaan valtasi vihollisen panssaritorjuntatykin ja tällä suuntauslaitteita vailla olevalla tyn Vallattu pst. ...putken läpi tähdäten tuhosi neljä vihollisen hyökkäysvaunua.... killä putken läpi tähdäten tuhosi neljä vihollisen hyökkäysvaunua, urhoollisuudesta ja taistelun aikana osoitetusta erinomaisesta neuvokkuudesta Vapaudenristin 2. Valitsimme neljä upseeria, neljä aliupseeria ja kaksi miehistöön kuulunutta. Heistä kaikki ovat nyt poissa. Moni antoi henkensä isänmaan puolesta. Ritarien sotilasarvot on seuraavissa otsikoissa ilmoitettu nimittämishetken sotilasarvon mukaan. Kunkin kohdalla on kirjoitettu kursiivilla Päämajan julkaisemat viralliset nimitysperusteet. Rättö selvisi sodasta hengissä ja kotiutettiin kersantin arvossa marraskuussa 1944. Ensimmäisen luokan ristin saivat vain Mannerheim itse ja jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Saksassa jääkärikoulutuksen saaneita oli kahdeksan. Toistamiseen se myönnettiin neljälle ritarille. Edellä luetellut ovat siis vain vuonna 1941 ristinsä saaneet. 67 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Merivoimiinkin ristejä tulisi sodan jatkuessa. Lisäksi on lyhyt lisäluonnehdinta. Nimitysperusteissa kuvattu taistelu käytiin Kirvussa Karjalankannaksen pohjoisosissa 31.7.1941. Edellä mainittua lukiessa tulee muistaa, että myöhemminkin nimitettyjen ritarien nimitysperusteissa mainittuja urotekoja oli tapahtunut jo hyökkäysvaiheen aikana. Seuraavassa esitellään 10 hyökkäysvaiheen ritaria. n Sotamies Vilho Rättö toimi eversti Pajarin komentamaan 18. Tyrjä 4.8.1941. divisioonaan kuuluneessa jalkaväkirykmentti 27:ssä panssarintorjuntatykin ampujana. Yhteensä toisen luokan ristejä myönnettiin sodan loppuun vuoteen 1945 mennessä 191 sotilaalle
68 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Luutnantti Olli Remes (8.9.1909–31.12.1942) ritari nro 10 Ylipäällikkö on pvm:llä 12.9.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Remeksen taistelutapaan kuului henkilökohtainen johtaminen ja osallistuminen etulinjassa ja joskus sen tuollakin puolella. Palasi sidonnan jälkeen johtamaan komppaniaansa, osoittaen jälleen erinomaista urheutta ja ripeyttä vallatessaan etummaisena miehenä vihollisen korsuja ja ottaessaan lukuisia vankeja. Hän haavoittui tiedustelupartiossa ja valtasi hyökkäyksissä henkilökohtaisesti useita bunkkereita. n MM-tason hiihtäjä, luutnantti Remes toimi komppanian päällikkönä jalkaväkirykmentti 54:ssä. Hän tunkeutui ensimmäisenä vihollisen piikkilankaesteiden läpi katkaisten vihollisen tulessa lapiolla piikkilangat, haavoittui lievästi käsikranaatista kasvoihin ja käsiin. luokan Mannerheim-ristin ritariksi luutnantti Olli Remeksen, joka on osoittanut erinomaista henkilökohtaista urheutta sekä toimintatarmoa. Rykmentti kuului Suomen armeijan pohjoisimmaksi ryhmitettyyn eversti Viiklan komentamaan 6. Remeksen taistelutapaan kuului henkilökohtainen johtaminen ja osallistuminen etulinjassa ja joskus sen tuollakin puolella.. Hänet oli kahta päivää aikaisemmin ylennetty kapteeniksi. Elokuun lopulla loukkaantui tykistötulessa, mutta ei kehoituksesta huolimatta mennyt sairaalaan, koska yleinen hyökkäys oli odotettavissa. Palasi toipilaana etulinjaan, jossa torjui komppaniallaan useita vuorokausia kestäneissä, raskaissa taisteluissa moninkertaisesti ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset. Remeksen sota päättyi Krivillä uudenvuodenaattona 1942 puna-armeijan tarkka-ampujan luotiin. Kannustaessaan esimerkillään poikiaan eteenpäin sai kiväärin kuulan käsivartensa läpi, mutta suoritti tehtävänsä loppuun saakka. divisioonaan, joka hyökkäsi osana Saksan maavoimien operaatiota kohti Vienanmerta
Mainittakoon että JR 50:n komentaja oli majuri Matti Aho, josta myöhemmin tuli kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, yksi Suomen neljästä. Vänrikki Pentti Iisalo (8.2.1920–21.9.2006) ritari nro 16 Ylipäällikkö on pvm:llä 1.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Pasanen kuului vaatimattomiin tekijämiehiin, joita ilman asiat eivät hoituisi ja joita harvoin näkyy eturivissä palkintoja jaettaessa. divisioona, johon Pasasen yksikkö jalkaväkirykmentti 50 kuului, hyökkäsi syksyllä 1941 Aunuksen Karjalaan. n Eversti Heiskasen komentama 11. n Iisalo oli joukkueenjohtaja jalkaväkirykmentti 2:ssa. divisioonaan, joka hyökkäsi Keski-Kannakselle. Rykmentti kuului eversti Sihvon komentamaan 10. Myös Iisalon veli, lentueenpäällikkö kapteeni Tauno Iisalo on Marskin ritari numero 168 päivämäärällä 21.12.1944.. Hän ampui noin 40 laukausta kolonnaa kohti saaden aikaan läpipääsemättömän ruuhkan tielle. Näin sai vänrikki Iisalo reippaalla toiminnallaan viivytetyksi vihollista siksi, kunnes oma pataljoona pääosillaan ehti paikalle. tykin, käänsi sen ja ryhtyi tutustumaan valtaamaansa aseeseen, jollaista hän aikaisemmin ei ollut käsitellyt. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vänrikki Pentti Iisalon, joka [Tiurin] taistelussa 17.8.41 valtasi yksin vihollisen pst. Hänen onnistui saada tykki toimimaan parhaaksi, kun vihollisen autokolonna ajoi sillan yli. luokan Mannerheim-ristin ritariksi sotamies Emil Pasasen, joka taistelussa 21.8.41 konepistoolilla tuhosi kymmeniä vihollisia näiden juostessa taloista ulos suorasuuntaustykin ajamina ja taistelussa 27.8.41 valtasi konepistoolia käyttäen erään toverin kanssa tärkeän sillanpääasemakukkulan ja piti sen yksin hallussaan toverin kaaduttuakin, kunnes sai apua omilta joukoilta sekä taistelussa 8.9.41 ratkaisukohdassa vihollisen läpimurtoyrityksen aikana esti, tovereiden vieressä tultua taistelukyvyttömiksi, yksin konepistooli aseenaan kaksisataa-miehisen vihollisen tunkeutumisen tilapäiseen puolustusasemaan siten ratkaisevasti vaikuttaen vihollisen hyökkäyksen epäonnistumiseen. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 69 Sotamies Emil Pasanen (25.8.1910–6.10.1981) ritari nro 14 Ylipäällikkö on pvm:llä 26.9.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Sodan jälkeen maaja metsätöillä sekä kylän seppänä ja puuseppänä itsensä elättänyt moniosaaja tapasi vastata, kun ristin saannista kysyttiin, että oli toiminut sakin jatkona
Brofeldt leikkasi itse lukuisia lentoteitse evakuoituja haavoittuneita. n Simo Brofeldt oli Päämajan neuvoaantava kirurgi ja väestösuojeluesikunnan ylilääkäri. kylään, armeijakunnan lääkärin kanssa järjestämään haavoittuneiden hoitoa. luokan Mannerheim-ristin ritariksi lääkintäeversti Simo Brofeldtin, joka erittäin kiitettävällä ja tarmokkaalla tavalla myötävaikutti lääkintähuollon onnistumiseen hyökkäysoperatioiden aikana. Maanteitse olisi matka sinne vienyt vuorokausia, jos yleensä olisi vihollisen jatkuvan toiminnan takia välimaastossa ensinkään autolla läpipäästy. 70 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Lääkintäeversti Simo Brofeldt (22.11.1892–15.10.1942) ritari nro 19 Ylipäällikkö on pvm:llä 7.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Nimittämisperusteista ei käy ilmi, ilmeisesti salaamissyistä, että Brofeldtin organisoima haavoittuneiden evakuointi tapahtui lentokoneilla. Hän vei mukanaan lääkintätarpeita ja henkilökuntaa sekä järjesti nopeasti ja tarmokkaasti haavoittuneiden hoidon. Brofeldt menehtyi leukemiaan vuonna 1942. Erittäin vaikeissa olosuhteissa lääkintäeversti Brofeldt tarmokkaasti ja nopeasti organisoi lääkintähuollon ja myötävaikutti siten ratkaisevalla tavalla saavutettuihin tuloksiin. Lääkintähuolto oli joukkojen edetessä muodostunut erittäin vaikeaksi ja olisi tilanne ilman lääkintäeversti Brofeldtin väliintuloa käynyt uhkaavammaksi, tehden hyökkäysliikkeen jatkamisen ainakin joksikin aikaa mahdottomaksi. Brofeldt oli ainoa Mannerheim-ristin ritariksi nimitetty lääkäri. Ilmavoimien harvalukuisten kuljetuskoneiden lentojen meno-osuuksilla toimitettiin muun muassa polttoainetta Aunuksen Karjalassa kärjessä hyökänneelle eversti Laguksen jääkäriprikaatille, joten menettelyllä oli haavoittuneiden evakuointiakin laajempi osuus sodankäyntiin. Brofeldt oli ainoa Mannerheim-ristin ritariksi nimitetty lääkäri.. Lääkintäeversti Brofeldt ehdotti tällöin, että haavoittuneita hoidettaisiin toistaiseksi eräässä kylässä, josta ne myöhemmin teiden avautuessa evakuoitaisiin. Joukkojen taistellessa vaikeissa erämaaolosuhteissa ei ollut sellaisia yhteyksiä, joita myöten haavoittuneita olisi voitu evakuoida. Hän lensi itse ko
71 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Eversti Einar Vihma (19.9.1893–5.8.1944) ritari nro 22 Ylipäällikkö on pvm:llä 12.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Vihmaa pidettiin tiukkana ja vaativana sekä alaisistaan huolta pitävänä komentajana. Hän omaa komentajana alaistensa jakamattoman kunnioituksen. n Vihma osallistui Saksassa jääkärikoulutuksen saaneena jo vapaussotaan. Murrettuaan taitavasti johdetuilla hyökkäyksillä perusteellisesti lujat puolustusasemat, hän katkaisi vihollisen päävoimien perääntymistien ja laski toisen niistä kulmakivistä, joiden varaan sitten käyty tuhoamistaistelu voitiin rakentaa. Hänen sanotaan myös liikkuneen etulinjassa useammin kuin mitä divisioonankomentajilla yleensä oli tapana. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän oli 12. divisioonaa ja sodan lopussa 10. Itse hän oli henkilökohtaisesti tukemassa alaisiaan siellä, missä jotakin tärkeätä oli tekeillä, joten hänen osuutensa taisteluosastojen menestyksiin on hyvin huomattava, toisinaan aivan ratkaiseva. divisioonan komentaja. Pitäen saarrostusrengasta yllä ja käyden katkeraa puolustustaistelua hän päävoimin iski syvän takaa-ajoa suorittavan kiilan vihollisia kohti, hajottaen näillä iskuillaan viimeisetkin vetäytyvät vihollisvoimat täydellisesti metsiin. Etulinjassa hän kaatuikin: 6. Oikeana rintamakomentajana hän sotatoimia johtaessaan usein joutui osoittamaan mitä suurinta henkilökohtaista urhoollisuutta. divisioonan komentajan, kenraalimajuri Vihman kohtaloksi koitui puna-armeijan kranaatinheitintuli Ihantalassa 5.8.1944. Talvisodassa Vihma komensi aluksi prikaatia ja myöhemmin ensin 7. ...johti joukkojaan Viipurin operatioissa aivan erikoisella taitavuudella päästen loistaviin tuloksiin varsin pienin tappioin.. divisioonaa. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Einar August Vihman, joka puolustusvaiheen aikana saavutti vastustajastaan täydellisen yliotteen ja käydyissä monissa taisteluissa koulutti joukkonsa nykyaikaisen hyökkäystaistelun vaatimukset joka suhteessa täyttäväksi välineeksi ja istutti siihen erinomaisen, kaikessa kokonaisetua tavoittelevan ja uhrautuvan hengen, johti joukkojaan Viipurin operatioissa aivan erikoisella taitavuudella päästen loistaviin tuloksiin varsin pienin tappioin
Sotamies Kososen esimerkillisestä rohkeudesta ja taidosta sekä oma-aloitteisesta toimesta on yllä mainittu esimerkkinä esitetty. Heti tämän jälkeen oli hän jälleen vapaaehtoisesti opastamassa ja valtaamassa erästä kunnalliskotia, joka liekinheittimin ja kasapanoksin vallattiin. Seuraavissa taisteluvaiheissa joutui tiedustelutehtävissä sotamies Kosonen yht’äkkiä vastakkain ojassa olevan vihollisen politrukin ja kolmen aliluutnantin kanssa. Ilmeisen taistelutahtoisesta ja aktiivisesta sotilaasta oli siis kysymys. Tapaus vaikutti kohottavasti koko pataljoonan taistelutehoon. Selviydyttyään heti kolmesta aliluutnantista ja panoksien lippaasta loputtua Kosonen syöksyi seuraavaan ojaan politrukin ampuessa häntä kohti. Samasta paikasta ampui hän vihollisen tarkka-ampujan ja haavoitti tulenjohtajaa. n Kosonen toimi jalkaväkirykmentti 15:ssa kranaatinheittimistön tulenjohtoryhmässä tähystäjänä, jolloin ei yleensä päästä kuvauksessa kerrottuihin suorituksiin. Sotamies Kosonen ilmoittautui vapaaehtoisesti tuhoamaan asemien sisään päässeen hyökkäysvaunun ja saikin sen pysähtymään. JR 15 kuului samannumeroiseen, eversti Hersalon komentamaan divisioonaan, joka hyökkäysvaiheessa taisteli itäisellä Karjalankannaksella. Kosonen haavoittui keväällä 1942 ja menehtyi Viipurissa sotasairaalassa 22.4. Lentomestari Salminen. luokan Mannerheim-ristin ritariksi lentomestari Viljo Fritiof Salmisen. 72 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Alikersantti Valdemar Kosonen (5.3.1916–22.4.1942) ritari nro 25 Ylipäällikkö on pvm:llä 16.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Ojassa sai Kosonen kuitenkin pistoolinsa ladattua ja politrukin taistelu päättyi siihen. Lentomestari Viljo Salminen (11.8.1905–8.10.1991) ritari nro 33 Ylipäällikkö on pvm:llä 5.11.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Kosonen oli itse asiassa ylennetty alikersantiksi vain neljä päivää ennen ritarinimitystään, eikä nimitysperusteisiin ole ehtinyt oikea sotilasarvo. Syntyneessä taistelussa tuhottiin heti alkuunsa viisi hyökkäysvaunua. Hyökkäysvaunu tuhottiin kasapanoksilla. luokan Mannerheim-ristin ritariksi sotamies Valdemar Kososen, joka jokivarressa, josta ei päästy eteenpäin, tuhosi oma-aloitteisesti käsikranaateilla ja kasapanoksilla varmistetun pesäkkeen ja korsun, joka oli täynnä vihollisia
Taistelu oli erityisen verinen: kaikki siihen osallistuneet suomalaiset joko kaatuivat tai haavoittuivat. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten suomalaisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. 4.7.41 suoritetulla pommituslennolla eräällä ratapihalla olevia junia vastaan sai lentomestari Salmisen ohjaama kone ohjaajan taitavuuden ansiosta useita täysosumia junaan ja ratapihalla olleisiin polttoainevarastoihin, jotka syttyivät tuleen ja tuhoutuivat. jääkäriprikaatin III pataljoonassa konekivääriampujana. Perusteissa kuvattu taistelu tapahtui Salmin ja Tulemajärven tienhaarassa Laatokan pohjoispuolella. n Salminen taisteli lentolaivue 44:ssä, jonka kalustona oli hyökkäysvaiheessa brittiläisvalmisteisia Bristol Blenheim -pommikoneita. Suokas kaatui taistelussa 4.10.1943 johtamansa kaukopartion hyökkäyksessä Sekehen lähellä sijaitsevaan puna-armeijan huoltokeskukseen. Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Jääkäri Veikko Saarelainen (13.9.1919–26.12.1968) ritari nro 37 Ylipäällikkö on pvm:llä 19.11.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Tästä huolimatta jatkoi lentomestari Salminen kylmäverisesti tehtävän suorittamista ja taitavalla toiminnallaan teki mahdolliseksi suurimerkityksellisen pommituksen onnistuneen suorituksen. 7.8.41 lentomestari Salminen oli pommittamassa eräässä Laatokan satamassa olevia vihollislaivoja ja joutui koneineen erittäin voimakkaaseen ilmatorjuntatuleen. Rohkeudellaan ja taitavuudellaan pelasti hän koneensa ja koneen henkilöstön.... Jääkäri Saarelainen joutui taistelussa 27.7.41 konekivääriautoineen vihollisautojen täydelleen yllättämäksi. 30.6.41 suorittaessaan pitkää rautatietiedustelua havaitsi lentomestari Salminen vihollisen sotilaskuljetusjunan, jonka kimppuun hän rohkeasti pommituskoneella hyökkäsi tulittaen junaa ohjaajakonekiväärillä. Sairaalasta palattuaan hän on toiminut taitavana ja rohkeana konekivääriampujana. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Viljo Suokkaan. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Uudelleen joutui hän vihollisen kahden uusimman hävittäjäkoneen ahdistamaksi. luokan Mannerheim-ristin ritariksi jääkäri Veikko Saarelaisen. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 73 on rohkea ja erittäin taitava pommikoneen ohjaaja, joka talvija tässä sodassa yhteensä on suorittanut 105 sotalentoa. n Saarelainen oli eversti Laguksen komentaman 1. n Suokas toimi majuri Into Kuosmasen johtamassa kaukopartioyksikössä, osasto Kuosmasessa. Osastosta tuli vuonna 1943 erillinen pataljoona 4:n kakkoskomppania. Hänet oli ylennetty vänrikiksi pari kuukautta aiemmin. Junassa ollut ilmatorjunta ampui koneesta toisen polttoainesäiliön puhki, minkä takia lentomestari Salminen joutui suorittamaan pitkän ja rasittavan paluulennon ainoastaan yhdellä moottorilla. Samalla saapui Salmista päin paikalle neljätoista muuta vihollisen kuorma-autoa käsittävä kolonna, useat autot täynnä sotilaita. Taitavalla ja rohkealla liikehtimisellä lentomestari Salmisen onnistui irtaantua vihollisesta ja jatkoi hän annettua tiedustelutehtävää. 12.7.41 lentomestari Salmisen suorittaessa rautatieja maantietiedustelua hyökkäsi vihollisen hävittäjäkone hänen koneensa kimppuun. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissijoukkoon. 11.10.41 oli lentomestari Salmisen ohjaama kone pommitusmatkalla Muurmannin radalla kulkevia junia vastaan ja sai kone lentomestari Salmisen taitavan ohjaamisen ansiosta useampia täysosumia junaan, josta useita vaunuja tuhoutui. Avattuaan täten itselleen tien, jääkäri Saarelainen jatkoi sisukkaasti matkaansa. Rohkeudellaan ja taitavuudellaan pelasti hän koneensa ja koneen henkilöstön tästäkin erittäin vaikeasta tilanteesta. Haavoittuneena jääkäri Saarelainen suuntasi nyt konekiväärinsä suihkut näitä kohden ja tuhosi kaikki neljätoista autoa sekä huomattavan osan niissä olleista sotilaista. Hän asetti konekiväärinsä keskelle maantietä ja tuhosi sillä kuusi kuorma-autoa. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa. Vääpeli Viljo Suokas (31.1.1920–4.10.1943) ritari nro 44 Ylipäällikkö on pvm:llä 13.12.41 nimittänyt Vapaudenristin 2
Lisää aiheesta voit lukea tilaamalla Suomen Sotilas -lehden, jonka tämän vuoden numeroissa käymme syväluodaten läpi toisen maailmansodan poliittista ja sotilaallista historiaa ja sen taustoja. Tapahtumat johtivat toisiin, ja lopulliset valinnat olivat vain osin ideologisia ja usein olosuhteiden sanelemia tai niiden pohjalta valittuja. Siitä, kuinka suuri oli poliittisen ideologian ja toisaalta sotilaallisen välttämättömyyden – tai sellaiseksi oletettujen – valintojen osuus Barbarossan synnyssä, kiistellään vakavassa tutkimuksessa yhä. Ei ollut tarkoitus mennä edes Uralille saakka, niin kuin Suomessa puolileikillisesti asioista tuohon aikaan keskusteltiin. Mikä tämän merkitys oli, on hieman epä. Ratkesiko se jälkikäteen viisastellen jo syyskuussa 1941 Moskovan ja Kiovan edustoilla?. Tavoitetasan saavuttamisen jälkeen Neuvostoliitto oli tarkoitus pitää matalana satunnaisilla sotaretkillä. Myös alueella olleen väestön. 74 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA S aksa haki kansallissosialismin periaatteiden mukaisesti elintilaa idästä, ja sitä varten natsijohto oli valmis hävittämään esteet tieltään. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Ajan puheenpartta noudattaen alkoi hyökkäys idän barbarian ja bolševismin hävittämiseksi. Toisin kuin voisi luulla, ei 80 vuoden takainen sotaretki ole todellakaan vielä loppuun asti kammattu tutkimuksen näkökulmasta. Ymmärtääkseen Suomen roolin kahdeksan vuosikymmentä sitten alkunsa saaneella ja koko Euroopan lopulta perikatoon saattaneella ristiretkellä on ensin ymmärrettävä, mistä Saksan rynnistyksessä itään oli kyse. Maailmanvalloituksesta ei ollut kyse, eikä lopulta edes kovin hyvin suunnitellusta sodasta. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN KIOVAN TAISTELU Ratkaistiinko sota jo syyskuussa 1941. Operaatio Barbarossan maantieteellisenä tavoitteena oli Arkangeli–Astrakhan-linja
75 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA MG34-KONEKIVÄÄRIN miehistö tähystää tuhoutuneen junan suuntaan jossakin Kiovan alueella 1941.
Tai sitten silloin – kuten nykyäänkin – välttämättömyydestä tehdään hyve. Etualalla esikuntapuolitelavaunu, taaempana Pz III -tyyppisiä panssarivaunuja ja miehistönkuljetuspuolitelavaunuja. On kuitenkin muistettava, että saksalaiset yhtymät olivat miesvahvuudeltaan ja taistelukyvyltään sekä -arvoltaan vastaavia puna-armeijan organisaatiotasoja voimakkaampia. Näiden ja suoraan ylijohto Stavkan johdossa oli yhteensä 20 armeijaa. Armeijakuntien kokoonpano vaihteli niin ikään: armeijassa ja panssariryhmässä saattoi olla 8–15 divisioonaa. Lisäksi oli romanialainen armeijaryhmä. Mainittakoon, että panssariryhmienkin alaisista yhtymistä pääosa oli jalkaväkidivisioonia. PANSSARIYHTYMÄ ETENEE ITÄRINTAMALLA. Kaiken olisi pitänyt siis olla ohi syksyyn mennessä, koska kesällä liikenne voisi ehkä virrata, jos kohta OKW:ssa (Oberkomando der Wehrmacht, Saksan asevoimien yleisesikunta) oli huoltopuolella esitetty epäilyksiä siitä, olisiko tarvittava materiaalivirta syötettävissä Neuvostoliiton surkeita teitä pitkin edes hyvissä oloissa. Neuvostoliitolla oli viisi rintamaa, jotka olivat rauhanaikaisten sotilaspiirien pohjalle perustettuja alueellisia johtoportaita. Tämä on merkittävä tekijä, jonka ymmärtäminen auttaa käsittämään koko hyökkäysoperaation luonnetta. Kesäsota Palataan siis kesään 1941. Kesäkuun 22. Maa oli suuri, ja tiet olivat pitkiä. Viime kädessä nopeat mutta pienet mekanisoidut joukot joutuivat aina lopulta odottamaan jalan marssinutta ja hevosin kalustonsa hinannutta jalkaväkeä. Nimet muuttuivatkin panssariarmeijoiksi loppuvuonna 1941. Tehdään mitä voidaan, kun on leikkiin lähdetty. Ja pohjattomia. 76 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA selvää. Oliko kyse nykyään niin yleisestä menettelystä, jossa sodan tavoitetila ei ole rauha vaan konfliktin jatkaminen ties minkälaisten motiivien takia. päivänä vallinneessa taistelujaotuksessa neljän panssariryhmän johdossa oli 17 panssarija 22 jalkaja ratsuväkidivisioonaa. Saksan hyökkäysjoukot Itämeren ja Mustanmeren välillä oli organisoitu kolmeksi armeijaryhmäksi, joissa oli yhteensä seitsemän armeijaa ja neljä panssariryhmää (Panzergruppe), jotka olivat käytännössä armeijaan verrattavia mekanisoituja passariyhtymiä. Saksalaiseen armeijaan kuului 2–4 armeijakuntaa. RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN. Ehkä Saksan tarkoitus oli seuraavien kymmenien vuosien ajan ottaa aina joksikin ajaksi tynkä-Neuvostoliiton alueita haltuun, tuhota sen sotilaallista ja teollisuuskapasiteettia ja vetäytyä sen jälkeen Arkangeli–Astrakhan-linjan omalle puolelle
Liikuntasodassa alueiden valtaamista oleellisempaa on ylläpitää sotatoimien tempo niin nopeana, Tavoitteena oli valtavat saarrostusoperaatiot.. Rikasta ja rutiköyhää Salamasotaa (Blitzkrieg) se ei enää ollut. Se olisi tuhoamistaistelua ja vieläpä totaalista sellaista. Saksalaisen liikuntasodankäynnin luonne ja rajalliset resurssit johtivat siihen, että hyökkäävät yhtymät taistelivat kahdessa aallossa. Menetelmä johti usein tilanteeseen, jossa kaksi eri nopeudella hyökkäävää aaltoa kävi sotaa melkeinpä toisistaan riippumatta ja toisistaan erillään. Sodankäyntitapa toimi lukumääräisesti ylivoimaistakin vastustajaa vastaan niin kauan, kun hyökkääjän liikevoima riitti voimakkaisiin iskuihin odottamattomissa paikoissa. Tavoitteena oli valtavat saarrostusoperaatiot (Kesselschlacht). 77 n Akselin sodanjohtohenkilöstöä eteläisen armeijaryhmän komentopaikalla elokuussa 1941. Takana hitaammin etenevien jalkaväkiyhtymien tehtävä oli hyökkäyskärkien taakse jääneiden vastapuolen joukkojen saartaminen ja alueiden puhdistaminen. Panssariyhtymät iskivät puolustusryhmityksen heikoimpiin kohtiin ja läpimurron jälkeen ajoivat pitkälle syvyyteen, aivan niin kutsutun salamasodan tai syvän taistelun periaatteiden mukaisesti. Karttojen ääressä vasemmalta oikealle: kenraali Ugo Cavallero, Benito Mussolini, Adolf Hitler, armeijaryhmän komentaja sotamarsalkka Gerd von Rundstedt ja armeijaryhmää tukevan lentolaivasto 4:n komentaja kenraalieversti Alexander Löhr
Voitot olivat valtavia. Helppo hyökkäyksen jatko siis, lopulliseen voittoon. panssariryhmän komentaja , kenraalieversti Heinz Guderian, ” Schneller Heinz”.. 78 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA että vastapuolen päätöksentekoprosessi ei riitä ennakoimaan ja reagoimaan operaatioihin. Hyökkäysreitille muodostuivat Bialystokin, Minskin ja Smolenskin motit, joihin saarrettiin ja tuhottiin useita Neuvostoliiton armeijoita. Nyt pelattiin rikasta ja rutiköyhää. n 2. Hetken se näytti olevan oikea kortti. Ajatus ei kuitenkaan säilynyt Saksan ylimmässä sodanjohdossa kirkkaana, eivätkä toisaalta olosuhteetkaan lopulta sitä mahdollistaneet. Jelnjassa tuli pysähdys heinäkuun lopussa. Kaikki näytti menevän paremmin kuin moni oli epäillyt. Moskovan porteille Keskisen armeijaryhmän kaksi panssariryhmää hyökkäsi suunnilleen Brest-Litovskin rajalinnoitus–Smolensk–Moskova-linjaa pitkin aina Smolenskin itäpuolisille Jelnjan kukkuloille saakka. Seuraavan noin kuukauden aikana tilapäisesti puolustukseen ryhmittyneet joukot joutuivat puna-armeijan raivokkaiden mutta tuloksettomien vastahyökkäysten kohteeksi. Perässä tulevat jalkaväkiyhtymät olivat kiinni vielä Smolenskin mottitaisteluissa. Kaikki oli pantava likoon. Edes armeijaryhmillä ei ollut kunnollista reserviä. Panssari kiiltää ja aro palaa Eteläisen armeijaryhmän hyökkäys lähti eteläisen Puolan alueelta ja suuntautui kaakkoon kohti Mustanmeren rannikkoa. Kärjessä paiHeinz Guderian ilmoitti yhtymänsä olevan valmiina jatkamaan hyökkäystä kohti Moskovaa. Siinä vaiheessa keskustan armeijaryhmän kärki oli hyökännyt lähtöasemistaan tuhat kilometriä. Panssariryhmät olivat taisteluissa kuluneet ja edellyttivät täydennyksiä. Moskovan kaupungin laitaan oli etummaisen divisioonan asemista 298 kilometriä. Barbarossalta puuttui strateginen reservi. Voimaa oli alun alkaen liian vähän
Ratkesiko toinen maailmansota ja Suomenkin jatkosodan jatko lopulta täällä. Jelnjan kukkulat, elokuu 1941 Vähäpätöinen kohouma maisemassa, Jelnjassa. Mutta jatko ei ollut itään kohti Moskovaa vaan etelään kohti Kiovaa. PZ II -TYYPPISET VAUNUT ETENEVÄT. n Saksalainen hevosvetoinen kenttätykki ohittaa tuhotun puna-armeijan T-26-panssarivaunun.. Poikkeaminen hyökkäystavoitteesta – pääkaupungista – ei sopinut preussilaisten kenraalien ajatusmaailmaan. panssariryhmän johdossa olleeseen XIV armeijakuntaan. Valtaamme sen varmasti. Idän sotaretken alussa se oli kuitenkin useiden yhtymien panssarikalustona. Se juovutti. panssariryhmän komentaja kenraalieversti Heinz Guderian ilmoitti yhtymänsä olevan valmiina jatkamaan hyökkäystä kohti Moskovaa. Vaunu palveli vielä sodan lopussakin tiedusteluvaununa. päivänä 2. Mainittakoon, että meidänkin SS-miehemme osallistuivat näihin taisteluihin. Ei varsinkaan slaavilainen ali-ihminen, niin kuin yhä useampi jo uskoi. Neuvostoliiton kolmanneksi suurin kaupunki ja Ukrainan tärkein keskus Kiova jäi aluksi keskustan ja eteläisen armeijaryhmien hyökkäyskiilojen väliin. Sotaa johdettiin edestä. Kenraalieversti Guderian lensi Halderin kanssa Hitlerin päämajaan Itä-Preussin Rastenburgiin. Hitler kuten moni OKW:n kenraaleistakaan ei kyennyt sisäistämään nykyaikaisen liikuntasodankäynnin filosofiaa eikä nähtävästi edes perinteisiä preussilaisia sodankäynnin perusteita. Elokuun 20. Pz II oli aseistettu 20 millin tykillä, ja se oli tosiasiassa vanhentunut jo toisen maailmansodan alkaessa. Se oli johtanut brittien pääsyyn pälkähästä Dunkerquessa. Joukot ovat valmiit hyökkäämään, ja Moskova on tavoite, joka nostattaa jokaisen sotilaan taistelumielialaa. panssariryhmä katkaisten Kiovan lounaispuolella puolustautuneiden neuvostojoukkojen selustayhteydet. Nyt sama näytti toistuvan moninkertaisessa mittakaavassa. Olisiko asialle vielä tehtävissä jotain. Käskyn tuli armeijaryhmän komentopaikalle lukemaan OKH:n esikuntapäällikkö, kenraalieversti Franz Halder. päivänä maavoimien esikunta OKH (Oberkommando des Heeres) antoi hyökkäyskäskyn. Elokuun 23. Halder oli lähetetty eräänlaiselle Canossan matkalle – jos ei kirjaimellisesti pyytämään anteeksi, niin sitäkin enemmän selittämään ja vaatimaan operaation nimen esikuvan Barbarossan tavoin. Syntyi Umanin motti, josta Saksa sai ”vain” noin 100 000 sotavankia. Hän piti johtajalle ja tämän esikunnalle pitkän tilanneselostuksen, joka oli tiivistettynä: Moskovan kukistumisella olisi sodan ratkaisun luonne. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 79 noi kenraalieversti Ewald von Kleistin 1. Keskustan armeijaryhmän johto oli tyrmistynyt. Kaupunkia puolusti sen länsipuolella viisi Neuvostoliiton armeijaa. Eikä Halderkaan tuntunut olevan täysillä käskyn takana; hän sanoi esikuntansa kiistelleen asiasta viisi viikkoa Hitlerin kanssa. SS-Brigadeführer Felix Steinerin Wikingdivisioona kuului 1. Läsnä olivat armeijaryhmän komentaja sotamarsalkka Fedor von Bock sekä panssariryhmien ja armeijoiden komentajat. Guderianin muistettiin kesällä 1940 toimineen omapäisesti ja pysähtyneen vastentahtoisesti. Eihän kukaan tai mikään voisi kestää tuollaisia tappioita
Alla: Saksalainen 37 millin ilmatorjuntatykki suojaamassa jokea ylittävää siltaa. Hitlerin mielestä Moskovan, vihollismaan pääkaupungin ja tärkeimmän liikennesolmukohdan valtaaminen tai toiseksi suurimman kaupungin Leningradin haltuunotto – ja samalla maayhteyden saaminen Suomen armeijaan – eivät enää olleet sodan jatkon kannalta oleellisia. Kärjessä hyökkäsi 3. Ei onnistunut. Divisioonankomentaja haavoittui tykistökeskityksessä lievästi sirpaleista. Vastapuoli yritti ottaa vastahyökkäyksellä sillan takaisin. Pioneerit hyökkäsivät isommalle sillalle palkkirististen panssarivaunujen tukemina. Ensimmäinen luonnon muodostama este oli 700 metrin levyinen Desnajoki. Siltaa varmistaneesta neuvostojalkaväestä jyrättiin yli. Donetsin teollisuusalueen tulee työskennellä meille eikä Stalinille. 80 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Arpa on heitetty Mutta marsalkoita ja kenraaleita johtava korpraali oli tehnyt päätöksensä. JATKUU SIVULLE 84 >. Divisioonan hyökkäysreitillä oli kaksi siltaa, neuvostojoukkojen puolustamina tietenkin. Ei onnistunut. Neuvostoliiton tykistö yritti tuhota sillan. Guderian palasi panssariryhmäänsä tyhjin käsin, ja hyökkäys etelään oli alkava. – – Meidän on ennen kaikkea saatava Krim käsiimme.” Hitler halusi siis kaiken, ja kaltaistensa tavoin, ei lopulta saisi mitään. ”Kenraalini tuntevat Clausewitzin mutta eivät ymmärrä mitään sotataloudesta”, sanoi Hitler, joka oli sotataloudessa vähintään yhtä suuri harrastelija kuin itse sodankäynnissä, ”tarvitsemme Ukrainan viljan. Kenties ajateltiin, että jos kuitenkin. Telaketjut kitisevät jälleen Hyökkäys alkoi 25.8. n Yllä: Saksalaiset pioneerit kunnostavat siltaa. Pienemmän sillan puolustajat räjäyttivät sen taivaan tuuliin. Mutta asia oli loppuun käsitelty. Ammattimiehet eivät pelaa arpapelejä. Ne eivät ole tie lopullisiin voittoihin. Guderian pohti, että suunnitelma on siirtomaan perustajan politiikkaa eikä Clausewitzin. Pioneeriosaston johtaja poisti aikasytyttimellä varustetusta lentopommista sytyttimen. panssaridivisioona komentajanaan kenraaliluutnantti Walter Model, tuleva sotamarsalkka itsekin. Mutta kesällä 1941 ei löytynyt miestä nousemaan vastaan. Pioneerit katkoivat sillantuhoamispanosten ripustukset, ja panokset putosivat jokeen. Hyökkäyksen edetessä yhä kauemmas itään siltojen korjaus ja rakentaminen, tiestön kunnossapito ja rautateiden raideleveyden muuttaminen yhteneväiseksi saksalaisen kanssa veivät tuhottomasti Saksan resursseja. Arpa oli heitetty
81 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA KAKSI KULTTUURIA KOHTAA: saksalainen jalkaväkiyksikkö marssii rintamalle. Sotavangit kävelevät vastakkaiseen suuntaan.
Vanhan vitsin mukaanhan kenraali on henkilö, joka ottaa uuden keksinnön käyttöön, kun se on jo niin vanha, että siitä pitäisi luopua. Guderian pyysi esimieheltään, panssariryhmä Kleistin komentajalta kenraalieversti von Kleistilta vapautusta tehtävästään, mikäli ei saa jatkaa hyökkäystä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. 1920-luvun alussa Guderian tutustui erääseen tuolloin vielä lapsenkengissään olleissa panssarijoukoissa taistelleeseen upseeriin, Ernst Volckheimiin ja kiinnostui alasta. Virallista doktriinia ei koskaan syntynyt, mikä oli yksi taustatekijä Saksan sodanjohdon ristiriitaisuudessa läpi sodan. Guderianin armeijakunta hyökkäsi kärjessä Ardennien vuoristoja metsäalueen läpi, mikä oli länsivalloille yllätys. Elokuusta 1939 eteenpäin Guderian komensi XIX armeijakuntaa, johon kuului muun muassa yksi Saksan tuon ajan kuudesta panssaridivisioonasta. Aluetta pidettiin panssarijoukoille soveltumattomana ja hyökkäykselle epätodennäköisenä maastona, minkä vuoksi alue oli heikosti miehitetty. Puolaan hyökänneisiin neuvostojoukkoihin. Tehtävässään hän osallistui myös taisteluihin Baltiassa, Kuurinmaalla nykyisessä Latviassa Suomessakin taistelleen von der Goltzin joukoissa, jääkäreillemme tutuissa maisemissa. Volckheimiä on myöhemmin joskus luonnehdittu jopa Guderianin opettajaksi. Lutz erotettiin armeijan palveluksesta vuonna 1938 kansallissosialismia vastustavien mielipiteidensä vuoksi, mikä on varmastikin yksi syy siihen, että hänen nimensä ei ole säilynyt jälkipolville salamasodan ja panssarijoukkojen kehittelijänä. Pääosin nämä kaksi kehittelivät taistelutavan, jota myöhemmin ruvettiin kutsumaan epävirallisesti salamasodaksi. armeijan kuuntelutiedustelun päällikkö. Truppenamtin suora suomennos on (sota)joukkovirasto, ja se oli Reichswehrin peiteorganisaatio yleisesikunnalle, joka taas oli Versailles’n rauhansopimuksessa kielletty. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN Schneller Heinz GUDERIAN V uonna 1888 sotilassukuun syntynyt Heinz Guderian toimi ensimmäisen maailmansodan alkaessa viestiupseerina ja viestiaseman päällikkönä. Guderian palveli Reichswehrissä, Versailles’n rauhansopimuksen Saksalle sallineessa 100 000 miehen vahvuisessa ammattiarmeijassa. Ilman manifestoitua oppia ei ole yhtenäistä linjaa. Taistelu Puolaa vastaan oli jo voimasuhteiden perusteella melkeinpä ennalta ratkaistu, lännessä Saksa hyökkäsi itseään lukumääräisesti vahvempaa puolustusta vastaan ja voitti. Von Kleist ei suostunut. Sen sijaan hän antoi Guderianille luvan toteuttaa väkivaltaista tiedustelua kauas etumaastoon. Jos Puolan sotaretki oli ollut eräänlainen harjoitus kovilla ampumatarvikkeilla – ja sitä paitsi toteutukseltaan perinteinen saarrostustaistelu, eikä lännen operaation kaltainen salamasotaisku – osoitti hyökkäys länteen Guderianin liikkuvan sodankäynnin kehitystyön todellisen vaikutuksen, tietysti pääarkkitehtia von Mansteinia unohtamatta. Seuraavana vuonna hän toimi pataljoonankomentajana, ja myöhemmin hänet siirrettiin asevoimien yleisesikuntaan. Väitetään, että Lutz teki Guderiania suuremman työn, mutta Guderian sai idean myytyä Saksan johdolle – käytännössä helposti fantastisista ajatuksista innostuneelle Hitlerille – ja sai samalla tietenkin nimensä ja persoonansa johdon tietoisuuteen. Guderian oli myöntyvämpi. Ei ole myöskään salaisuus, että Saksan asevoimien ja maavoimien esikunnissa oli 1930-luvulla jalkaja ratsuväkitaustaisia vanhempia upseereja, jotka suhtautuivat kielteisesti panssarijoukkojen kehittämiseen. Armeijakunta hyökkäsi Puolaan Danzigin eteläpuolitse, avasi maayhteyden Itä-Preussiin ja jatkoi Varsovan itäpuolitse Brest-Litovskiin, jossa sai yhteyden 17.9. Vuodesta 1927 lähtien hän palveli Truppenamtin kuljetusosastolla. 82 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA . Guderian pääsi läpimurtoon Sedanissa neljä päivää sotaretken alun jälkeen ja jatkoi hyökkäystä kohti Englannin kanaalin rannikkoa. S aksan asevoimien menestyksekkäin sotatoimi, lännen sotaretki, oli myös Guderianin sotilaallisen menestyksen kohokohtia. Guderian tulkitsi tämän oman tavallaan: hän tiedusteli väkivaltaisesti kaikilla kolmella panssaridivisioonallaan, ja tiedusteluretki päättyi Kanaalin rannalle Boulogneen, minkä seurauksena noin 350 000 ranskalaisja brittisotilasta oli saarroksissa Dunkerquen ympäristössä.. Vuoden 1915 loppupuolella hän oli Saksan 4. G uderiania on myöhemmin arvosteltu siitä, että hän keräsi kaiken kunnian salamasodan kehittämisestä. Yhteistyötä tehtiin salaa toisen paariavaltion Neuvostoliiton kanssa. Vuonna 1931 Guderian siirrettiin moottoroitujen joukkojen tarkastajan, kenraali Oswald Lutzin alaisuuteen. Syistä, jotka eivät tänäänkään ole täysin selvillä, Hitler pysäytti hyökkäyksen. Vuonna 1919 Guderian siirrettiin itäiseen Saksaan rajavartiojoukkojen johtoesikuntaan, jossa hän koordinoi puolisotilaallisten Freikorps-joukkojen toimintaa levottomina eikä paljon sotatilasta poikenneina aikoina. Niin kuin kaikissa esikunnissa muuallakin maailmassa. Kuljetusosasto oli osittain nimensä mukainen, mutta sielläkin pohdittiin kiellettyjä asioita, panssarisotaa
Es gibt keine verzweifelten Lagen, es gibt nur verzweifelte Menschen. Hänellä, toisin kuin samoja asioita muissa maissa kehitelleillä upseereilla, oli myöskin etuoikeus toimia menestyksekkäänä rintamakomentajana hyödyntäen kehittämiänsä menetelmiä. Joulukuussa 1941 Moskovan edustalla, Neuvostoliiton ensimmäisen menestyksekkään vastahyökkäyksen aikana Guderian kieltäytyi noudattamasta Hitlerin käskyä ”ei askeltakaan taaksepäin” ja vetäytyi estäen mitä ilmeisimmin joukkojensa tuhoutumisen. G uderian vietti sodan jälkeen kolme vuotta sotaja tutkintovankeudessa. Guderian vapautettiin panssariyhtymän komentajan tehtävästä 18.12.1941 ja siirrettiin niin sanottuun johtajareserviin. Tätä virkaa hän hoiti maaliskuuhun 1945 saakka, jolloin Hitler erotti hänet ja asetti lopun sodan ajaksi jälleen johtajareserviin. n Panssarijoukkojen tarkastaja, kenraali Heinz Guderian (edessä toinen vasemmalta) tarkastuskäynnillä vuonna 1943 Waffen-SS:n panssarikrenatööridivisioonassa ”Leibstandarte Adolf Hitler”. Sotarikostuomioihin ei edes voittajien oikeuden inkvisitorinen näyttö riittänyt. Hän oli hyökkäyshenkinen loistava taktikko ja operaatikko, joskus Saksan parhaaksi kenraaliksikin mainittu, mikä ehkä on hieman kohtuutonta muutamia muita loistokkaita saksalaiskenraaleita kohtaan. Joka tapauksessa, edellä mainituista kunnianomimissyytöksistä huolimatta Guderian oli avainhenkilö panssaroidun ja liikkuvan sodankäyntitavan kehittämisessä. Mutta Saksassa ei niskuroinnista jäänyt seuraamuksitta kuten yleensä ei missään muussakaan armeijassa tuolloin eikä nykyäänkään. Hänen arvostelijansa toteavat Guderianin sotilaallisen menestyksen tulleen aina olosuhteissa, joissa hänen joukoillaan oli ylivoima, toisin kuin esimerkiksi Mansteinilla ja Rommelilla. Tässä tehtävässä hän oli heinäkuuhun 1944, jolloin hän korvasi Hitlerin vastaiseen salaliittoon kuulumisesta epäillyn mutta myöhemmin syyttömäksi todetun kenraali Heusingerin Saksan maavoimien esikunnan (OKH) esikuntapäällikkönä. Vuoden 1943 alussa Guderian kutsuttiin uudelleen palvelukseen, nyt Saksan panssarivoimien tarkastajaksi. On sanottu, että Guderian tuli hyvin toimeen Hitlerin kanssa ja uskalsi sanoa tälle vastaankin. Guderianin motto ”Es gibt keine verzweifelten Lagen, es gibt nur verzweifelte Menschen” (ei ole olemassa epätoivoisia tilanteita, on vain epätoivoisia ihmisiä) sopisi yhä elämänohjeeksi. Seuraukset Saksa tuli vielä löytämään edestään. Ilmeisesti Führerin mitta kuitenkin täyttyi, kun Guderian vaati Kuurinmaalle saarrettujen saksalaisjoukkojen evakuointia meritse aivan sodan lopulla. Guderianin sanotaan olleen kansallissosialismille myönteinen, vaikka hän sodan jälkeen sanoutuikin ideologiasta irti. 83 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Hitlerin toppuuttelun johdosta pääosa heistä saatiin evakuoiduksi Britanniaan. Guderian menehtyi vuonna 1954
Stalin antoi lopulta luvan Kiovan alueesta luopumiseen mutta liian myöhään. Tuho Iltapäivällä 14.9.1941 Wehrmachtin panssariryhmien kärjet kohtasivat Lohvitsan kaupungin luona noin 100 kilometriä Kiovasta itään. Stavkan reservien joukot yrittivät vapauttaa saartorenkaan idästä päin. Saksan panssariyhtymien hyökkäys etelään päätyi tietenkin myös Neuvostoliiton sodanjohdon Stavkan tilannekartoille. Kesällä 1942 saksalaisten käyttöön saama 43 pituuskaliiperin 75 millin vaunukanuuna läpäisi jo T-34:nkin vaivatta, joten siitä lähtien osapuolten panssarit taistelivat tasaväkisemmin, kuitenkin saksalaisten paremmin koulutetut miehistöt käytännössä vetivät yleensä pitemmän korren.. Seurauksena oli vain suuria tappioita. Rastenburgin ja Moskovan tilannekartoilla ja liitutauluilla näkyi vain taulukoissa, että sadat tuhannet ihmiset menettivät siinä šakissa henkensä. Saksan armeija valtasi Kiovan 19.9. Seurauksena oli palavaa ruutia ja vuotavaa verta. Lounaisrintaman komentaja, kenraalieversti Kirponos kaatui epäonnistuneissa läpimurtotaisteluissa. Samalla tapaa toimi Hitler myöhemmin itärintaman vetäytymisvaiheessa. Diktaattorin vastaus ystävälleen – jos diktaattori sellaista sanaa edes tunsi – oli selkeä: ”Kiova on pidettävä mihin hintaan hyvänsä. n T-34-panssarivaunuilla aseistettu puna-armeijan panssariyksikkö. Germaanien onneksi T-34:n tuotantomäärät olivat tuolloin vielä pienet. Noin 650 000 neuvostosotilasta jäi sotavangeiksi. Ukrainalaiset toivottivat useimmiten Wehrmachtin ensin tervetulleeksi vapauttajana, mutta pian totuus paljastui. Pokeria. Asemissa on taisteltava tai sitten niihin on kuoltava.” Diktaattori erotti Budjonnyin ja määräsi tilalle toisen luottomiehensä, marsalkka Semjon Timošenkon. 76 millin tykillä ja viistolla panssaroinnilla varustettu T-34 oli syksyllä 1941 teoriassa ylivoimainen saksalaispanssarivaunuihin nähden. Hänkään ei ollut sotilasjohtajana mitenkään järisyttävän lahjakas mutta sitäkin uskollisempi. Stavka alkoi ryhmittää uusia divisioonia Moskovan lounaispuolelle asemiin, joista ei ollut hyötyä alkamaisillaan olevassa taistelussa Kiovasta. Saartorengas oli syntynyt ja tiukkeni. Von Kleist tulee vastaan Eteläisen armeijaryhmän kärkijoukot olivat muodostaneet sillanpääaseman Dnjeprin itärannalle. Alueella käynnistyi hyvin tunnettu kansanmurha. Lännestä päin kohti Kiovaa hyökkäsivät eteläisen armeijaryhmän jalkaväkiyhtymät. 84 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Silta oli jäänyt saksalaisten haltuun, ja hyökkäys jatkui. Vai oliko se pikemminkin kahden jättiläisen korttipeliä. Kortti toi, kortti vei. panssariryhmä iski kohti pohjoista ottaakseen yhteyden Guderianin yhtymään ja sulkeakseen Kiovan motin. Samoin hänen esikuntapäällikkönsä kenraalimajuri Tupikov. Suurmotin puhdistus jatkui sen jälkeen vielä kymmenkunta päivää. Sieltä käsin von Kleistin 1. Mutta lounaisen sotatoimialueen komentaja, sotilaana täysin kykenemätön Venäjän sisällissodan sankari ja Stalinin luottomies, marsalkka Semjon Budjonnyi pyysi samana päivänä Stalinilta lupaa vetäytyä Kiovasta. Mutta vasta 11.9., ettei Stavka saisi liian aikaisin vihiä motittamisaikeista. Neuvostovaunun taistelukykyä heikensi kuitenkin radioiden puute ja vaununjohtajan toimiminen samalla ampujana. Kritiikittömiä ja kuuliaisia. Stavka jäikin pimentoon. Vanhat sisällissodan aikaiset taistelutoverinsa Timošenkon ja Budjonnyin Stalin tietenkin lennätti pois motista. Olihan monilla ollut kokemus toisenlaisesta Saksan armeijasta vuodelta 1918. Saartorenkaan sisäpuolella jotkut puna-armeijan yhtymät yrittivät taistella itsensä ulos renkaasta. Saksalaisten julmat ja raa’at teot paljastuivat nopeasti ja tulivat monille Stalinin uhreille ikävänä yllätyksenä. Ehkä Stalinilla kuitenkin oli ystäviä. Sen sisälle jäi viisi neuvostoarmeijaa. Se oli diktaattorien ja sodanjohtojen šakkipeliä, jossa paremmin liikkuva osapuoli voittaisi, ainakin aluksi. Seurasi katastrofi – Neuvostoliiton kannalta siis. Toisaalta moni neuvostokansalainen myös osallistui innolla juutalaisten ja muiden natsien vainon kohteiden tuhoamiseen. Stalin arvioi sotaliikkeen olevan jättiläismäinen koukkaus, joka kaartaisi kohta itään ja jonka tavoitteena olisi Moskova tai Moskovan itäpuolinen alue
Von Kleist jäi Baijerissa amerikkalaisten sotavangiksi huhtikuussa 1945. Siellä hänet laitettiin sotaoikeuteen, joka tuomitsi hänet 15 vuodeksi vankeuteen sotarikoksista. Lännen sotaretken jälkeen panssariryhmä Kleistin nimi muuttui 1. Saksan johto piti von Kleistia pätevänä komentajana, ja sellaisista oli nopeasti rakennetussa Wehrmachtissa pula. Se ei varmastikaan ollut ainoa tekijä. Saksa menetti itärintamalla vuonna 1941 hieman reilut 800 000 miestä kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina. panssariryhmäksi. Puolan sotaretkellä hän komensi XXII armeijakuntaa, joka hyökkäsi Sleesiasta Krakovan suuntaan ja jatkoi itään Bugjoelle, joka oli Saksan ja Neuvostoliiton sopima etupiirialueiden raja. Asemia linnoitettiin. henkihusaarirykmentissä (1. Eräiden tuoreempien lähteiden pohjalta on esitetty vielä todistamattomaksi jääneitä väitteitä, että von Kleist olisi teloitettu salaa. Hän ei kuulunut attentaatin tehneisiin salaliittolaisiin, mutta hänen serkullaan oli kontakteja Hitlerin vastaiseen oppositioon. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 85 P aul Ludwig Ewald von Kleist syntyi vuonna 1881. Marraskuussa Hitler erotti armeijaryhmän komentajan, sotamarsalkka Listin ja määräsi von Kleistin hänen tilalleen. Mutta keskisen armeijaryhmän reilun kuukauden sotaretki Ukrainaan antoi Neuvostoliitolle aikaa lujittaa Moskovan puolustusta. Von Kleist johti taisteluosastoa Cesiksen (Wenden) taistelussa Latviassa kesäkuussa 1919. Sotamarsalkka Ewald von Kleist. Mutta päätös johti siihen, että Saksa ei enää voinut voittaa Neuvostoliittoa. Jugoslavia luovutti von Kleistin Neuvostoliittoon vuonna 1948, ja siellä seurasi uusi oikeuskäsittely. (Lisää Baltian taisteluista voit lukea Suomen Sotilas -lehdestä). Vaikka jälkimmäisistä osa palasikin palvelukseen, olivat tappiot huomattavat. Myöhemmin samana vuonna hänet siirrettiin kaartin ratsuväkidivisioonaan esikuntaupseeriksi. Kun keskinen armeijaryhmä lokakuun alussa aloitti hyökkäyksen kohti Moskovaa, lujittuneen puolustuksen, kelirikon, pakkasen ja Saksan logististen haasteiden muodostama kokonaisuus osoittautui liian raskaaksi: hyökkäys pysähtyi Moskovan edustalle. Mutta heitä ei kuunneltu. panssariryhmä jatkoi hyökkäystä itään, valtasi Mustanmeren rannalla sijaitsevan Rostovin mutta joutui vetäytymään ja talvehti Miusjoen varrella sijaitsevan Taganrogin alueella, jossa sen riveihin kuului myös suomalainen SS-pataljoona. Talvikin lähestyi ja sitä ennen kelirikko. Ensimmäisen maailmansodan päättyminen ei tarkoittanut rauhan tuloa varsinkaan Itä-Euroopassa. Kesällä 1942 von Kleistin panssariarmeija toimi Kaukasukselle hyökänneen armeijaryhmä A:n kärkiyhtymänä. Hänen suvussaan oli kaksi Preussia aikanaan palvellutta sotamarsalkkaa, eikä polvi ollut pojasta heikentynyt. Vuonna 1915 Kleistin yhtymä komennettiin länsirintamalle, jossa hän palveli sodan loppuun. Seuraavana vuonna von Kleist liittyi Reichswehriin. Hän otti osaa muun muassa syksyllä 1914 Tannenbergin taisteluun, jossa Saksa pysäytti Venäjän hyökkäyksen Itä-Preussiin. päivänä 1941 alkanut Neuvostoliiton vastahyökkäys oli painava Saksan armeijaa pahimmillaan noin 200 kilometriä takaisin länteen päin. Aluevoittoina ilmennyt Saksan menestys jättää usein huomiotta sen, että itärintaman sodan alettua Saksan kärsimät tappiot nousivat ihan eri suuruusluokkaan aikaisempaan verrattuna. Keväällä 1940 muodostettiin panssariryhmä Kleist, joka oli Saksan ensimmäinen useita armeijakuntia käsittänyt panssariyhtymä. Maaliskuussa 1938 ratsuväenkenraali von Kleist erotettiin palveluksesta kansallissosialismin vastaisiksi tulkittujen mielipiteidensä takia. Heinäkuun 1944 Hitlerin murhayrityksen jälkeen von Kleist pidätettiin. Sodan jälkeen von Kleist liittyi monien muiden entisten saksalaisten sotilaiden tavoin Freikorpsiin, puolisotilaallisiin joukkoihin, jotka taistelivat Saksassa ja Baltiassa kommunisteja vastaan ja lopulta myös virolais-latvialaisia joukkoja vastaan. Johtiko Hitlerin elokuussa tekemä päätös olla hyökkäämättä Moskovaan sodan häviöön. Itärintama merkitsi alkua jatkuvalle kulutussodalle, johon Saksalla ei ollut varaa. Leib-Husarenregiment). Johtiko Hitlerin elokuussa tekemä päätös olla hyökkäämättä Moskovaan sodan häviöön. Joulukuun 6. Yhtymä osallistui hyökkäykseen Jugoslaviaan ja oli ensimmäisenä maan pääkaupungissa Belgradissa. Aikaisempi sota oli luonteeltaan useampia sotaretkiä, jotka päättyivät tietyn alueen tultua vallatuksi ja joita seurasi suhteellisen rauhallinen olotila. Lännen sotaretkellä panssariryhmä toimi Ardennien läpi suuntautuneen hyökkäyksen kärjessä, ja sen hyökkäys Englannin kanaalin rannikolle saarsi yli 300 000 liittoutuneiden sotilasta Dunkerquen alueelle. Kleist käskettiin hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä takaisin palvelukseen. Seuraus oli 25 vuotta vankeutta. Hän toimi aluksi Hannoverin ratsuväkikoulussa taktiikan opettajana ja myöhemmin ensin yhden ja sitten toisenkin divisioonan esikuntapäällikkönä. Uransa kenttätykistössä aloittanut von Kleist palveli ensimmäisen maailmansodan alussa itärintamalla kapteenin (tarkemmin ratsumestarin) arvossa, ratsuväkipataljoonan komentajana maineikkaassa Preussin 1. Von Kleistia ei kuitenkaan syytetty eikä tuomittu mistään. Kiovan 1941 taistelun jälkeen 1. Kuten moni muukin korkea rintamakomentaja joutui von Kleistkin konfliktiin Hitlerin kanssa itärintaman sodan myöhemmässä vaiheessa. Hänet luovutettiin briteille, jotka luovuttivat hänet edelleen Jugoslaviaan syyskuussa 1946. Myös kalustomenetykset kasvoivat siten, että Saksan vielä tuohon aikaan rauhan ajan kapasiteetilla toiminut sotateollisuus ei kyennyt niitä täydentämään. Helmikuussa 1943 von Kleist ylennettiin sotamarsalkaksi. Hitler erotti von Kleistin maaliskuussa 1944. Sotamarsalkka von Kleist menehtyi 13.11.1954 Vladimirin keskusvankilassa. Kiistakapulana oli – ei yllättäen – von Kleistin vaatimus vetää joukkoja taaksepäin, jotta ne eivät joutuisi saarretuksi ja tuhotuksi. Pyrrhoksen voitto Saksan voitto Kiovassa oli mittava. Noissa olosuhteissa se riitti syyksi pidätykseen. Joukkoja perustettiin ja keskitettiin. 1930-luvulla hän toimi aluksi rykmentin, sitten divisioonan ja myöhemmin armeijakunnan komentajana. Sen sotilaat ymmärsivät sotataloudesta
Vihollisen piikkilankaeste on sivuutettu. ASEVELJIÄ AUTTAMASSA III AK hyökkää Suomalaiset saksalaisten apuna pohjoisessa 1941. 86 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA KÄRKIJOUKKO ETENEE Louhen suunnalla
Pohjoisessa saksalaiset aiheuttivat pian suomalaisille katkeran pettymyksen. Myöhemmin välttämättömyydestä on yritetty tehdä milloin hyvettä, milloin pahetta. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA Se oli Saksan sota, johon Suomi lähti mukaan yhtäältä innolla, toisaalta olosuhteiden pakosta. 87 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA . Joka tapauksessa Saksa tuki Suomea ja Suomi Saksaa. Ehkä sodasta ei tulisikaan lyhyttä.
Siitä tuli eräitä pienempiä yksiköitä unohtamatta ainoa saksalaisten komennossa sodan alkaessa ollut suomalainen sotatoimiyhtymä. divisioona. Saksan Norjan-armeijan kolmas ja eteläisin armeijakunta oli suomalainen. Siilasvuon armeijakunnassa olivat Suomen 3. Ilman vastuunsiirtoa olisi Suomen hyökkäys itään ollut kesällä 1941 mahdoton tai ainakin vielä vaikeampi ja verisempi. ja 6. SAKSALAISTEN TULENJOHTO-RYHMÄ metsässä rautatien varressa. Nämä joukot osallistuivat hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Tavoitteena Muurmanni Pohjoisen armeijakuntiin kuului kuhunkin aluksi kaksi divisioonaa: vuoristoarmeijakuntaan 2. AOK:hon kuului kolme armeijakuntaa: pohjoisimpana Jäämeren rannikolla vuoristoarmeijakunta (Gebirgskorps) ja keskellä Kantalahden tasalla XXXVI (36.) armeijakunta. ja 3. Suomi tosin kielsi Saksalta oman alueensa kautta Neuvostoliittoon suuntautuvat sotatoimet niin kauan, kun Suomi ja Neuvostoliitto eivät olleet toisiaan vastaan sodassa. AOK:n tarkoitus oli hyökätä kolmessa suunnassa: vuoristoarmeijakunta hyökkäsi Petsamon alueelta kohti Murmanskia, XXXVI AK Rovaniemen itäpuolelta kohti Vienanmeren rannalla sijaitsevaa Kantalahtea ja Siilasvuon III AK Suomen kapeimmalta kohdalta kohti ensimmäisn Kenraalieversti von Falkenhorst ja kenraalimajuri Siilasvuo Taivalkoskella. Rajoite poistui 25.6., kun Neuvostoliitto pommitti Suomen aluetta. Norjan-armeijan komentaja oli hyökkäyksen alkaessa kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst. Kiestinki 21.8.1941. vuoristodivisioona, XXXVI AK:aan 6. divisioona. Huomatkaa maastotakit, joita kuului Waffen-SS:n varustukseen jo vuonna 1941. Maastopuvut oli kehitetty jo 1930-luvulla.. Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa oli aluevastuullisena johtoportaana Saksan Norjan-armeija (Armeeoberkommando Norwegen, AOK). 88 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA S uomen ja Saksan välille sovittujen järjestelyjen mukaisesti siirtyi PohjoisSuomi aina Oulun korkeudelta ylöspäin Saksan asevoimien operatiiviselle vastuulle 15.6.1941. SS-divisioona Nord ja 169. Se ei kuulunut yhteenkään Barbarossan kolmesta armeijaryhmästä vaan oli suoraan Saksan asevoimien ylimmän johdon OKW:n (Oberkommando der Wehrmacht) alainen. Talvisodassa sankarimaineensa saaneen jääkärikenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komentama III armeijakunta alistettiin niin ikään 15.6.1941 AOK:lle jo kymmenen päivää ennen Suomen joutumista sotaan. Etelässä sen naapurina oli itsenäisesti johdettu Suomi ja vasta sen eteläpuolella pohjoinen armeijaryhmä
89 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA
Rykmentti osallistui yhteen epäonnistuneeseen hyökkäykseen Litsavuonon alueella, minkä jälkeen se siirrettiin puolustukseen Kalastajasaarennon kannakselle. Sieltä oli tarkoitus jatkaa hyökkäystä niin ikään Vienanmeren rannan Louheen ja Vienan Kemiin. Lisäksi alun perin Ahvenanmaalle ryhmitettäväksi tarkoitettu jalkaväkirykmentti 14, lukuun ottamatta yhtä pataljoonaa, siirrettiin heinäkuun puolivälistä alkaen pohjoiseen vuoristoarmeijakunnan johtoon. Täälläkin näkyi Saksan Barbarossa-suunnitelman valuvika – reservejä ei ollut. Sillä oli kyllä johdossaan taisteluista irti olevia taistelukyvyltään vaihtelevia joukkoja, mutta AOK tarvitsi niitä Norjan rannikon avainkohteiden puolustukseen. Siilasvuon III AK:aa vastassa oli 54. Saksan sodanjohdossa otettiin huomioon brittien maihinnousu-uhka Norjaan. 13.10.1941.. Näistä kolme oli Murmanskin ja kolme Kantalahden alueella. Vuoristoarmeijakunnalle ja XXXVI AK:lle oli alistettu III AK:n lisäksi muitakin, pienempiä suomalaisia yksiköitä: neljä rajajääkärikomppaniaa, linnoituspataljoona ja erillisosasto P, joka oli nimetty komentajansa, niin ikään talvisodassa kunnostautuneen korpisodan mestarin, majuri Pennasen mukaan. Moni ammattimies OKW:ssa ja OKH:ssa (Saksan maavoimien esikunta, Oberkommando des Heeres) oli toista mieltä, mutta sotaa johti harrastelija ja hänen kultaiset fasaaninsa. Syyskuun puolenvälin jälkeen JR 14 siirrettiin Kiestingin alueelle ja alistettiin Siilasvuon armeijakunnalle. Neuvostoliiton puolella operaatioalueella oli yksi panssarija kuusi jalkaväkidivisioonaa. Neuvostoliittolaiset korjasivat radan tekemällä siihen mutkan. Sitä ei tosiasiassa ollut tulossa, vaikka britit olivat menestyksekkäästi harhauttaneet saksalaiset uskomaan niin. Jos painopiste on kaikkialla, ei se ole missään. Liian vähän voimaa Merkille pantavaa on, että AOK ei varannut hyökkäystä varten mainittavaa reserviä. Kun maasto päätyi suomalaisten haltuun, se sai nimen Veturipuro. divisioona. KanSTUKAT KATKAISIVAT RAUTATIEN ja suistivat puron kohdalla raiteilta kaksi veturia 20 kilometriä Kiestingistä itään elokuun alussa. 90 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA tä tavoitetta Kiestinkiä. Oikean puoleisella sivulla Sallan-Kantalahden maantie ja rata Hanhijärven– Voittojoen (Voitajoki) välillä
Hyökkäys jatkui kohteliaasti sanottuna ei mitenkään salamasotaluonteisesti ja pysähtyi lopulta heinäkuun loppuun mennessä edettyään valtakunnanrajalta vain noin 30 kilometriä. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 91 talahden alueella ollut panssaridivisioona siirrettiin pois heinäkuussa. Epäilemättä Itämeren ja Mustanmeren välisellä Saksan-vastaisella taistelualueella oli tällaisille yhtymille huutavampi tarve. SS-divisioona Nordin komentaja SS-Brigadeführer Karl Demelhuber luonnehti divisioonaansa hyökkäyskyvyttömäksi. Kaksi saksalaista divisioonaa hyökkäsi Kemijärven–Kantalahden rautatien suunnassa kohti itää ja Suomen 6. mennessä Litsajoelle Neuvostoliiton vastahyökkäyksiin ja huoltovaikeuksiin. Korpisodan mestarit III AK:lla oli nyt vain yksi divisioona, eversti Uno Fagernäsin komentama 3. Joukot menettivät osin taistelukurinsa, ja esiintyi laajaa pakokauhua. Kenraalimajuri Siilasvuo loi armeijakunnalleen taistelujaotuksen, johon kuuluivat ryhmä F (Fagernäsin mukaan), joka koostui divisioonan pääosasta ja eräistä erillisyksiköistä, ja ryhmä J, johon kuului jalkaväkirykmentti 53 ja erillisyksiköitä. Ihan vaikka vaan suomalaisilta kysymällä. Tappiot olivat kammottavat, ja joukon henki oli huono, kun hyökkäys pysähtyi. Joukot olivat Saksan asevoimien jalkaväen eliittiä, mutta sekään ei riittänyt. divisioona etelän suunnasta ensimmäisenä tavoitteenaan Kemijärven–Kantalahden rautatie. divisioonan Saksan XXXVI AK:n johtoon. Ja sinne niitä myös jauhautui. Pelkästään hyttysten määrä oli tehdä monen etelän miehen hulluksi. Se oli edennyt niin ikään noin 30 kilometriä, kun hyökkäys pysähtyi 17.7. Armeijakunnan hyökkäys alkoi 1.7. Hyökkäys AOK loi hyökkäykselleen painopisteen siirtämällä suomalaisen 6. Tämä olisi toki pitänyt olla OKW:n tiedossa jo ennen hyökkäyksen alkua. Ryhmä J:n komentajaksi tuli luonSS-divisioona Nordin komentaja SS-Brigadeführer Karl Demelhuber luonnehti divisioonaansa hyökkäyskyvyttömäksi.. Huolto-olosuhteet eivät mahdollistaneet modernia liikuntasotaa tiettömässä ja vaikeakulkuisessa erämaassa. AOK:n ryhmityksessä pohjoisimpana ollut vuoristoarmeijakunta hyökkäsi jo 29.6. Kuinkas muutenkaan, sillä komeaa nimeä kantanut divisioona oli todellisuudessa vain miehitystehtäviin koulutettu poliisiyksikkö eikä mikään harjoitettu sotatoimiyhtymä. Siihen vielä kaupan päälle saksalaisille täysin oudot ja mille tahansa armeijalle – suomalaisillekin – erittäin vaativat maantieteelliset ja ilmastolliset olot. divisioona ja lisäksi eräitä erillisyksiköitä. Jo ensimmäisen taistelupäivän iltana oli selvää, että hyökkäys oli epäonnistunut
n Hevoskolonna matkalla etulinjaan elokuussa 1941 Kiestingin rintamalla kiskoja pitkin. Kiestingin suunnan taisteluihin osallistui myös heinäkuun lopusta alkaen SS-divisioona Nordin joukkoja, joiden taisteluarvo oli ehkä hiukan parantunut alkukaaoksesta. Se oli 15.8. eteenpäin divisioona J. Huolto-olosuhteet eivät mahdollistaneet modernia liikuntasotaa tiettömässä ja vaikeakulkuisessa erämaassa.. Ryhmä F otti noin 80 kilometriä lähtöasemista sijaitsevan Uhtuan haltuunsa, ja armeijakunnan pohjoisella sivustalla ryhmä J valtasi Kiestingin elokuun alussa ja jatkoi Louheen menevän rautatien suunnassa eteenpäin. 92 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA nollisesti JR 53:n komentaja, everstiluutnantti Johannes Turtola. Divisioona J ryhmittyi puolustukseen syyskuun alussa Tuoppajärven koillispuolella noin 50 kilometrin päässä hyökkäyksen tavoitteesta Louhesta. Divisioonan kärjessä ollut JR 53 joutui mottiin. Ryhmä J:n statusta kohotettiin. Hyökkäyksen jatko estyi puna-armeijan vastahyökkäyksen takia. Yhtymän komentajaksi määrättiin Päämajasta eversti Väinö Palojärvi. Se oli yksinkertaisesti liikaa vaadittu. Tavoitteeseen saakka sekään ei päässyt. Se onnistui vetäytymään mutta ei ennen kuin rykmentin komentaja everstiluutnantti Turtola oli kaatunut taistelussa. AOK:n hyökkäys oli pysähtynyt kaikissa kolmessa suunnassa ja toistaiseksi jähmettynyt kummallakin puolella asemien pitämiseksi, partioinniksi ja tykistötuleksi. Armeijakunta hyökkäsi 1.7., ja se menestyi AOK:n yhtymistä parhaiten
93 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Ilmatuki Norjassa ja Pohjois-Suomessa operoi Saksan ilmavoimien Luftwaffen lentolaivasto 5 kenraalieversti Jürgen Stumpffin komennossa. Massiivisista ilmapommituksista ei ollut kysyn ”Kunhan tulet vähän lähemmäksi, ivan, niin täältä pesee!” Kaksi 7.92 millin MG34-konekivääriä ilmatorjuntalavetilla, Kiestinki, 8.8.1941.. Rovaniemelle ryhmitetyn laivueen osan koko vaihteli pitkin syksyä. Kesällä ja syksyllä 1941 toimi Neuvostoliittoa vastaan pohjoisessa yksi Messerschmitt Bf 109 -hävittäjillä aseistettu hävittäjälaivue, kaksimoottorisilla Messerschmitt 110 -raskailla hävittäjillä lentävä raskashävittäjälentue, Junkers Ju 87 Stuka -syöksypommittajilla aseistettu syöksypommittajalaivue sekä yksi, osan aikaa kaksi, Junkers 88:lla ja Heinkel 111:llä varustettu pommikonelaivue. Suomalaisille yhtymille ilmatukea antoi ensi sijassa syöksypommittajalaivue IV/Lehrgeschwader 1, joka oli hajaryhmitetty Norjan Kirkkoniemeen ja Rovaniemelle kesäkuun puolivälistä alkaen. Lentolaivasto toimi sekä Neuvostoliittoa että Eteläja Keski-Norjasta brittejä vastaan. Luftwaffen lentoyksiköitä siirreltiin tukikohdasta toiseen varsin usein kulloisenkin tarpeen mukaan. Saksan ilmatoiminnan painopiste oli Murmanskin alueella
Mutta sotaonneen ja yhtymänsä taistelukykyyn luottava, eikä välttämättä kaikkein vähiten kunnianhimoinen tai vaatimaton kenraalimajuri Siilasvuo halusi hyökätä Louheen. Nyt lirauteltiin, kun ei ollut lorauttaa. Se, kuinka Wehrmacht kärsisi koko rintaman pituudelta seuraavana talvena idässä, alkaisi arktiksella jo monta kuukautta aikaisemmin. vuoristodivisioonalla, mutta tämä tapahtui vasta lokakuussa. Edellä mainittu raskashävittäjälentue toimi niin ikään Rovaniemeltä käsin lokakuusta 1941 eteenpäin. Erikoisoloihin tottunut, jos kohta myös loppuun ajettu joukko korvattiin täysin pohjolan kammottaviin erämaaoloihin tottumattomalla joukolla, ja talvi oli jo ovella. 94 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA mys; laivueen määrävahvuus oli 36 syöksypommittajaa ja rivija taisteluvahvuus useimmiten vähemmän. Luftwaffe perusti elokuussa Kiestinkiin niin sanotun työkentän, johon tukeutui satunnaisesti pieniä Luftwaffen osastoja. Saksan sodanjohdolle – siis käytännössä yhä enemmän Adolf Hitlerillekin – oli viimein valjennut, että pohjoisella rintamalla ei päästäisi tavoitteeseen. Pohjois-Suomen sotanäyttämöllä maasto ei suosinut panssarivaunujen käyttöä, ja AOK:hon kuuluikin vain kaksi panssarivaunupataljoonaa, molemmat XXXVI armeijakunnan johdossa. AOK:n taisteluarvo ei käytännössä kasvanut. Asemasota oli alkanut pohjoisessakin.. Hän vaati lokakuun alussa von Falkenhorstilta hyökkäystehtävää. Sekin suurten saksalaisten sotateoreetikkojen von Moltken, von Clausewitzin ja von Scharnhorstin oppien vastaisesti. Silloin oli jo myöhäistä. Kalustosta melko suuri osa oli ranskalaisperäisiä sotasaalisvaunuja. Kuvan vaunut ovat kuitenkin saksalaisia ”panssari-kolmosia” PzKpfw-III. Se jopa heikkeni. Hän sai lopulta yhden mutta vaihtoperiaatteella: taisteluissa kulunut 2. Hitler kielsi AOK:ta hyökkäämästä ja harkitsi hetken aikaa jopa joukkojen vetämistä takaisin lähtöasemiinsa. Kenraalieversti von Falkenhorst vaati OKW:lta kahta lisädivisioonaa. vuoristodivisioona korvattiin 6. Ja sai sen myös. Se kestäisi pidempään ja olisi kovempaa vielä lyhenevässä päivässä. Sen tajusi syksyllä 1941 jokainen saksalaisen yleisesikuntakoulutuksen saanut sotilas. Politiikkaa ja diplomatiaa… Sota on instrumentti. PANSSARITAISTELUA KIESTINGIN ITÄPUOLELLA 1941. Senhän jo von Clausewitz preussilaisilleen opetti. Politiikan väline. Instrumentti oli riittämätön, ja pian politiikkakin astuisi taas taistelukentälle likaisella saappaallaan
Vuonna 1941 ja alkuvuonna 1942 pääosa länsiavusta kulki pohjoista reittiä pitkin. n Länsivallat toimittivat toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitolle muun muassa noin 18 000 lentokonetta. Jätetään jossittelu poikaporukoille olutkolpakoiden ääreen, niin hauskaa kuin se onkin. päivänä Siilasvuo ryhtyi hidastamaan hyökkäystä muun muassa lähettämällä osia hyökkäävistä joukoistaan selustaan linnoitustöihin. Koska Suomen ja Saksan sodanjohdot olivat asiasta samoilla linjoilla – joskin eri syistä – AOK keskeytti hyökkäyksen Louheen 17.11., ja joukot alkoivat kaivautua puolustusasemiin. Lisäksi amerikkalaisten arvioiden mukaan Neuvostoliiton sodanaikainen lentokoneja panssarivaunutuotanto olisi jäänyt puoleen nyt toteutuneesta ilman lännen raaka-aine-, koneja laitetoimituksia. Kaikki oli valunut lumeen peittyvään korpeen. Materiaali toimitettiin meritse Neuvostoliittoon kolmea reittiä: Tyynenmeren, Persianlahden ja pohjoisen kautta. Suomen Sotilas ei ryhdy arvioimaan, mitä itärintaman sodankäynnin kannalta olisi seurannut, mikäli Murmanskin rautatie olisi saatu pysyvästi poikki syksyllä 1941. TS Virallisesti hyökkäyksen tarkoitus oli AOK:n eteläsiiven puolustusasemien varmistaminen, mutta oikeasti sen tavoitteena oli Murmanskin rautatien katkaiseminen Louhessa. Tätä taustaa vasten on nähtävä aivan luonnollisena, että Yhdysvallat vaati Suomea keskeyttämään hyökkäyksen, joka onnistuessaan olisi katkaissut Murmanskin rautatien. Mutta Tyynenmeren ja Persianlahden reitit tulivat täysipainoisesti käyttöön vasta loppuvuonna 1942. Se pelasti puna-armeijan ja työläisten ihannevaltion – maailman historian kenties verisimmän sosialistisen hirmuvallan. Siilasvuo esitti Päämajalle lisäjoukkojen saamista käyttöönsä. Yhdysvallat ja Iso-Britannia toimittivat massiivisia määriä aseita ja muita tarvikkeita Neuvostoliitolle heinäkuusta 1941 alkaen. Marraskuun 11. Ne ratkaisivat toisen maailmansodan. Diplomatia ja politiikka selättivät syksyllä 1941 sotatoimet pohjolassa. Se ratkaisi sodan idässä jo ennen Yhdysvaltojen liittymistä sotaan. Nyt se kinostui tiukasti umpeen. Saksalaiset katsoivat tämän tapahtuneen poliittisista syistä, mikä lienee ollut aivan oikea arvio. Lopullisesti. Oliko se merkityksellistä. Hyökkäys alkoi marraskuun alussa ja eteni toki hitaasti mutta eteni kuitenkin. Sodanaikaisista materiaalitoimituksista Tyynenmeren kautta kulki hieman vajaa puolet, Persianlahden kautta hieman yli neljäsosa ja pohjoista reittiä pitkin hieman vajaa neljäsosa. Näistä Hawker Hurricaneja oli 2 952 kappaletta.. Sen sijaan hän sai Mannerheimilta toivomuksen hyökkäyksen keskeyttämisestä. Lokakuun lopussa Yhdysvallat oli lähettänyt Suomelle nootin, jossa vaadittiin Suomea lopettamaan hyökkäys Neuvostoliittoon. Toimitetut noin 18 000 lentokonetta ja noin 20 000 panssariajoneuvoa edustivat ehkä 15 % Neuvostoliiton sodan ajan tuotannosta. Niitä hän ei saanut. n Konekivääri ampuu, Kiestinki, Louhi, marraskuu 1941. Rataa rakennettiin ja olisi voitu rakentaa taaemmaskin. Sitä ei pysäyttänyt neuvostoarmeijan puolustus. Historian ovi oli ollut hetken auki. Olisiko se riittänyt. Kenties, mutta operaatiokarttojen ja vihreän veran ääressä ei saisi koskaan unohtaa sotataloutta, resursseja ja huoltoa. Ylipäällikkö ei tietenkään siinä tilanteessa voinut käskeä, koska Siilasvuon yhtymä oli alistettu Saksan armeijalle. Tai jos olikin, niin pian politiikan sormi puuttuisi peliin. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 95 Länsivaltojen materiaalituki Neuvostoliitolle Ratkaisi sodan! R atkaistiinko sota väärällä päätöksellä hyökätä kohti Kiovaa elokuussa 1941 vai oliko koko Barbarossa alun alkaen tuomittu tuhoutumaan. Strateginen tavoite, joka oli varmasti koko sodan kannalta periaatteessa oikea, mutta voimaa ei ollut. Neuvostoliitto ei olisi kestänyt ilman lännen materiaaliapua. Jälkimmäinen suuntautui Yhdysvalloista ja Britanniasta Murmanskin ja Arkangelin satamiin, josta materiaali jatkoi rautateitse varikoille ja käyttäjille. Ainakin noin 500 000 toimitettua moottoriajoneuvoa ja noin 2 000 veturia mekanisoivat Neuvostoliiton logistiikan, millä oli taisteluvälineitä isompi merkitys. Se myös vapautti Neuvostoliiton sotataloutta panostamaan aseisiin, kun logistiikka saatiin apuna. Asemasota oli alkanut pohjoisessakin. Samanlaisen toivomuksen Mannerheim lähetti myös AOK:lle. Materiaaliavun merkityksestä itärintaman sotatoimien lopputuloksen kannalta on kiistelty näihin päiviin asti. Olisiko sitä edes saatu. Yhdysvallat ratkaisi toisen maailmansodan ja voitti sen. Lisäksi kokonaisuuden kannalta pieniä materiaalimääriä toimitettiin Välimeren kautta Mustanmeren satamiin syksyn 1943 jälkeen
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Laivastojoukkoihin kuuluivat vuonna 1941 rannikkolaivasto, erillinen laivasto-osasto, sukellusvenelaivue ja Helsingin laivastoasema. . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. 96 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA HYÖKKÄYS MERELLÄ Sotiemme aikana Merivoimat jakautui laivastojoukkoihin ja rannikkojoukkoihin
Miinoilla kyettiin estämään vastapuolelta merialueiden käyttö; toki se estyi samalla omiltakin. Prikaatit olivat aluevastuullisia yhtymiä, jotka oli ryhmitetty koko etelärannikkomme laajuudelta aina itärajalta Vaasaan. Uppoumaltaan 350–400 tonnin alukset oli aseistettu kahdella joko 75 millin (Turunmaa ja Karjala) tai 102 millin (Uusimaa ja Hämeenmaa) tykillä, yhdellä 40 millin tykillä (Uusimaa ja Hämeenmaa) ja muutamalla 20 millin ilmatorjuntatykillä. Suomella oli tässä toiminnassa tukeuttamisen lisäksi toinenkin rooli: sukellusvenelaivueen komentaja, komentajakapteeni Kivikuru antoi Suomen isojen sukellusveneiden Vetehisen, Vesihiiden ja Iku-Turson päälliköille käskyn lastata 20 miinaa per vene ja käydä laskemassa ne kolmeen eri paikkaan Leningradin ja Tallinnan välisellä rannikkoväylällä. Yhtymien ilmatorjuntakapasiteetti oli heikko. Veneet lähtivät illalla 21.6. 97 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA R annikkolaivastoon kuuluivat panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen, tykkiveneet Turunmaa, Karjala, Uusimaa ja Hämeenmaa, miinalaivat Louhi ja Poseidon sekä yksi miinavene, kuusi vartiomoottorivenettä ja 12 miinanraivaajaa. Suomen merivoimilla oli neljä entistä tsaarin ajan Venäjän merivoimien tykkivenettä, Turunmaa ja Karjala, Uusimaa ja Hämeenmaa. Niihin kuului linnakkeita kiinteine rannikkotykistöpattereineen, jalkaväkija muita torjuntayksiköitä ja veneluokan aluksilla varustettuja, merikuljetusja auttavasti miinanlaskukykyisiä venelaivueita. Kuusi saksalaista miinalaivaa lähti tehtävään Porkkalan ja Turun saaristossa sijainneista tukeutumispaikoista. aamulla kolme päivää ennen jatkosodan alkamista. Veneissä oli miinakiskot (kapasiteetti 12 miinaa) ja raivausvarustus. Rannikkojoukkoihin kuului liikekannallepanon jälkeen seitsemän rannikkoprikaatia, joilla ei ollut vakiokokoonpanoa. Loviisan ja Porvoon saaristosta ja tekivät työnsä 22.6. Ensimmäiset miinoitteet ilmestyivät Suomenlahden suulle ja Porkkalan kapeikkoon. Joukkojen ryhmityksen ja asevaikutuksen osalta rannikolle jäi toki katvealueita satamien ja rannikkokaupunkien väliin. Toisin kuin usein tavataan väittää miina ei ole yksin puolustusase. Bengtskärin ja Somerin taisteluissa vuosina 1941–42 ja ottivat osaa Viipurinlahden taisteluihin kesällä 1944. Ne selvisivät sodasta ja poistettiin käytöstä vuonna 1952.. Veneissä oli noin 60 hengen miehistö, ja niitä puski eteenpäin hiiltä polttava sylinterihöyrymoottori maksimissaan 15 solmun nopeudella. Miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti laskivat 26.6., kun Suomen ja Neuvostoliiton vihollisuudet olivat virallisesti aln Hämeenmaa-luokan tykkivene. Maailman miinoitetuin meri Merimiinoista tuli Suomenlahden kaltaisella kapealla merialueella merisodan tärkein ase. Rannikkolaivaston johdossa oli niin ikään Turun laivastoasema. Tykkiveneet kunnostautuivat mm. Saksa aloitti Baltian rannikoitten miinoittamisen jo joitakin päiviä ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon estääkseen Neuvostoliiton rannikkomeriliikenteen. Sukellusvenelaivueeseen kuului viisi venettä: Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso, Vesikko ja Saukko sekä emälaiva, jäänmurtaja Sisu. Erilliseen laivasto-osastoon kuului kuusi moottoritorpedovenettä, kahdeksan vartiomoottorivenettä, joista neljä oli aseistettu torpedoilla, miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti, neljä miinavenettä ja 10 moottoriveneraivaajaa. Toisessa maailmansodassa miinat olivat syynä valtaosaan Suomenlahdella uponneista aluksista. Suomenlahdella merimiinoitus alkoi 21.–22.6.1941 välisenä yönä. Rannikkolaivaston saattajalaivueeseen kuului viisi saattajaa ja kuusi aseistettua jäänmurtajaa. On se toki sitäkin ja vieläpä hyvä sellainen, mutta myös hyökkäysase
Lisää laskettiin sodan vanhentuessa, ja niihin ajoi yhä useampia aluksia. Neuvostoliitto aloitti merimiinoitukset yöllä 22.–23.6. Risteilijä pääsi nilkuttamaan Kronstadtiin, mutta se ei enää toisen maailmansodan aikana purjehtinut. 98 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA kaneet, ja sitä seuraavana yönä Kipinolan ja Kuolemajärven miinoitteet Hankoniemen edustalle ja pari yötä myöhemmin uuden miinoitteen Tallinnan ja Leningradin välille. Saartorengas ei puolustajan joukoilla ollut enää murrettavissa, joten Neuvostoliiton sodanjohto päätti evakuoida kaupungin meritse – ei asukkaita tietenkään vaan joukot ja Viron puoluejohdon. Niiden tarkoitus oli ensisijaisesti estää hyökkääjän pääsy meritse Suomenlahden pohjukkaan. Tuho alkaa Ensimmäiset miinojen uhrit Suomenlahdella syntyivät aamuyöllä 23.6., kun punalaivaston lounaasta koilliseen ajava alusosasto ajoi Hiidenmaan ja Hankoniemen välillä saksalaisten laskemiin miinoihin. Jälkimmäistä suomalaiset ja saksalaiset täydensivät heinäkuun lopun ja elokuun kuluessa siten, että miinoitteesta muodostui Jumindan miinasulku. Kuljetusaluksina oli 29 rahtija muuta laivaluokan alusta ja nen Vartiomoottorivene Ulko-Tammion edustalla, ilmatorjuntatykki Bofors.. Tallinnan evakuointi Saksan maavoimien pohjoinen armeijaryhmä hyökkäsi ja eteni nopeasti itärintaman pohjoisosalla Baltiassa ja operaatio Barbarossan alun jälkeen saavutti noin puolessatoista kuukaudessa Suomenlahden rannikon Tallinnan itäpuolella elokuun 1941 alkupuolella. Yksi hävittäjä vajosi Ahdin valtakuntaan ja raskas risteilijä Maksim Gorki menetti keulansa. Tallinna lähiympäristöineen ja aluetta puolustavine puna-armeijan joukkoineen jäi saarroksiin. Tallinnan merievakuointi alkoi 28.8.1941. Kaikkiaan hieman yli sadan sota-aluksen joukkoon kuului hävittäjiä, korvetteja, tykkiveneitä, vartioveneitä, miinanraivaajia, muutama sukellusvene ja miinalaiva. Loppu räjäytettiin, upotettiin satama-altaisiin tai tärveltiin muilla tavoin. On arvioitu, että parin viikon päästä operaatio Barbarossan aloituksesta Suomenlahteen oli laskettu hieman yli 7 000 miinaa ja räjähtävää raivausestettä. Evakuointilaivastosta muodostettiin neljä erillistä saattuetta, jotka lähtivät Tallinnasta keskipäivän ja kello 16:n välillä. Saattueiden oli tarkoitus purjehtia suorinta reittiä Kronstadtiin ja Leningradiin. Sotamateriaali, joka aluksiin mahtui ja mikä ehdittiin lastaamaan, otettiin mukaan. Operaatiota johti vara-amiraali Tributs risteilijä Kirovilta
Sukellusveneidemme laskemiin miinoihin on arvioitu ajaneen ainakin viisi alusta. Luokkaan kuuluivat lisäksi Vesihiisi ja Iku-Turso. Veneet oli aseistettu neljällä torpedoputkella sekä 76 ja 20 millin tykeillä. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Aluksiin mahtui kuusi torpedoa tai 20 miinaa. 99 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA VETEHINEN-LUOKAN SUKELLUSVENE PINTAKULUSSA. Kolmesta sukellusveneestä kukin upotti vuonna 1942 neuvostoliittolaisen sukellusveneen Ahvenanmaan vesillä. Huippunopeus oli 13/8 solmua (pinnalla/sukelluksissa). Uppoumaltaan 490/720 tonnin (pinnalla/sukelluksissa) alukset laskettiin vesille Turussa 1930– 31. Miehistövahvuus oli 30, ja turvallinen maksimi sukellussyvyys 75 metriä. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Veneet selvisivät sodasta ja poistettiin käytöstä vuonna 1946
Saksalaiset moottoritorpedoveneet ajoivat ulos Suomenlinnan tukikohdasta ja iskivät neuvostomuodostelman kimppuun. Muita seurasi parin päivän aikajaksolla. Pienemmistä kuljetusaluksista upposi yhdeksän, samoin kuin viitisentoista sotalaivaa: viisi hävittäjää, kaksi korvettia, kaksi sukellusvenettä ja joitakin vartioveneitä ja miinanraivaajia. Tributs käski osaston seis ja miinanraivaajiensa avata väylä miinoitteiden läpi. n Laivaston komentaja vuosina 1940–45, kontra-amiraali (hyökkäysvaiheessa kommodori) Eero Rahola. Saksalaiset ja suomalaiset miinalaivat olivat täydentäneet Jumindan miinoitetta vielä Tallinnan saarroksiin joutumisen jälkeenkin. On arvioitu, että ihmishenkiä olisi menetetty noin 6 000, mikä on varsin vähän ottaen huomioon upotettujen alusten määrän. Joka tapauksessa neuvostoliittolaisia aluksia alkoi törmäillä miinoihin. Evakuointilaivaston matka jatkui, ja aamulla Luftwaffe iski toistamiseen alusosaston niskaan. Kuolema merellä Rytäkkään iskivät puoli seitsemästä eteenpäin saksalaiset syöksypommittajat, jotka aiheuttivat pahaa jälkeä etenkin heikosti väistelykykyisten kuljetusalusten joukossa. Kolme muuta oli ajettu rantaan Suursaaressa uppoamisen estämiseksi. Aamuun mennessä punalaivaston miinanraivaajat olivat saaneet raivattua Jumindan sulkuun jonkunlaisen väylän – tosin sekään ei käynyt ilmaiseksi, muutama miinanraivaajakin oli yöllä tuhoutunut miinoihin. Se ei yltänyt vaikutukseen. Noin kello 18 evakuointilaivaston kärki ajoi Jumindan niemen edustalla olevaan merimiinasulkuun. Inhimillisesti katastrofi jäi paljon pienemmäksi kuin Itämerellä talvella 1944–1945 näyteltävä tragedia, jossa hyökkääjä ja suunta oli toinen. Ajatteliko Tributs, että läpi vaan, kyllä se onnistuu. Pimeän laskeutuminen suojasi alukset toistaiseksi mustaristisiltä lentokoneilta. Ne upottivat torpedoilla erään ampumatarvikkeilla lastatun moottorikuunarin. Matkalle oli uponnut 25 laivaluokan 29 kuljetusaluksesta. Päivän kuluessa saattue pääsi Leningradin alueelta toimivien punaisten ilmavoimien hävittäjien kantamalle, mikä vähensi Luftwaffen hyökkäystehoa. Neljän evakuointisaattueen välit kuroutuivat umpeen, ja koko evakuointilaivasto oli enemmän tai vähemmän yhtenä viitisentoista meripeninkulmaa pitkänä muodostelmana. Vain yksi pääsi Kronstadtiin, sekin vaurioituneena. Punalaivaston risteilijä ja hävittäjät torjuivat hyökkäyksen raivokkaalla tykkitulella. Yliarvioiko hän käytössään olevan miinanraivausvoiman kapasiteetin. Suomen merivoimien kapteeniluutnantti Holger Carring ajoi Pirttisaaresta ulos neljällä vartiomoottoriveneellä. Oliko Neuvostoliiton tiedustelulta jäänyt huomaamatta Jumindan sulun laskeminen, joka oli kestänyt pitkään. 100 lisenkymmentä pienempää alusta. Alla: Operaatio Nordwind 13.9.1941. Ensimmäiset evakuointilaivaston jäljellä olevat alukset pääsivät Kronstadtiin illalla. Saksalainen kenttätykistöpatteristo avasi Jumindan niemeltä tulen. Alus toisensa jälkeen painui Suomenlahden pohjaan. Panssarilaiva Väinämöiseltä otetussa kuvassa näkyy sisaralus Ilmarinen, jonka kummallakin puolella purjehtii vartiomoottorivene.
SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 101 Tallinnasta Leningradiin pääsi meritse 18 000 puna-armeijan sotilasta, millä oli jatkossa merkitystä Leningradin puolustuksen kannalta. Osasto lähti Utöstä 13.9. Käännöksen aikana panssarilaiva Ilmarisen pohjan alla räjähti kerran, toisenkin. Jäänmurtajat tuottivat mustaa savuverhoa helpottaakseen osaston havaitsemista. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Suojueen vartiomoottoriveneet pelastivat 132. Operaatio Nordwind Tallinnan evakuoinnin jälkeen Baltia päätyi nopeasti Saksan armeijan haltuun. Saksalaiset troolarit pudottivat joitakin syvyyspommeja kuvittelemiensa neuvostoliittolaisten sukellusveneiden niskaan. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu kummalliselta, että osastoon ei kuulunut yhtään miinanraivaajaa. Seitsemän minuuttia Itämerellä Seitsemän minuutin päästä räjähdyksistä alus katosi perä edellä aaltoihin vieden mukanaan 271 merisotilasta. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Vain Viron saarilla, Hiidenmaalla, Saarenmaalla ja Muhussa oli vielä puna-armeijan noin 25 000 sotilaan voimaryhmä, ja Saksan aikomus oli tehdä maihinnousu saarille mantereelta käsin 14.9.1941. n Syvyyspommi räjähtää sen pudottaneen aluksen vanavedessä. Tarkoitus oli purjehtia pohjoisesta kohti Hiidenmaata, antaa puolustajan havaita osasto ja kääntyä takaisin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta toisessa maailmansodassa, kun syvyyspommitettiin olemattomia kohteita. kello 17.50 ja suuntasi etelään. Radiohiljaisuutta ei noudatettu, vaan Ilmarinen kävi Turun radioaseman kanssa vilkasta radioliikennettä; olihan tarkoitus, että neuvostoliittolaiset havaitsisivat osaston. Parissa minuutissa panssarilaiva kaatui vasemmalle kyljelleen, ja hetken päästä aluksen köli osoitti kohti taivasta. Pohjoiseen harhautusosastoon osallistui myös Suomen merivoimien aluksia, ja osastoa komensi Suomen laivastojoukkojen komentaja, kommodori Eero Rahola. Maihinnousua edeltävänä iltana Saksan merivoimat teki harhautusoperaation kolmella eri alusosastolla. Hetken päästä operaatio keskeytettiin, ja osasto palasi Utöhön. Kello 20.30 alusosaston kärki ryhtyi suunnitellusti muuttamaan kurssiaan oikealle. Tallinnan evakuointi merkitsi tappioineen kuitenkin melkoista suoneniskua Neuvostoliiton merikuljetuskyvylle Suomenlahdella. Operaatio Nordwindiin osallistui 17 alusta Suomen ja Saksan merivoimista: panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen, neljä vartiomoottorivenettä, kolme aseistettua jäänmurtajaa, saksalainen miinalaiva, pari hinaajaa ja viisi aseistettua troolaria. n Miinalaiva Louhi ja sukellusvene Vesikko
Torpedot menivät ohi, mutta torpedovene Syöksy pudotti aluksen keulan eteen pari syvyyspommia, jotka räjähtivät aluksen alla ja upottivat sen. Suomalaiset luonnollisesti havaitsivat ensimmäiset saattueet mutta eivät osanneet arvioida, että koko Hangon tukikohdan tyhjentäminen oli käynnissä. Tämä oli samalla Merivoimien vuoden 1941 purjehduskauden viimeinen miinanlasku. Pitkään oli epävarmaa, olivatko Ilmarisen upottaneet miinat omia vai vihollisen. Koko keulaosa komentosiltarakennelmineen ja etummaisine tykkitorneineen on tuhoutunut 1 000 kilon pommin ja ammusvaraston räjähdyksessä.. Yhdessä tapauksessa suomalaiset ja saksalaiset sota-alukset avasivat erehdyksessä tulen toisiaan vastaan, onneksi ilman vaikutusta. Moottoritorpedoveneemme tulivat osoittautumaan miinoittavien alusten jälkeen tehokkaimmiksi sota-aluksiksemme. Evakuointi onnistui Suomalaiset sukellusveneet ja tykkiveneet hyökkäsivät paria evakuointisaattuetta vastaan ilman menestystä. oli kolme torpedovenettä väijymässä Tallinnan itäpuolella Neuvostoliiton rannikkoväylän liikennettä. Neuvostolaivaston vartioveneet pelastivat osan aluksen matkustajista, mutta viitisensataa jäi saksalaisten sotavangiksi, kun alus ajelehti maihin Viron rannikolla. Stalin antoi 25.10. käskyn tukikohdan evakuoimisesta. Ensin mainittu nostettiin seuraavana n Punalaivaston taistelulaiva Marat kesällä 1942. Heinäkuun 6. 102 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA On arvioitu, että kaksi miinaa oli takertunut Ilmarisen suojaraivausparavaaniin, ja toimintahäiriö paravaanissa aiheutti laitteen taipumisen aluksen runkoa vasten. Viimeisestä evakuointisaattueesta, joka purjehti Hangosta Kronstadtiin 2.–3.12, upotti Mäkiluodon järeä patteri yhden pienen aluksen. Miinoihin tuhoutui kaksi hävittäjää, kaksi sukellusvenettä ja yksi miinanraivaaja ja vartiovene. Itämeren laivaston raskas kuljetusaluskalusto oli pääosin menetetty Tallinnan evakuoinnin yhteydessä, joten Hangon evakuointi tehtiin kaikkiaan seitsemänä eri kuljetuseränä ja pääosin sota-aluksilla. Aamulla 14.11. Osa saattueista suunnattiin hyvinkin läheltä Suomen rannikkoa, jossa miinavaaran nähtiin olevan ulompia vesiä vähäisemmän. Toimenpide oli esimerkki siitä, että miinasodankäynti ei todellakaan aina ole luonteeltaan pelkästään passiivista. ja viimeinen 30.11.–3.12. Noin 5 000 jäi matkalle. Muutama saattueeseen kuulunut pieni alus oli palannut takaisin Kronstadtiin mukanaan uponneista aluksista pelastettua miehistöä. Yöllä 19.–20.7. Tuhon täydensi Mäkiluodon järeän kranaatin osuma. Koiviston saariston valtauksessa Merivoimat kärsi tappioita marraskuussa: kuljetusalus Porkkala ja miinavene Paukku ajoivat miinoihin ja upposivat. Jälkikäteen on helppo kysyä, miksi Merivoimien kallisarvoisimpia aluksia käytettiin toisarvoiseen operaatioon ja miksi siihen ei varattu miinanraivaajia. Kuljetuskyvyltään parhaat käytössä olleet alukset olivat kaksi isoa ja kolme pientä matkustajalaivaa ja kaksi miinalaivaa. Käännösliikkeen aiheuttama rasitus painoi miinat aluksen runkoa ja pohjaa vasten, mikä aiheutti miinojen räjähtämisen. Hävittäjä joutui väistämään suomalaisten laukaisemia torpedoja, ja muut veneet saivat Vinhan hinattua turvallisemmille vesille. Yksittäisiä taistelutoimia Sukellusvene Vesikko upotti Suursaaren itäpuolella neuvostoliittolaisen kuljetusaluksen 3.7. Torpedovene Syöksy oli jälleen asialla Suomenlahden itäosissa syyskuussa, kun se upotti kahdessa eri taistelussa tällä kertaa pääaseillaan pienen rahtilaivan Koiviston vesillä ja miinanraivaajan Suursaaren itärannikolla. Sääja näkyvyysolosuhteet eivät suosineet, ja muutama laukaistu torpedo meni ohi. Seuraava Hankoa kohti suuntaava evakuointisaattue ajoi tähän venäläisten ennalta havaitsemattomaan Seesjärvi-miinoitteeseen yöllä 13.–14.11. Jälleen miinat olivat useimmissa tapauksissa syynä. ja onnistui irtautumaan vihollisen vartioveneiden syvyyspommituksesta. Hangon evakuointi Suomenlahden etelärannikon joutuminen Saksan haltuun tarkoitti, että Neuvostoliitolle kävi hankalaksi ylläpitää ja huoltaa vajaan 30 000 sotilaan vahvuista Hankoniemen tukikohtaansa. päivänä kaksi moottoritorpedovenettämme hyökkäsi Hankoniemen vesillä erästä neuvostoliittolaista purjerahtialusta vastaan. Kaikkiaan noin 23 000 neuvostosotilasta pääsi Hangosta Kronstadtiin. Miinalaivat Riilahti ja Ruotsinsalmi laskivat Helsingin kaakkoispuolelle uuden merimiinoitteen 12.11. Kaikkiaan Neuvostoliitto menetti kuljetuksissa kolme hävittäjää, kaksi miinanraivaajaa, kaksi sukellusvenettä, kaksi matkustajalaivaa ja joitakin pieniä aluksia. Nykykäsityksen mukaan kyseessä oli neuvostoliittolaisten kevyillä aluksilla ja lentokoneilla heinäkuun lopussa ja elokuun alussa laskema miinoite, jota siihen asti ei oltu havaittu. Saattueet aikataulutettiin siten, että reittiosuus Hanko–Suursaari purjehdittiin pimeän vallitessa. Iso matkustaja-alus, Josef Stalin, ajoi Porkkalan kapeikossa useaan miinaan ja jäi tuuliajolle. Nämä palasivat myöhemmin Hankoon ei-vapaaehtoisiin raivaus-, korjausja siivoustehtäviin. Ensimmäinen evakuointi tapahtui 30.10–3.11. Suomen merivoimat oli menettänyt toisen tulivoimaisimmista aluksistaan täysin turhassa operaatiossa. Neuvostoliittolaiset eivät edes havainneet osastoa, kuten tarkoitus oli ollut. Hankoon kiinnitti vain miinalaiva Ural ja yksi vartiovene. Punalaivaston hävittäjä hyökkäsi torpedoveneiden kimppuun aamunkoitteessa ja ampui torpedovene Vinhan liikuntakyvyttömäksi
Ahvenanmaan rannikkopuolustus oli yksi peruste panssarilaivojen rakentamispäätökselle vuonna 1927. Esimerkiksi taistelulaiva Marat, jonka keulaosa oli tuhoutunut ilmahyökkäyksessä ja joka oli uponnut sataman matalaan veteen siten, että kansi jäi vedenpinnan yläpuolelle, otti yhdeksällä jäljellä olevalla järeällä tykillään osaa Leningradin puolustukseen jatkossakin. Kesällä 1942 neuvostolaivasto lähetti kolmessa aallossa yhteensä 36 sukellusvenettä Suomenlahdelle ja Itämerelle iskemään Saksan, Suomen ja Ruotsin merenkulkua vastaan.. Saksan ilmavoimat oli syyskuussa vaurioittanut liikuntakyvyttömiksi neuvostolaivaston raskaimmat yksiköt. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Kolikon kääntöpuolella merikelpoisuus ei ollut kaksinen: aluksia ei oltu tarkoitettu avomerillä purjehtiviksi sotalaivoiksi vaan käytännössä liikkuviksi rannikkopattereiksi, joilla voitiin luoda rannikonpuolustuksen painopistettä. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 103 PANSSARILAIVA VÄINÄMÖINEN HEINÄKUUSSA 1941. Dieselmoottorit käyttivät sähkögeneraattoreita, jotka pyörittivät alusten kahta potkuria. Mutta ei kuitenkaan taistelukyvyttömiksi. Uppoumaltaan 3 900 tonnin alukset oli aseistettu neljällä 254 millin tykillä kahdessa kaksoistornissa, kahdeksalla 105-millisellä niin ikään kaksoistorneissa, neljällä 40ja kahdella 20-millisellä. Panssarilaivoissa oli dieselsähköinen voimalaite. Tuohon aikaan ratkaisu oli ainutlaatuinen. Alusten sanottiin olevan kokoonsa nähden raskaimmin aseistetut sotalaivat koko maailmassa. Huippunopeus oli 15 solmua, ja sodanaikainen miehistövahvuus noin 400. Väinämöinen selvisi sodasta mutta luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon vuonna 1947. Väinämöinen ja sisaraluksensa Ilmarinen laskettiin vesille vuonna 1931 ja otettiin palveluskäyttöön 1934. Saarto jatkui purjehduskauteen 1944, lukuun ottamatta sukellusveneitä ja kevyitä laivastovoimia. Sotavuoden loppu Vuoden 1941 loppuun mennessä oli Neuvostoliiton Itämeren laivasto saarrettu tukikohtaansa Kronstadtiin Suomenlahden pohjukkaan. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G keväänä ja kunnostettiin myöhemmin palveluskelpoiseksi
104 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Mannerheim pitää katselmusta ruotsalaisille vapaaehtoisille Hangossa 14.12.1941. Organisaatiossa se kuului Neuvostoliiton Itämeren laivaston johtoon. Hankoniemi oli luovutettu talvisodan seurauksena Neuvostoliitolle vuokra-alueeksi. Vuokra-alueen komentajana toimi maaliskuusta 1941 alkaen kenraalimajuri, myöhemmin kenraaliluutnantti Sergei Kabanov. HANGON VAPAUTUS. Vuoden lopulla miehittäjälle tuli hyinen lähtö
105 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA
Äskeisenkaltainen kaappaushyökkäys ei koskaan toteutunut. Sen tärkeimpinä osina olivat kolme jalkaväkirykmenttiä ja panssarivaunupataljoona. Jatkosodan alun jälkeen siitä puolet siirrettiin Baltiaan. erillinen jalkaväkiprikaati, joka oli normaalia prikaatia vahvempi ja käytännössä taisteluarvoltaan suunnilleen aikakauden neuvostodivisioonaan verrattava yhtymä. Jalkaväkitaisteluvoimaa Hankoniemellä oli 8. Kolmannella oli 100-millinen kalusto. Hankoniemi muodosti Suomelle mahdollisen selustahyökkäysuhan. Piikki lihassa Neuvostoliitolla oli Hangon tukikohdassa kolme rautatietykistöpatteria, yksi kolmeputkinen 12-tuumainen eli 305-millinen ja toinen neliputkinen 180-millinen. Kun Viro romahti ja toinenkin panssarilaiva upposi, suunnitelma osoittautui pelkäksi unelmoinniksi. Se oli kuin peilikuva sille, mitä Suomi ja Viro olivat salassa suunnitelleet ja minkä perusteella Suomi oli käyttänyt valtavasti resursseja laivasto-ohjelmaansa. Neuvostotukikohtaan tukeutui myös tusinan verran vartioja moottoritorpedoveneitä ja joitakin sukellusvenein Kuvassa Morgonlandetin piilotulenjohtaja ja Bengtskärin puolustuskeskuksen päällikkö, luutnantti Fred Luther. Neuvostoliitto rakensi Täcktomiin lentotukikohdan, johon tukeutui yksi Neuvostoliiton merivoimien ilmavoimien hävittäjärykmentti. 106 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA. Neuvostoliittohan painosti Suomea myöntämään rautateitse läpikulun Hankoniemelle heinäkuussa 1940. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA H ankoniemi ja kesäkuusta 1940 alkaen Viron rannikolla sijaitseva Osmussaari muodostivat tykistösulun, jonka tehtävä oli Suomenlahden sulkeminen. . Silti Hankoniemi oli otettava huomioon, ja se sitoi kesällä ja syksyllä 1941 Suomen voimia. Suomenlahden etelärannikon Osmussaaressa Neuvostoliitolla oli neljä 180-millistä ja kolme 130-millistä tykkiä. Ne olivat painostava aikoja ja tekevät helpoksi ymmärtää Suomen halun hakea apua mistä vain sitä saisi Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Suomen johto näki välirauhankin aikana uhkana pääkaupunkiseutua vastaan tehtävän kolmisuuntaisen hyökkäyksen, joka olisi suuntautunut itärajalta, Hankoniemeltä ja äskeisten välille avainkohtiin rautateille pysähtyneistä sotilasjunista käsin. Rannikonpuolustukseen kuului lisäksi 14 kiinteätä rannikkotykistöpatteria kalustoinaan 130, 100 ja 45 mm:n tykit
Ryhmän komentajana toimi 17. rannikkoprikaati, Maavoimilta alistettu 17. Toimintaa tukivat Turun saaristoon ryhmitetty Merivoimien rannikkolaivasto ja Ilmavoimien lentolaivue 6 ja ajoittain lentolaivue 32. divisioona ja eräitä erillisyksiköitä. Vuokra-alueen miehistövahvuus oli noin 27 000. Käymisen arvoinen matkakohde tänä päivänäkin. Ensin mainittu laivue oli alistettu Merivoimien johtoon. tä. Suomen liityttyä sotaan kolme päivää myöhemmin vuokra-alueeseen liittyvät sotatoimet muodostuivat asemasodaksi, tykistötuleksi partioinniksi ja satunnaisiksi tiedusteluluonteisikn Hankoniemen vuokra-alue linnoitteineen. divisioonan komentaja, eversti Aarne Snellman. 107 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA BENGTSKÄR MAJAKOINEEN. Ryhmä oli Merivoimien komentajan johdossa, ja siihen kuului aluksi rannikkojoukkojen 4. Suomi keskitti 18.6.1941 alkaneen liikekannallepanon seurauksena Hankoniemeä vastaan Hangon ryhmän. Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan alkamispäivänä Suomi katkaisi Hangon vuokra-alueelle johtavat maaliikenneyhteydet. Unohdettu rintama Hangosta mantereen puolella Hangon ryhmän joukot ryhmittyivät niin sanotulle Harparskogin linjalle, jonka kantalinnoitteet oli tietenkin rakennettu jo välirauhan aikana. Se oli riittävä uhka Suomen kokoiselle maalle. Se oli riittävä uhka Suomen kokoiselle maalle. SO TA TI ET EE N LA IT O S. Neuvostoliittolaiset lentokoneet pudottivat muutamia pommejakin Bolaxiin vuokra-alueen ulkopuolelle. Näitä välikohtauksia ei Suomen valtiojohto kuitenkaan pitänyt riittävänä perusteena sotatilan julistamiseen. Vuokra-alueelta ammuttiin tykistöllä muutamaan otteeseen alueen ympärillä olevia suomalaisia tähystysasemia. Hankoniemeä ympäröivään saaristoon ryhmittyi kevyitä tulenjohtoja valvontakykyisiä yksiköitä. Vuokra-alueen miehistövahvuus oli noin 27 000. Taistelunaikaisia olosuhteita voi vuonna 2020 pöydän ääressä yltäkylläisyydessä istuessa olla vaikea kuvitella. Ryhmän miesvahvuus oli heinäkuun alussa noin 22 300
Nelisen kertaa Bengtskäriä suuremmassa saaressa ei ollut majakan tapaisia korkeita rakennuksia. Luotiin painopistettä niin kuin kuuluu. Samoin Lappohjan kaakkoispuolella sijaitsevaan Hästön saariryhmään ”vuokralaiset” hyökkäsivät 18.7. Hankoa ei pidetty enää vakavana sivustauhkana mutta uhkana kuitenkin. Alla Tykkivene Uusimaa vierellään vartiomoottorivene.. Suomi sijoitti sinnekin tulenjohtokapasiteettia: aluksi luutnantti Fred Luther oli Saaren miehitystä lisättiin.. 108 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA si hyökkäyksiksi. Hangon ryhmän uudeksi komentajaksi tuli ensin everstiluutnantti Niilo Kesämaa ja 26.8.1941 alkaen eversti Eino Koskimies. Päivän kestäneessä taistelussa pääosa saariryhmää päätyi neuvostoarmeijan haltuun. Bengtskäriin oli ryhmitetty 4. Hankoniemen pohjoispuolella sijaitsevan Horsön saariryhmän pääsaaren suomalainen tykistö sytytti tuleen sodan alussa, jolloin saarta miehittäneet neuvostoliittolaiset poistuivat, ja saaristo päätyi suomalaisten haltuun. Vuonna 1941 majakan ympärillä oli muutama puinen ulkorakennus: sauna tietenkin ja pari vajaa. divisioonan yhtä rykmenttiä lukuun ottamatta Hangon rintamalta Karjalaan, jossa oli pakottavampi tarve. Merivoimien panssarilaivat – molemmat olivat vielä pinnalla – kävivät muutamaan otteeseen ampumassa vuokra-aluetta. Saaristossa taisteltiin ajoittain kyllä aktiivisemminkin. … ja Morgonlandet Suunnilleen Bengtskärin ja Hankoniemen puolivälissä sijaitsee Morgonlandet. Saari, tai pikemminkin luoto on kooltaan noin 150x100 metriä, ja sen korkein maanpinnan kohta on noin kuusi metriä merenpinnasta. Bengtskär… Bengtskärin majakkasaari sijaitsee 23 kilometriä Hankoniemen kärjestä länsilounaaseen. Kummankaan osapuolen voimat eivät riittäneet isompiin alueiden valtaamisiin tähtääviin operaatioihin. neuvostojoukot hyökkäsivät tykistön tukemina ja valtasivat saariryhmän takaisin. Heinäkuun puolessa välissä ylipäällikkö Mannerheim päätti siirtää 17. Heinäkuun alussa n Kuvassa poseerataan Granholmin linnakkeen tulenjohtopaikalla elokuussa 1941. Luodon vallitseva maastonkohta on vuonna 1906 rakennettu 46 metriä korkea majakka. Majakalta näkyvyys Hankoniemelle oli hyvä – tietenkin sääolosuhteet huomioiden – ja sieltä kyettiin johtamaan rannikkoprikaatin tuliyksiköiden tulta Hankoon kuten muunkin tulen. rannikkoprikaatin kuuden sotilaan vahvuinen tulenjohtoryhmä. Sen alaosana on kolmikerroksinen rakennus. tykistön ja ilmavoimien tukemana. Kokonaisuuden kannalta melko vähämerkityksisissä taisteluissa vihollinen laajensi hieman alueitaan Hankoniemen ympärillä
Viikkoa Morgonlandetin tapauksen jälkeen Bengtskäriin lähetettiin 26 miehen vahvuinen joukkue luutnantti Lutherin johtamana. Saarta miehittänyt tulenjohtoryhmä yritti kätkeytyä muttei onnistunut. Mutta majakasta havaittiin hyökkääjät, ja ampuminen alkoi. Neljännen rannikkoprikaatin johto arvioi täysin oikein, että seuraavaksi olisi Bengtskärin vuoro. Lyhyt epätasainen tulitaistelu käytiin, ja suomalaiset päätyivät sotavangeiksi. Hyökkääjän iskuryhmän tehtävä oli tappaa tai ottaa vangiksi saaressa oleva tulenjohtoryhmä. Bengtskärin kallioiselle rannalle ajoi kaksi neuvostoliittolaista PK-vartiovenettä. Ruuti palaa! Noin yhden aikaan yöllä 26.7. Bengtskärin kallioiselle rannalle ajoi kaksi neuvostoliittolaista PK-vartiovenettä.. Miehistö löysi Morgonlandetin majoitusrakennukset poltettuina. luutnantti Pehr-Erik Ahlbladin johtama tulenjohtoryhmä. Tämän jälkeen kolmannessa veneessä odottanut räjäytysryhmä saapuisi paikalle ja räjäyttäisi majakan Noin yhden aikaan yöllä 26.7. Hankoniemen punaiset miehittäjät olivat tietoisia länsipuolellaan olevista kiusallisista tulenjohtoasemista. SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA 109 siellä pari viikkoa yksittäisenä piilotulenjohtajana, kunnes saareen ryhmitettiin 7.7. Kun Morgonlandetin tulenjohtoryhmä ei vastannut yhteyskokeiluihin, ajoi Öröstä suomalainen miinanraivaaja selvittämään, mistä oli kysymys. Saaren miehitystä lisättiin. Joukkueella oli aseistuksena 20 millin Madsen-ilmatorjuntatykki, jolle valmisteltiin tuliasema majakkarakennuksen edustalle. Rannalla ollut vartiomies ei ollut havainnut alusten lähestymistä, sillä yö oli utuinen. Vartiomies hiljennettiin ennen SO TA TI ET EE N LA IT O S kuin tämä ehti suorittaa hälytyksen. Kaksi neuvostolaivaston vartiovenettä laski 16.7. Taistelu Bengtskäristä oli alkanut. Hänen kannaltaan huono juttu. Morgonlandetiin joukkueen verran jalkaväkeä. Aluksista nousi saareen kuutisenkymmentä neuvostoliittolaista rajavartiosotilasta. Heidän tiensä vei Hankoniemen kautta Karagandaan Neuvostoliiton Keski-Aasiaan, josta sodan jälkeen palasi kotiin vain sotamies Arvi Nyman
Majakkaan sijoitettu radiolaitteisto toimi yhä, ja Lutherin joukon tilanneilmoitus ja avunpyyntö 4. Örön ja Granholmin rannikkotykistöpattereiden tuli putosi Bengtskärin alueelle.. Se oli kammottava paikka hakea suojaa. Kaksi suomalaista pääsi uimaan läheiselle luodolle, kolmas kaatui tykkiasemaan. Neuvostoliittolaisilla ei ollut mahdollisuuksia hyökätä majakan ylempiin kerroksiin. Kohta Örön ja Granholmin rannikkotykistöpattereiden tuli putosi Bengtskärin alueelle. Kohta räjähdykset ja viuhuvat sirpaleet pakottivat luodolla olleet neuvostosotilaat painamaan entistä enemmän päitään kallionkoloihin. Ne olivat Bengtskärin pohjoispuolella taisteluetäisyydellä noin kahtakymmentä vailla aamuneljän. Suojaton kallioluoto, jossa epäsuoran tulen teho oli maksimaalinen suojattomaan elävään voimaan. Pattitilanne Högsåraan vajaat 30 kilometriä Öröstä pohjoiseen sijoitettu rannikkolaivaston pieni laivasto-osasto sai hälytyksen. Luoto päätyi hyökkääjän haltuun, samoin majakan ensimmäinen kerros. Maalina olivat aluksi saaren edustalla purjehtivat ja hyökkääjälle tulitukea antavat PK-veneet. Liikehtimiskykyisiin aluksiin osuminen oli lähes mahdotonta, ja Luther komensi uudeksi maaliksi Bengtskärin saaren. Majakan ulkopuolella oleva Madsen-tykki papatti ja viivästytti kolmannen PK-veneen kuljettaman räjäytysryhmän maihinnousua aina siihen asti, kun tykkimiehistön oli irtauduttava neuvostosotilaiden kiivaan tulituksen takia. rannikkoprikaatin johdossa olleelle Hiittisen lohkolle lähti eetteriin jo kymmenen minuuttia tulenavauksen jälkeen. Sitten osasto irtautuisi takaisin Hankoon. Ilmeisesti oli yllätys, että Bengtskäriä puolustikin luultua vahvempi joukko. Sen jälkeen suomalaiset ryhtyivät n Bengtskärin taistelussa sotavangeiksi saatuja puna-armeijalaisia ryhmäkuvassa. 110 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA maan tasalle. Osasto Auviseen kuuluivat tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa, kumpikin aseistettuna kahdella 102 millin tykillä, sekä yksi vartiomoottorivene. Tykkiveneet avasivat tulen PK-veneitä kohti ja pakottivat ne irtautumaan kauemmaksi saaresta. Majakan ikkunoista kohdistettu kiväärituli ja käsikranaatit kaatoivat useita ruskeaunivormuisia hyökkääjiä. Toistaiseksi, sillä suomalaisten ampumatarvikkeet hupenivat, ja a-tarvikevarasto oli ensimmäisessä kerroksessa hyökkääjän hallussa. Puolustajan kiväärituli ja majakan aulaan paiskomat käsikranaatit estivät sen. Iskuosaston päällikkö kaatui. Sota-alukset puskivat Örön rannikkoväylää pitkin etelään 15 solmun vauhdilla, niin vauhdikkaasti kuin tykkiveneiden hiilikäyttöiset sylinterihöyrymoottorit vain pystyivät
Muutama punatähtinen lentokone kävi pudottelemassa pommeja maaleinaan suomalaiset tykkiveneet. Hangosta tulleet lentokoneet pommittivat saarta ja tykkiveneitä. Tästä hieman tarkemmin toisaalla tässä lehdessä merisotatoimista kertovassa artikkelissa. päivänä 1941 Harparskogin linjalla oli epätavallisen hiljaista, ja Hangon ryhmän lähettämät tiedustelupartiot havaitsivat, että neuvostoliittolaisten asemat olivat tyhjät. Punasotilaat olivat onnistuneet pureutumaan asemiinsa rakennuksen suojissa. Varovainen eteneminen kohti Hankoniemen kärkeä alkoi. Voitto! Mutta ei kauaksi aikaa. Rannikkoprikaatin johto päätti taistelun seurauksena vahvistaa Bengtskärin puolustusta. Sotavangeiksi jäi 13, kaikki haavoittuneina. Aamuyöllä joulukuun 3. Uusi neuvostoliittolainen PKveneosasto lähestyi saarta iltapäivällä mutta vetäytyi jouduttuaan suomalaisten tykkiveneiden tulitukseen. Pomminsirpaleet aiheuttivat henkilötappioita, mutta alukset säilyivät taistelukykyisinä. Bengtskäriä ammuttiin nyt myös Hangon suunnasta. Lisää suomalaisia apuvoimia oli tulossa pohjoisesta. Merivoimien tykkivene partioi vuorotteluperiaatteella jatkuvasti saaren ympärillä. Jatkossa tulenjohtoja tähystysasemana toimivalla majakkaluodolla oli 60 miehen osasto ja yksi 40 millin ilmatorjuntatykki. 111 ampumaan Bengtskäriä. Mutta tykkitulikaan ei riittänyt. Vuokra-alueen entinen ”isäntä” oli hävittänyt kaiken irtaimen ja kiinteän, minkä hävittämiseen oli aika ja räjähdysaineet riittäneet. Nyt suomalaisilla oli miesja tuliylivoima sekä taistelualoite, ja noin tunnin kestäneen taistelun jälkeen majakkaa puolustanut Lutherin joukko saatiin vapautettua piirityksestä. Saaresta löytyi noin 40 neuvostosotilaan ruumiit. Kaksi muuta PK:ta vetäytyi jälleen. Lopullisesti. Saaren puolustajat olivat edelleen suhteellisen hyvässä suojassa majakan yläosassa. Illalla taistelu laimeni, ja Bengtskär jäi suomalaisten haltuun. Aamukahdeksan aikaan nosti Hangon kaupunkiin ensimmäisenä edennyt ruotsalainen vapaaehtoispataljoona Suomen sotalipun Hangon raatihuoneen salkoon, ja vuokra-alueen vähemmän vapaaehtoinen vuokrasuhde oli päättynyt. Yksi pommi rysähti majakan seinän läpi ja tappoi räjähtäessään majakalle kerättyjä haavoittuneita. Kaikkialla oli hiljaista, lukuun ottamatta joitakin ansamiinojen räjähdyksiä. Kaksikymmentä suomalaista oli kaatunut. n Neuvostoliittolainen vartiovene, jota Merivoimat kutsui MOja rajavartiosto PK-veneeksi. Vuokraalueen haltijat eivät kuitenkaan enää yrittäneet eliminoida Bengtskäriä. Tilanne jumiutui jälleen patiksi. Tykkivene Uusimaa kajautti osuman yhteen neuvostoveneeseen, joka upposi räjähdyksen saattelemana. Varsin pienen ja avoimen saaren puhdistaminen neuvostosotilaista kesti vielä kauan, noin iltaseitsemään saakka. Noin 55 tonnin uppouman ja 27 solmun nopeuteen kykenevä alus oli aseistettu kahdella 45 millin tykillä, konekivääreillä ja syvyyspommeilla ja oli suomalaista vastaavaa vartiomoottorivenettä voimakkaampi alus.. PK-veneet lähestyivät Bengtskäriä uudestaan ilmeisesti tarkoituksenaan evakuoida hyökkääjät saaresta, mutta se ei onnistunut. Päivällä taistelu jatkui myös lähivesillä ja ilmatilassa. Ex tempore -valmisteltu avustushyökkäys jumiutui vastapuolen tulitukseen saaren rantaviivalle. Se nousi Bengtskärissä maihin aamuseitsemän aikoihin. Kaksi miinanraivaajaa ja neljä moottorivenettä kuljetti noin 80 miehen vahvuista rannikkojääkäriosastoa. Tykkiveneillä varustettiin 12 miehen taisteluryhmä, joka siirtyi soutuveneillä Bengtskäriin. Suomen tiedustelu ei osannut arvioida Neuvostoliiton evakuoivan Hankoniemeä kokonaan, vaikka toki olikin tietoinen Hangosta idän suuntaan lähteneistä evakuointisaattueista. Myöskin Neuvostoliiton ilmavoimat puuttui peliin. Loppu Sen sijaan he evakuoivat vuokra-alueen joulukuun alkuun mennessä
112 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G
Historiaa tarkastellaan täältä menneisyyteen kuin avaimenreiästä edes yrittämättä ymmärtää ajassa eläneiden mahdollisuuksia ja tietoa, joiden varassa he päätöksensä tekivät. Kyllä virheitäkin tehtiin, ja jotkut syyllistyivät jopa aikansa moraalikoodin valossa suoranaisiin rikoksiin ja moraalittomuuteen. 113 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Jatkosota on kuin vapaussota. Toisin kuin pakkashangen puhdas ja jalo koko kansan talvisota, on jatkosota kirvoittanut vuonna 1918 käydyn veljessodan tavoin erilaisia valitettavan usein läpipolitisoituneita ja epähistoriallisia keskusteluja, joissa kipupisteenä tuntuu olevan Suomen ja arkkipahan natsi-Saksan suhde. Kyseessä oli jatkosota. Talvisodan ilmeisen vääjäämätön ja onneton jatke. Se ei tarkoita, että vääryydet pitäisi hyväksyä, mutta ne pitäisi nähdä oikeassa mittakaavassa. Ajassa toimineiden motiiveita tulisi ymmärtää. Ihmiset tekevät virheitä, paitsi sellaiset, jotka eivät tee mitään. Ei tulekaan unohtaa, mistä kaikki sai alkunsa. Molemmissa keskiverto suomalaiselle näyttää kuva tapahtumista muodostuvan pikemminkin Väinö Linnan proosan kuin tieteellisen tutkimuksen kautta. JATKOSODAN KUVA Kipupisteenä . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: SA-KUVA. Samoin kuin se, että kenelläkään ei ollut kristallipalloa ja Suomella oli hyvin vähän liikkumatilaa välirauhan vuosina
Keskustelu saavuttaa samanlaisia absurdiuden sävyjä kuin jauhaminen vuoden 1918 sodan nimestä. Todellisuudessa jouduttiin valitsemaan kahden vastenmielisen totalitaarisen hallinnon väliltä, ja kahdeksan vuosikymmenen takaisen tiedon valossa valinta oli helppo. ”Olimme vain niinku yhtä aikaa sodassa…” siis ihan oikeasti. Varmaa lienee, että jos Saksa olisi voittanut, olisi suhdetta taatusti meillä kutsuttu mitä syvimmäksi liittolaisuudeksi. Jos heittäydytään sarkastiseksi, voi kysyä, kumpi osoittaa itsenäisempää toimintaa, Suomi jatkosodan aikana vai Suomi YYAvuosina tai nykyään osana Euroopan unionia. Suomi ei tehnyt sodan aikana Saksan käskystä tai vahvoista toivomuksista juuri mitään – sodan alun ilmavoimien ja merivoimien tukeuttaminen Suomen alueille on ehkä rajatapaus, ja sitten on se iänikuinen jauhaminen muutamasta Saksaan luovutetusta juutalaisesta, jotka eivät olleet Suomen kansalaisia. No, ainakin Suomi olisi tänään kovin erilainen maa. Mutta eikö se ole liittolaisuutta. Ainakin noita termejä on kuultu ja luettu. Emme ole väittämässä, että olisimme olleet Saksan talutusnuorassa. Onko kipupiste siinä, että arkkipahojen natsien kanssa ei olisi saatu olla missään syvemmässä suhteessa. Yhä sosialismista viehättyneille se tuntuu edelleen vaikealta käsittää ja mahdottomalta hyväksyä. Onneksemme Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, ja Suomi säilytti itsenäisyytensä, jonka toki oli saavuttanut ensin von der Goltzin ja von Brandensteinin saksalaisten joukkojen avulla.. Kassakone laulaa, kun kirjan kansiotsikko kirkuu valkoisen Suomen rikoksista 1918 tai suhteesta Saksaan toisen maailmansodan aikana ja sen alla. Eihän se ole liittolaissuhde vaan alistussuhde. Aivan kuten valkoisessa Suomessa sotien välillä ylistettiin vuoden 1918 aseveljeyttä, jossa taisi kyllä olla hieman syvemmänkin suhteen sävyjä. Ainakin teoriassa Suomen ja Saksan valtionja sodanjohdot olivat tasavertaisia yhteistyökumppaneita. Yrittäkää selittää vaikkapa ulkomaalaiselle vieraalle suhdettamme Hitlerin Saksaan. Oltiinko ihan vain pikkuisen raskaana vai oliko suhde pelkkää silmiin katsomista ja kädestä pitelyä. 114 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA K ipupiste – suhde kansallissosialistiseen Saksaan – on ehkä ymmärrettävä, mutta ikävää on, että keskustelu menee usein tunnetasolle siten, että vuonna 1941 vallinneet sotilaalliset ja poliittiset realiteetit unohtuvat. Siihen sortuu jopa osa tutkijoista. Vastaus riippuu ainakin osin siitä, miten liittolaisuus määritellään. Sitä ei myöskään voi verrata siihen, kuinka Naton ja Varsovan liiton armeijat valmistautuivat taistelemaan paljon myöhemmin. Nimittäin uhkaavan alistussuhteen. Maamme taistelivat taatusti yhteistä vihollista vastaan mutta erilaisilla sodanpäämäärillä. Kukaan ei kysy, voisiko olla niin, että Suomi kuitenkin löysi itsensä Saksan seurasta pikemminkin kansallissosialismista huolimatta kuin sen takia. Mikä olisikaan ollut todellinen vaihtoehto välirauhan vuonna 1940–1941. Eihän liittolaisuus ole alistussuhteen tai sateliittiuden synonyymi. Kuinkas muutenkaan, kun Itämeren piirissä nahistellaan. Kysymyksen voi heittää niin vuoden 1918 kuin 1941 kohdalta yhtä hyvin poliittisen ja tieteellisen kentän vasempaan kuin oikeaankin laitaan. Meneekö Suomessa sanat ja niiden merkitykset sekaisin. Ensinnäkään Suomen ja Saksan välillä ei virallisia liittosopimuksia ollut. Entä vuosien 1941–1944 suhde. Mitä yhteistyömme oli. …vai liittolaiset. Yhdenaikaisuus ja syy-seuraussuhde menevät sekaisin surutta ja pahimmillaan tarkoituksella. Oliko maidemme yhteistoiminta liittolaisuutta, aseveljeyttä, kanssasotijuutta, erillissotaa vai jotakin muuta. Voimakkaimmin kipupiste näkyy keskustelussa Suomen ja Saksan suhteen luonteesta. Kyllä Suomi säilytti itsenäisyytensä myös Saksasta eikä tullut miehitetyksi, mutta ei se tarkoita, että emme olisi olleet Saksan liittolaisia sodassa. Viron tiekö. Suomen ja Saksan armeijat eivät taistelleet yhteisen sotilasjohdon alaisena, kuten länsiliittoutuneet Saksaa vastaan noin vuodesta 1943 alkaen tai kuten oli laita muiden Saksan liittolaisten ja satelliittien kanssa itärintamalla. Aseveljet… Vielä kerran. Suomen Sotilas jättää tarkoituksella tähän vastaamatta. Siinäkin olivat saksalaiset mukana kuten venäläisetkin. Oikeasti. Suomi ei esimerkiksi lähtenyt katkaisemaan Murmanskin rautatietä tai kiertämään Laatokan ympäri saadakseen maayhteyden Saksan armeijan joukkoihin Leningradin itäpuolella. No, jos se tekee kipeää, niin puhutaan sitten aseveljeydestä. Se oli kapina, vapaustaistelu ja sisällissota. Pystytäänkö Suomessa vielä kahdeksan vuosikymmenenkään jälkeen käsittelemään omaa historiaa kiihkotta ja politisoimatta
115 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA n Aseveljet Veturipurolla (kuten kuva sivulla 90): suomalaiset kenttälakeissa ja saksalaiset kypärä päässään.
Tapahtuneen kritisointi on ilmeisesti jonkunlainen tabu, mutta jos kritisoida haluttaisiin, voisi oikeutetusti kysyä, kannattaako mihinkään sotaan yleensäkään lähteä asenteella ”me hävitään lopulta kuitenkin, joten ei koiteta suututtaa vihollista liikaa”. Syyt… ”Yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää” oli noina aikoina vauhdikas iskulause. Kokonaan oma pohdintansa on, oliko Suomen armeijan hyökkäyksen pysäyttäminen tarkoituksenmukaista. Mitähän tästä pitäisi ajatella. Puna-armeijan isommat vastahyökkäykset kohdistuivat useimmiten Suomen armeijan kovaa kärkeä vastaan, eikä niitä kyetty suuntaamaan selusta-alueille tai yllättäviin suuntiin. Esimerkit saattavat kuulostaa itsestään selviltä toimenpiteiltä sotatoimissa, mutta kun verrataan niitä puna-armeijan toimintaan, voidaan todeta, että jälkimmäinen pitäytyi useimmiten staattisessa puolustuksessa. Eiköhän nykyään sovelletun totuudenkin aikakaudella voida päätellä Suomen osallistuneen piiritykseen. Ratkaisua on myöhemmin kiitelty perustellen muun muassa sillä, että meidän tuli tulla Neuvostoliiton kanssa toimeen sodan jälkeenkin. Suomella ei nimittäin yksinkertaisesti riittänyt voimavaroja ja tulivoimaa omissa tavoitteissaan raa’asti epäonnistuneiSotatoimien alettua Suomen armeija osoittautui puna-armeijaa aktiivisemmaksi ja taktisesti ja operatiivisesti liikkuvammaksi.. Kun neuvostosotilas tunnetusti osaa ja jaksaa kaivautua, oli jokaisen kenttälinnoitteen valloittaminen kasapanoksin ja vyöryttämällä pioneerien ja jalkaväen voimin aina raskaampaa kuin mitä se olisi ollut pehmittämällä puolustusasemiin kaivautunutta hyökkääjää ensin kunnon tykistötai ilmaiskuilla. 116 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Oikeastaan suorastaan surkuhupaisa on yhä välillä esiin pulpahtava keskustelu siitä, osallistuiko Suomi Leningradin piiritykseen vai ei. divisioonan käyttö hyökkäykseen ensin Sortavalan ja myöhemmin Suojärven alueella tai vaikkapa IV AK:n osien koukkaaminen naapuriarmeijakunnan kautta Viipurin selustaan ja myöhemmin divisioonien siirto Kannakselta Petroskoin alueelle. Sotilaat – useimmiten tavalliset suomalaiset veronmaksajat ja heidän poikansa – saivat siis maksaa rauhanvuosien säästöt kalliisti hengellään ja elinikäisillä sotavammoilla. Leningradiin ei hyökätty, Murmanskin rautatietä ei katkaistu eikä Saksan armeijan kanssa pyritty maayhteyteen. Hyökkäysvaiheen osalta pitää kuitenkin muistaa, että Suomella oli lukumääräinen ylivoima mitattuna sekä sotilaiden määrässä, reilu 500 000 noin 350 000 vastaan, että itsenäisiin sotatoimiin kykenevien yhtymien määrässä. Esimerkkeinä vaikkapa 11. Sotatoimien alettua Suomen armeija osoittautui punaarmeijaa aktiivisemmaksi ja taktisesti ja operatiivisesti liikkuvammaksi. Kaupungin pohjoispuolella oli parin vuoden ajan kaksi toisiansa vastaan vihamielistä kaivautunutta armeijaa, Suomen ja Neuvostoliiton, ja Suomen hallitseman alueen kautta ei Leningradiin toimitettu sen puolustuksen ja väestön kipeästi kaipaamia tarvikkeita. Raskaan kaluston, kuten tykistön ja lentokoneiden, määrän osalta Suomi oli sen sijaan hyökätessäänkin alakynnessä, mikä maksoi verta. …ja seuraukset Totuus lienee kuitenkin se, että välttämättömyydestä tehtiin vain jälkikäteen selittelemällä uuden ajan politiikkaan sopiva hyve, joka on sitten jäänyt elämään
Saksa ei saavuttanut ainoatakaan Barbarossan tavoitetta. Taitoa olisi riittänyt ja tahtoa muttei resursseja.. Syyskuussa 1941 Suomen sodanjohdossa nähtiin jo selvästi, että Saksalla ei ollut lainkaan reservejä. Se oli preussilaiselle yleisesikuntaupseerille painajainen. 117 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA den saksalaisten kasvavien toiveiden täyttämiseen. Jokaiseen kriisiin tai uuteen aloitteen tempaamiseen jonkin armeijaryhmän alueella jouduttiin aina heikentämään toista. Jälkiviisastellen ikkuna Suomenlahden pohjukassa oli sulkeutunut viimeistään elokuussa 1941. Menetetty voitto Todellisuudessa saksalaisten voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet Leningradin suuntaan, ja se nähtiin myös Mikkelissä. Saksa päätti olla hyökkäämättä Leningradiin. Suomella ei ollut riittävästi järeää tykistöä eikä riittävää ilmasta maahan -vaikuttamiskykyä. Suomeksi sanottuna, Mikkelin Päämajassa nähtiin jo syyskuun 1941 aikana, että Suomi ei kykene hyökkäämään Leningradia (nykyinen Pietari) vastaan, eikä Suomen kannata sitä edes yrittää, koska Saksakaan ei enää siihen kykenisi. Monen täytyi ymmärtää Zossenissa, Mauerwaldissa ja Rastenburgissa jo syksyllä 1941, että sota ei mennyt hyvin. Se tavoitti hyökkäysvaiheessa aikataulussa kaikki saksalaisten kanssa sovitut yhteiset ja omat tavoitteensa. Saksalainen sotilas oli yleisesti ottaen kenraalista sotamieheen taitava, kenties paras mitä historia on nähnyt, mutta ei se riittänyt. Se jakoi muutenkin riittämättömiä voimiaan sinne sun tänne. Se oli ainoa armeijaryhmä, joka eteni Barbarossan alussa nopeammin kuin oli suunniteltu ja sai sitten maksaa menestyksestään luovuttamalla joukkoja veljilleen etelään keskustan armeijaryhmään. Kun saksalaiset olivat epäonnistuneet karvaasti myös kaikkialla Suomen alueella, on kovin ymmärrettävää, että suomalaisten halu lähteä tukemaan vähillä heikoilla voimillaan operaatioita, joihin edes vahva Saksa ei kyennyt, oli vähäinen. Todellisuudessa päätös oli varmasti pohjoisen armeijaryhmän joukoille helpotus sen jälkeen, kun tilaisuus oli jätetty aikaisemmin kesällä käyttämättä ja voimia oli riistetty toisille suunnille. Barbarossan alun kriiseissä OKW:n (Oberkomando die Wehrmacht, Saksan asevoimien johto) jo operaation suunnitteluvaiheessa tekemistä anteeksiantamattomista virheistä sai maksaa kohtalokkaasti ensin juuri suomalaisten eteläinen naapuri, Saksan pohjoinen armeijaryhmä Suomenlahden etelärannalla. Suomella oli omat sodan päämääränsä. Samassa kuussa Saksan ylin sodanjohto oli menettänyt lopullisesti painopisteen hyökkäyksessään
Talven 1941–1942 vastahyökkäyksiä kaikkialla itärintamalla rasitti talvi. Vaikka se ei suomalaista sotilasta kurittanut niin pahoin kuin talveen varautumatonta, ei enää niin voittamatonta Wehrmachtia, niin kyllä se suomalaistenkin hyökkäyksen pysäytti harvateisten Karjalan metsien hautautuessa lumikinoksiin. Johtamisja viestivälineitä oli aivan liian vähän, ajoneuvoja tiekalusto oli riittämätöntä, ja tulivoimaa oli yhä riittämättömästi. Ei ollut neuvostoihminenkään sen kummempi yli-ihminen. Saksa ei ollut kyennyt lunastamaan lupauksiaan, ja sodasta tulisi pitkä. Ja vastustaja oli itse asiassa osaamiseltaan varsin kehno. Kolmas tosiasia oli talvi. Se johtaisi seuraavina vuosina kohtalokkaaseen passiivisuuteen, mutta kaiken kaikkiaan oli lopulta ehkä myös Suomen onni. Toki materiaalinen tilanne oli aivan toinen kuin talvisodan alla, ja nyt rinnalla oli sen hetken suorituskykyisin armeija. Lumen peittäessä eteläisimmänkin Suomen sodan runteleman ja äärilleen venytetyn maan valkoiseen vaippaansa ja vuoden vaihtuessa uuteen alkoi asemasodan uni. Neuvostoliiton kokonaistappioista samana aikana ei ole varmoja tietoja, mutta eräs arvio on 230 000. 118 SUOMEN SOTILAAN JATKOSOTA Jo ennen kuin Yhdysvallat liittyi sotaan joulukuussa 1941 täytyi jokaisen kartalla olleen Mikkelissä ymmärtää, että Suomen asema oli muuttunut puolessa vuodessa kesäkuusta 1941 hyvin synkäksi. Jalkaväen liike sujui hiihtäen, mutta huolto ei kyennyt tukemaan tehokkaan nykyaikaisen sodankäynnin pohjatonta ruokahalua. Suomi oli riippuvainen Saksasta myös elintarvikehuollossa. Itse asiassa tämän koki nahoissaan puna-armeijakin. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Sodasta oli tullut heti alkuun liian kallis. Itsenäisyyden alkuvuosina oli tehty mitä ilmeisimminkin ihan oikeitakin asioita. Ja Saksassa uskottiin lopulliseen voittoon. Se maksaisi verta ja vei lopulta voimat. Näistä noin 50 000 saatiin sotavankeina. Taitoa olisi riittänyt ja tahtoa muttei resursseja. Noin 50 000 haavoittui. Mutta vuonna 1942 valtaenemmistö suomalaisista uskoi vielä voittoon. Kelirikkoaika ja talvi ovat puolustajan etu, ei hyökkääjän. Hyökkäysvaiheessa kaatui noin 23 000 suomalaista, enemmän kuin vauhdikkaan kesän 1944 torjuntataisteluiden aikana mutta hieman vähemmän kuin talvisodassa. Mutta kaikesta oli silti pulaa. Talvisodasta oli otettu oppia ja saatu kokemusta. Täytyi siis säästää voimia. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Hyökkäysoperaatiot sujuivat todella mallikkaasti erityisesti, kun ottaa huomioon, miten kehnosti Suomen asevoimat oli yhä varustettu erityisesti liikuntasodankäyntiin. Onnea ja säkää suomalaisilla oli matkassa paljon, jos kohta oli osaamistakin. Miehiä tarvittiin rintamalta kotirintamalle töihin pyörittämään elinkeinoelämää. Talous ratkaisi Toinen raaka välttämättömyys, joka esti Suomelta operaatioiden jatkamisen loppuvuodesta 1941, oli sotatalous, työvoimapula – ja niin uskomattomalta kuin se tämän päivän ihmisille kuulostaa – elintarvikepula, joka olisi voinut johtaa talvella 1941–1942 nälänhätään Suomessa. Itse asiassa osaamisen taso oli Suomessa hämmentävän hyvä 80 vuotta sitten. Ensin kura ja pehmeät tiet, sitten pakkanen ja lumi. Herätys tulisi vasta kolmansienkin lumien sulettua
DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. Soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@jaicom.com 100 vuotta Suomen Sotilasta Suomen sotilaille . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Tilaa nyt Suomen Sotilas www.suomensotilas.fi
www.suomensotilas.fi